Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa. Espoon kaupunginteatterin ja Klockriketeaternin yhteistuotannon ensi-ilta Revontulihallissa 31.1. Mikhail Durnenkovin näytelmän suomennos Anni Lappela, ohjaus Essi Rossi. ★★
Teatteri on jännittävä paikka. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.
Pienimuotoisissakin esityksissä muuttujia on niin valtavasti, että asioiden välille voi syntyä vaikka minkälaisia suhteita ja kaiken on mahdollista kasvaa aivan yllättäviin mittoihin – kuin sienirihmaston.
Muodoltaan suljettu ja tekniikaltaan huolellisesti viimeistelty esitys saattaa vaikuttaa siltä, että teosta pystyisi tarkastelemaan kuin mitä tahansa selvärajaista artefaktia, mutta teatteritaiteelle aivan keskeisen olennainen aikaulottuvuus tekee sen mahdottomaksi.
Espoon kaupunginteatterin ja ruotsinkielisen Klockriketeaternin yhteistyönä toteutettu suomenkielinen esitys Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa on tällainen rakenteeltaan suljettu esitys, joka katsojan ajatuksissa alkaa vuotaa hyvin moneen suuntaan.
Suomessa tällä hetkellä asuvan venäläisen dramaatikon Mikhail Durnenkovin kirjoittama ja muun muassa Leena Krohnin teosten parissa aikaisemmin työskennelleen Essi Rossin ohjaama esitys sijoittuu loputtomasti uusiutuvien sienirihmastojen ja ihmiskunnan epätoivoisesti kehittelemän tekoälyn maailmaan.
Erikoisinta esityksessä on sienirihmastojen aikakäsitys, jonka mukaisesti ihmiskunnan vaiheet ovat todella vain lyhyt episodi maailmankaikkeuden mittakaavassa.
Surullisinta puolestaan on ihmiskunnan pyrkimys saada aikaan jonkinlainen tietoverkosto, jonka avulla inhimilliset ominaisuudet voitaisiin siirtää vuosituhansien päähän jotakin vielä aavistamatonta käyttötarkoitusta varten.
Viimeisen ihmisen yritys saada tietoisuutensa siirretyksi kiveen huipentaa koko tragedian.
Lopulta esityksessä on tiivistä vain sen kesto. Tuhansien vuosien tapahtumajakso saadaan kiteytettyä tuntiin ja varttiin.
Episodimainen teos, jonka kohtauksia sitoo yhteen aivan verraton sienilakkipäinen lapsikuoro, herättää ennen muuta levottomuutta.
Itse tunsin koko ajan epävarmuutta siitä, ovatko kirjailijan ja ohjaajan näkemykset todella kohdanneet toisensa. Hämmennystä lisäsi vielä suomennoksen erikoiset lauserakenteet, joista ei aina tiennyt olivatko ne tyylikeino vai seurausta näyttelijöiden huolimattomasta puheilmaisusta.
Elmer Bäckin yksi monista roolihahmoista on mies, joka pyrkii rakastamaan tasapuolisesti kaikkia sammalia.
Suomalais-venäläistä esitystä oli alettu suunnitella jo ennen koronapandemiaa ja Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.
On mahdotonta sanoa, minkälaisen vaikutuksen esitys olisi tehnyt vuonna 2018, jolloin ilmastonmuutos oli vielä se päällimmäisin uhka ihmiskunnalle.
Tämänhetkisessä maailmantilanteessa teattereiden markkinoinnin esittämä kutsu tulla ”mielikuvittelemaan ihmisten jälkeistä elämää” tuntuu hieman sopimattomalta heitolta. Suomalais-venäläiseltä näytelmältä odottaisi nyt muutakin kuin kommenttia ilmastohuoleen.
Ehkä näytelmä nyt vaan on väärässä paikassa väärään aikaan.
Lavastus Ksenia Peretrukhina, puvut Liisa Pesonen, video- ja valosuunnittelu Ilmari Paananen, äänisuunnittelu Pauli Riikonen. Rooleissa Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas, Kauri Sorvari, Auri Hannus, Magda Lehtonen, Monika Lehtonen, Ruut Neves, Luna Rinkinen.
Oikaisu 2.2.2023 klo 10.25: Poistettu viittaus lapsikuorolaisten sukupuoleen; kuoro ei koostu viidestä tytöstä vaan viidestä lapsesta.