Yleisömenestykseksi nousseen Rose-elokuvan hämmentävänä päähenkilönä loistaa Rikos-sarjan tähti

Draaman, komedian ja tragikomedian välillä onnistuneesti tasapainoilevasta elokuvasta tuli Tanskassa odottamaton yleisömenestys. Rose on ohjaajansa henkilökohtaisin elokuva.

Tanskalainen Inger (Sofie Gråbøl, oik.) palaa lokakuussa 1997 Pariisiin, jossa kävi edellisen kerran heti lukion jälkeen, ja ikävin seurauksin. Nyt luotettavana matkaseurana ovat sisko Ellen (Lene Maria Christensen) ja siskon aviomies Vagn (Anders W. Berthelsen).

22.1. 2:00 | Päivitetty 22.1. 9:11

Elokuva

Rose ★★ ★★

Tanska 2021, C More

Tanskalainen Rose-elokuva menee heti suoraan asiaan. Sen alussa seuramatkalle reissuun lähtenyt Inger (Sofie Gråbøl) tarttuu mikrofoniin ja kertoo muille lyhyesti itsestään. Esittely sujuu lievästi hermostuneena hyvin, mutta hyydyttää hetkeksi linja-auton iloisen tunnelman, sillä hän ilmoittaa olevansa ”psyykkisesti sairas”.

”Siis minulla on skitsofrenia. Nyt voin hyvin. Usein voin tosi huonosti.”

Tämän enempää ei tanskalaisen Niels Arden Oplevin käsikirjoittamasta ja ohjaamasta Rosesta (2021) kannattaisi kertoa, sillä tarina ei etene odotetusti, eikä vastaa edes lähtökohtaansa.

Kyllä: viisikymppinen Inger on sairas ja asunut lähes koko aikuisikänsä hoitokodissa.

Kyllä: Inger vaikuttaa olevan läheisilleen aika hankala, vieraille myös hämmentävä ja suorapuheisena pelottavakin. ”Haluan kuristaa sinut”, sanoo hän niille, joista sattuu pitämään.

Mutta Rosen ytimessä ei ole silti sairas ihminen, yhden ominaisuuden leimaama ja yksiulotteinen esimerkki niin kuin draamaelokuvissa usein on tapana sairaita kuvata. Rosen päästyä vauhtiin vaikuttaa suorastaan siltä, että sarjoja ja elokuvia ohjannut kokenut Oplev (s. 1961) tietää tämän epätavanomaisen tositarinan keskeisistä henkilöistä paljon enemmän kuin kertoo. Ja niin tietääkin.

Lokakuulle 1997 ajoittuva Rose perustuu viikon edestakaiseen Pariisin bussimatkaan, jonka Oplevin isosisko teki pikkusiskonsa ja hänen aviomiehensä kanssa. Elokuvassa he ovat sympaattiset viisikymppiset Ellen (Lene Maria Christensen) ja Vagn (Anders W. Berthelsen), päiväkeskuksen johtaja ja maanviljelijä.

He eivät osaa puhua ranskaa, kuten ei osaa kukaan mukaan seuramatkalaisista – ei oppaana toimiva leppoisa linja-autonkuljettaja Ole tai vastenmielinen vararehtori Skelbæk. Mutta Inger osaa erinomaisesti, kuten selviää erinäisten sattumusten kautta aina syitä myöten. Hän ei olekaan Pariisissa ensimmäistä kertaa.

Draaman, komedian ja tragikomedian välillä onnistuneesti tasapainoileva Rose on ennen kaikkea Sofie Gråbølin elokuva, mutta ei alleviivaten. Päinvastoin hän muuntautuu pälyileväksi, huonoryhtiseksi ja sairaudestaan täysin tietoiseksi Ingeriksi niin vakuuttavasti, että hänen muita roolejaan ei tule ajatelleeksi: ei Rikos-sarjan poliisia Sarah Lundia tai sitä lapsetonta kätilöä, jota hän näyttelee uusimmassa sarjassaan Ihmeiden äärellä.

Samalla Rose on myös aikansa matkailullinen Pariisi-elokuva tai pikemmin Ranska-elokuva. Käydään muun muassa Invalidikirkossa, Orsayn taidemuseossa ja Versailles’n palatsissa sekä Normandian yhdessä maihinnousumuseossa, jossa matkan varrella muuntautuva Inger osoittaa jälleen älykkyytensä ja huumorintajunsa.

Sofie Gråbøl on pääosassa Niels Arden Oplevin draamaelokuvassa Rose, joka keräsi viime vuonna Tanskan teattereissa lähes 400 000 katsojaa ja on yksi Tanskan elokuva-akatemian ehdokas vuoden parhaaksi elokuvaksi. Lisäksi Gråbøl on ehdolla parhaasta naispääosasta, Oplev käsikirjoituksesta ja ohjauksesta.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat