Sata vuotta sitten Samoalla tavoiteltiin ”valkoisten ihmisten fantasiaa” – Uusi dokumentti kertoo, kuinka siinä kävi

Elokuvaohjaaja Sami van Ingen käsittelee Mika Taanilan kanssa tekemässään Monica in the South Seas -dokumentissa, miten Moana-elokuva syntyi 1920-luvulla.

Monica Flaherty (vas.) asui pienenä lapsena Samoalla, jossa hänen vanhempansa kuvasivat klassikkodokumenttia Moana, auringon poika. Kuvassa 4-vuotias Monica on Moanaa näytelleen Ta´avalen sylissä.

23.1. 16:00

1920-luvulla dokumentaristi Robert J. Flaherty osui suorastaan kultasuoneen. Vuonna 1922 valmistunut mykkädokumentti Nanook, pakkasen poika kertoo inuiittien elämästä arktisessa Kanadassa, ja se sai sekä kriitikoiden että yleisön suosion. Tuolloin hyvin eksoottisessa dokumentissa Nanook (Allakariallak) ja hänen perheensä elävät raskasta arkeaan lumisessa ja jäisessä talvessa. Nanookia on arvostettu näihin päiviin saakka ensimmäisenä pitkänä dokumenttielokuvana.

Menestystarinan jälkeen Paramount-studio lähetti Robert ja Frances Flahertyn Samoalle tekemään uutta elokuvaa. Moana, auringon pojasta piti tulla jatkoa Nanookille.

Nykymitoilla Nanook ja Moana (1926) eivät kuitenkaan oikein täytä dokumentin vaatimuksia.

Pikemmin se on valkoisten ihmisten fantasia paratiisista”, Sami van Ingen sanoo.

Robert Flaherty oli suomalaistaiteilija van Ingenin isoäidin isä.

Nyt van Ingen on ohjannut Mika Taanilan kanssa dokumentin Monica in the South Seas, jossa käydään läpi Moana-elokuvan moninaiset vaiheet.

Sami van Ingen on aina tiennyt, että Flahertyt ovat hänen sukunsa amerikkalainen haara. Uravalintaan sukuperintö ei silti hänen mukaansa vaikuttanut. Hän päätyi elokuvaan kuvataiteen ja valokuvauksen kautta.

Dokumentti kiertää parissa viikossa kolme merkittävää festivaalia. Maailmanensi-ilta on ensi lauantaina 28. tammikuuta Rotterdamin arvostelulla elokuvafestivaalilla. Heti perään se esitetään Göteborgin elokuvafestivaalilla. Suomessa se nähdään ensimmäiseksi tammikuun lopussa alkavalla Docpoint-festivaalilla.

Van Ingen sanoo, että Moanan historia on täynnä myyttejä, tulkintoja ja väärinkäsityksiä.

”Myyttejä käytettiin jo rahoituksen hankkimisessa ja markkinoinnissa. Flahertyt eivät tienneet paljoakaan kuvaamastaan kulttuurista. Se ei vastannut heidän etukäteen lukemaansa. He maksoivat paikallisille näyttelemisestä kameran edessä.”

Van Ingenin mukaan Flahertyt eivät itse edes ajatelleet tekevänsä dokumentteja vaan runollisia tulkintoja menneestä. He eivät myöskään väittäneet, että heidän elokuvansa näyttäisivät autenttista todellisuutta.

Raskailla mykkäelokuvakameroilla ei voinut kuvata yhtä ketterästi kuin nykyään. Usein todellisuus piti rakentaa kameran eteen kuten näytelmäelokuvissakin. Lavastuksia ja näyttelemistä ei siksi paheksuttu dokumentaarisissa elokuvissa niin kuin myöhemmin.

Esimerkiksi animaation kuuluisa pioneeri Winsor McCay teki studiossaan propagandaelokuvan The Sinking of the Lusitania (1918). Se kelpasi aikanaan dokumentiksi saksalaisten torpedoimasta matkustajalaivasta.

Flahertyjen perhe saapui Samoan saaristoon kuuluvalle Savai’ille vuonna 1924. He kuvasivat Safunen alueen kylissä yli vuoden. Mukana olivat myös dokumentaristien lapset, joista nuorin Monica oli kuvausten aikaan 3–4-vuotias.

Monica Flaherty on van Ingenin ja Taanilan dokumentin päähenkilö.

Van Ingen kertoo, että hänen isotätinsä Monica Flaherty (1920–2008) oli seikkailija ja omapäinen feministi. Toisen maailmansodan aikaan hän lensi pommikoneita rintamalta kotiin korjattavaksi. Hän työskenteli Fortune-lehden toimittajana ja Karibialla arkeologina.

Hän palasi Samoalle vuonna 1975 tapaamaan ihmisiä lapsuudestaan ja tekemään ääniraidan mykkään Moanaan, joka jäi aikanaan äänielokuvan läpimurron jalkoihin eikä ole siksi yhtä tunnettu kuin Nanook.

Se matka on Monica in the South Seas -dokumentin ydin.

Dokumentissa Monica Flaherty kertoo, että muistaa edellisen vierailun lapsuudestaan, varsinkin samoalaisten laulut.

”Monica halusi palata lapsuutensa paratiisiin ja äänittää samojen ihmisten kanssa, miltä se maailma kuulosti silloin. Se oli tietysti absurdi ajatus ja lisäsi kerroksen myytteihin. Ei mennyttä voi äänittää.”

Monica Flaherty on Sami van Ingenin elokuvan päähenkilö.

Nykyaikainen dokumenttielokuva kehittyi 1950-luvulla, kun saataville tuli kevyitä elokuvakameroita. Silloin syntyi cinéma vérité -tyyli, jossa ihanteena oli kuvata todellisuutta sellaisenaan.

Elokuvahistoriallisesti on melkoinen sattuma, että vuonna 1975 Samoalla Monica Flahertyn mukana oli Richard Leacock, yksi cinéma véritén kehittäjistä. Hän lähti auttamaan äänittämisessä ja kuvasi suuren osan suomalaisten dokumentissaan käyttämästä materiaalista.

”Ricky oli pikemmin käytännön tekijä kuin filosofi. Hän oli mukana äänittäjänä eikä hänen ollut tarkoitus dokumentoida matkaa. Äänitystyön ohessa hän testasi kaitafilmikameraa, jossa oli synkronoitu ääni”, van Ingen toteaa.

Monica Flahertyn Moana with Sound valmistui vuonna 1980.

Van Ingen kertoo käyneensä vuosien varrella toisinaan Vermontissa auttelemassa ikääntyvää Monica-isotätiään, joka piti huolta suvun elokuvaperinnöstä äitinsä kuoltua. Van Ingen hyödynsi laajaa arkistoa jo kokeellisessa Sweep-lyhytelokuvassaan (1995).

Kun Monica Flaherty kuoli vuonna 2008, arkistomateriaali päätyi van Ingenille. Siitä syntyi Monica in the South Seas. Van Ingen kirjoittaa myös kirjaa arkistoaineiston pohjalta.

Robert Flahertysta (1884–1951) on jäänyt vain vähän haastatteluja, mutta dokumentissa hänen ääntään kuullaan. Van Ingen korostaa, että Frances Flaherty (1883–1972) oli pariskunnan elokuvissa yhtä tärkeä tekijä. Dokumentissa on pätkiä, joissa hän muistelee Samoaa.

Vaikka Moana with Sound on kaukana autenttisesta, sitä arvostetaan onnistuneena ja uskottavana ääniversiona mykkäelokuvasta.

Alkuperäisestä Moanasta ei kuitenkaan ollut jäljellä kunnollista kopiota, joten kuvan laatu jäi heikoksi.

Oikeuksiinsa versio pääsi vasta van Ingenin masinoiman entisöinnin myötä vuonna 2014. Entisöinti on nähty muun muassa Docpointissa, Arte-kanavalla ja Netflixissä.

Dokumentti Monica in the South Seas liikkuu sadan vuoden säteellä ja van Ingen sanoo, että tavallaan siinä on kolme Moanaa: alkuperäinen, Monica Flahertyn versio ja uusi entisöinti.

”Vaikka Moanaa on esitetty kohta sata vuotta, se herättää yhä keskustelua. Myös Samoalla siihen suhtaudutaan monella tapaa. Toivon, että tämä dokumentti on osa sitä keskustelua”, van Ingen miettii.

Sekä van Ingen (s. 1964) että Mika Taanila (s. 1965) tunnetaan kokeellisen elokuvan tekijöinä, mutta Taanila on tehnyt myös perinteisiä dokumentteja. Van Ingen pyysi Taanilan toiseksi ohjaajaksi. Hän sanoo, että Monica in the South Seas on niin perinteinen dokumentti kuin he vain osaavat tehdä.

”Olen käynyt arkistoa läpi pitkään. Dokumentin tekeminen on yksi tapa katsoa aineistoa. Ehkä siitä tulee vielä muitakin elokuvia. Materiaali oli hyvin hajanaista, joten oli hyvä, että Mika tuli mukaan katsomaan sitä ulkopuolisin silmin.”

Van Ingen antaa puhelinhaastattelun Mysoren kaupungista, Intian Karnatakasta. Myös hän on käynyt Samoalla Moanan kuvauspaikoilla näyttämässä Moana with Soundin paikallisille. Oliko se hänelle paratiisi?

”Samoa on köyhää kolmatta maailmaa. Tuskin se on koskaan ollut paratiisi enempää kuin mikään muukaan paikka. Ei ole paratiisi tämä Mysorekaan. Täällä lämpimässä on vain mukavampi kirjoittaa kuin Suomessa.”

Monica in the South Seas nähdään Docpoint-festivaalilla (31.1.–5.2.) kolmasti: pe 3.2. klo 16.00 Kino Regina ja klo 19.00 Bio Rex sekä la 4.2. klo 17.30 Kinopalatsi 8.

Fakta

Suomalaiselokuvia festivaaleilla

  • Sami van Ingenin ja Mika Taanilan dokumentti Monica in the South Seas saa maailman ensi-iltansa Rotterdamin elokuvafestivaalilla Cinema Regained -sarjassa lauantaina 28.1. Festivaali alkaa keskiviikkona 25.1.

  • Dokumentti on mukana myös perjantaina 27.1. alkavilla Göteborgin elokuvajuhlilla, joilla se osallistuu pohjoismaisten dokumenttien kilpasarjaan. Siellä dokumentti nähdään siellä ensimmäisen kerran keskiviikkona 1.2.

  • Molemmilla festivaaleilla nähdään myös Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Neljä pientä aikuista. Se on valittu Rotterdamin kansainvälisen elokuvafestivaalin Big Screen -kilpasarjaan ja Göteborgin elokuvajuhlien pohjoismaiseen pääkilpasarjaan.

  • Rotterdamin elokuvajuhlilla nähdään lisäksi ainakin kolme muuta suomalaiselokuvaa. Hanna Hovitien ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Ympyrän neliöimisestä on valittu Rotterdamin elokuvafestivaalien Ammodo Tiger Short -kilpasarjaan. Matti Harjun ohjaama ja käsikirjoittama pitkä esikoisfiktio Natura on maailmanensi-illassa Rotterdamin elokuvajuhlien Bright Future -sarjassa. Laura Rantasen ohjaama lyhyt dokumenttielokuva Jäähyväiset sanoille esitetään festivaalin Short & Mid-length -sarjassa.

  • Göteborgin elokuvajuhlilla suomalaiselokuvista nähdään lisäksi ainakin Tonislav Hristovin elokuva Laupias taksikuski, joka esitetään Nordic Light -sarjassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat