Näyttelijäliitto asetti Ylen kuunnelma­tuotantoihin haku­saarron

Näyttelijäliiton ja Ylen väliset neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta katkesivat marraskuussa. Uutta kuunnelmia ja podcasteja koskevaa sopimusta ei toistaiseksi ole saatu sovittua.

Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko ja Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela.

19.1. 11:05

Näyttelijäliitto on asettanut Ylen kuunnelmatuotantoihin hakusaarron.

Näyttelijäliiton toiminnanjohtajan Elina Kuusikon mukaan liiton hallitus päätti asettaa Ylen kuunnelmat ja muut draamalliset audiotuotannot hakusaartoon, koska työehtosopimus puuttuu.

”Työehtosopimus ei ole voimassa lainkaan. Sopimus irtisanottiin noin vuosi sitten palkankorotus­neuvottelujen käymiseksi, mutta lopputulos oli, ettei Yle suostunut tekemään enää sopimusta,” Kuusikko sanoo.

Ylen audiotuotantoa koskevan hakusaarron aikana Näyttelijäliiton jäsenet eivät saa tehdä uusia sopimuksia Ylen omiin tai Ylen tilaamiin audiotuotantoihin.

Näyttelijäliiton mukaan saarto koskee sekä Ylen alkuperäistuotantoja että sen tilaamia tuotantoja riippumatta siitä, julkaistaanko ne radiossa vai netissä. Saarto koskee sekä kuunnelmia, podcasteja että muuta audiodraamatuotantoa.

Kuusikon mukaan saarron tarkoituksena on saada Yle sopimaan uusi työehtosopimus Näyttelijäliiton kanssa. Neuvottelut työehtosopimuksesta katkesivat marraskuussa.

Näyttelijäliiton mukaan Yle on neuvottelujen katkettua jo yrittänyt alentaa näyttelijöiden korvauksia kuunnelmissa. Liiton mukaan Yle on tarjonnut henkilökohtaisissa sopimuksissa jopa alhaisempia korvauksia kuin mitä se neuvottelupöydässä aikaisemmin ehdotti.

Näyttelijäliitolla on ollut Ylen kanssa sekä tv- että audiotuotantoja koskevat työehtosopimukset 1950-luvulta lähtien.

Yle on ilmoittanut, ettei se enää tee omia tv-draamatuotantoja eikä tarvitse näyttelijöiden työehtosopimusta niihin. Tv-draamaa koskevat työehtosopimusneuvottelut Yle lopetti kesällä 2022.

Näyttelijäliiton mukaan saartoon päädyttiin, koska muut keinot eivät toistaiseksi ole riittäneet.

Näyttelijäliitto on kutsunut Ylen takaisin neuvottelupöytään. Saarto on voimassa siihen saakka, kunnes sopimus Ylen kanssa on tehty tai Näyttelijäliiton hallitus toisin päättää.

”Ylen täytyy olla yhtiö, joka kunnioittaa näyttelijöitä ja heidän tekijänoikeuksiaan. Korvaamisesta pitää pystyä sopimaan kohtuullisesti. Näyttelijöille pitää saada draamallista audiotuotantoa koskeva työehtosopimus. Muillakin Ylessä työskentelevillä on työehtosopimukset, miksi ei näyttelijöillä?”, puheenjohtaja Antti Timonen sanoo Näyttelijäliiton tiedotteessa.

Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela sanoo, ettei tilanne ole tullut Ylelle yllätyksenä.

”Noin vuosi sitten näyttelijäliitto irtisanoi silloin voimassa olleen työehtosopimuksen. Viime keväänä Yle ja Näyttelijäliitto neuvottelivat pitkään, mutta korvauksista ja saatavista julkaisuoikeuksista ei vain syntynyt vielä sopimusta”, Lampela sanoo.

Lampelan mukaan Näyttelijäliiton ja Ylen neuvottelijat ovat jo useamman vuoden ajan yrittäneet yhteisymmärryksessä pohtia uutta työehtosopimusta, joka vastaisi paremmin alan nykyisiä käytäntöjä.

”Syksyllä oli vielä uudet neuvottelut, jotka meidän näkökulmastamme päättyivät ihan yhteisymmärryksessä, mutta sopimuksesta ollaan vielä kaukana”, Lampela sanoo.

Suurimmat erimielisyyksiä aiheuttavat asiat liittyvät Lampelan mukaan julkaisuoikeuden pituuteen ja korvaustasoon.

Lampela ei osaa sanoa, kuinka kauan hakusaarto mahdollisesti kestää kestää.

Lampelan mukaan aikaisempia tuotantoja on vielä syksyn aikana viety loppuun. Yksi helmikuuksi kaavailtu tekeillä ollut tuotanto on keskeytetty hakusaarron vuoksi.

Tilanne vaikuttaa hänen mukaansa tulevien tuotantojen suunnitteluun, mutta tällä hetkellä uusia tuotantoja ei ole tarvetta aloittaa ennen kuin on selvillä miten esiintyjien kanssa voidaan toimia.

”Uskon, että molemmat osapuolet toivovat, että tilanne ratkeaa ja yhteinen näkemys asiasta löytyy.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat