Ei kertonut katuvansa. Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 9.2. ★★★★
Helsingin kaupunginteatterin suurta näyttämöä pidetään maan haastavimpana estradina, jossa riittää tilaa kuin lentokentällä.
Nyt sitä voi hyvällä syyllä verrata myös paljakkaan tai palsasuohon.
Kirjailija Tommi Kinnusen romaani Ei kertonut katuvansa (2020) kuvaa Lapin sodan jälkeistä tilannetta, jossa viisi saksalaisten palveluksessa työskennellyttä naista joutuu kotiin palatessaan tarpomaan jalkaisin halki koko läänin pohjoisesta etelään.
Lapin loputtoman avarissa maisemissa vaeltavien naisten tajunnanvirrasta pitkälti rakentuvan tarinan voisi ajatella olevan mitä epätodennäköisin draaman aihe teatterissa toteutettavaksi, mutta kaupunginteatterin suurella näyttämöllä haaste kohtaa toisen kerrassaan vaikuttavalla tavalla.
Tarinan ja näyttämön mittasuhteet on saatu sovitettua yhteen varmalla otteella ja esitys henkii omanlaistaan Lapin lumoa.
Kinnusen romaanin dramatisoinut ja esityksen ohjannut Susanna Airaksinen on yhdessä lavastaja Vilma Mattilan kanssa luonut nelisen vuotta sitten kaupunginteatterin pienelle näyttämölle hieman samantyyppisen maailman Rosa Liksomin romaaniin pohjautuvassa näytelmässä Everstinna.
Lapin suot ja ihmismielen syöverit sulautuivat silloin yhteen maagiseksi kokonaisuudeksi, jonka ytimessä käytiin läpi yhden naisen kokemuksia suomalaisten saksalaismielisyydestä ennen sotia, sodan aikana ja sotien jälkeen.
Kinnusen romaanin myötä näkökulma laajenee viiden erilaisen naisen taustoihin ja valintoihin, mutta ympäristönä on keskitetymmin asukkaista tyhjennetty, tuhkaksi poltettu ja kauttaaltaan miinoitettu Lappi.
Airaksisen näyttämösovitus on romaania riisutumpi versio historiallisten faktojen osalta.
Saksalaisten mukana Norjaan vetäytyneet, siellä vankileirille joutuneet ja vankikuljetuksen yhteydessä karanneet naiset saavat näytelmän alussa kuulla Saksan antautuneen ehdoitta liittoutuneiden joukoille, mutta sen jälkeen he ovat lähinnä luonnon armoilla tietämättä juuri mitään Suomen tai muun maailman tilanteesta.
Esitys on erinomainen kuvaus kevään ja kesän 1945 tapahtumista, mutta ennen muuta se tarjoaa yleispätevän kokemuksen valintojen tekemisen mahdottomuudesta.
Yleispätevyyden kannalta yllättävin ja samalla äärimmäisen toimiva ratkaisu on ollut esityksen musiikin rakentaminen pitkälti sähkökitaroiden varaan. Valtavankokoisen täysikuun laskeutuminen kolmen näyttämöllä soittavan muusikon taustalle saa hetkittäin kaiken tuntumaan aivan spagettiwesterniltä, mikä naisten erämaaseikkailun yhteydessä vaikuttaa myös pätevältä kannanotolta.
Airaksisen ja Mattilan kanssa aikaisemminkin työskennelleen säveltäjä Johanna Puuperän musiikilla on esityksessä oikeastaan aivan yhtä tärkeä dramaturginen rooli kuin itse tekstillä. Musiikkisovituksista vastaavan basistin Eeva Koivusalon johtama trio sitoo ja rytmittää, mutta samalla luo tilaa ja ilmavuutta koko teokseen.
Esityksen ainoa rytminen ongelma liittyy näyttelijöihin, jotka toistuvasti ikään kuin unohdetaan täyttämään näyttämöä epämääräisillä liikkeillä ja tunnetiloilla, mikä samalla syö tehoa tarinan dramaattisilta käänteiltä.
Koreografin käytöllä olisi saatu ilmaisuun täsmällisyyttä ja kolmen tunnin kestosta pois monia minuutteja.
Heidi Herala, Aino Seppo, Ursula Salo, Seidi Haarla ja Lumi Aunio tekevät joka tapauksessa suuren urakan lähes koko kolmen tunnin ajan näyttämöllä olevana naisjoukkona.
Erikseen pitää vielä kiittää kaupunginteatterin johtoa, joka musikaalien lisäksi on muistanut antaa suuren näyttämön myös puhenäytelmien käyttöön. Etenkin kun nämä uudet kotimaiset näytelmät ovat osoittautuneet suuren riemun arvoisiksi teoksiksi.
Tommi Kinnusen romaanin dramatisointi ja ohjaus Susanna Airaksinen, musiikin sävellys ja äänisuunnittelu Johanna Puuperä, musiikin sovitus Eeva Koivusalo, lavastus Vilma Mattila, puvut Tellervo Syrjäkari, valot Heikki Paasonen, projisoinnit Toni Haaranen, naamiointi Milja Mensonen. Rooleissa Heidi Herala, Ursula Salo, Aino Seppo, Lumi Aunio, Seidi Haarla, Jouko Klemettilä, Rauno Ahonen, Mauno Terävä, Helena Haaranen, Antti Timonen, Sauli Suonpää, Sami Paasila.