Asiaton suurmies

Rauni Mollbergin elämäkerta Molle jatkaa viime vuosien paljastusten linjalla ja kertoo, miten elokuvaohjaaja itketti ja nöyryytti työtovereitaan. Pahimman kohtelun sai kuitenkin oma poika.

Siunatun hulluuden (1975) saarnakohtauksen kuvauksissa Rauni Mollberg puhalsi tupakansavua avustajan silmiin saadakseen aikaan kyyneleitä. – Kirjan kuvitusta.

25.1. 2:00 | Päivitetty 26.1. 15:45

Riita alkoi Rauni Mollbergin 50-vuotisjuhlien jälkeen huhtikuussa 1979. Poikaa Heikki Mollbergia harmitti, ettei hänen äitinsä sukulaisia ollut kutsuttu juhlaan.

Paikalla olleen silminnäkijän mukaan ”isä kiusasi koko päivän poikaansa”, johon tällä oli läheinen mutta vaikea suhde. Pojalla oli diagnosoitu skitsofrenia muutama vuosi aiemmin. Tyttären, Eira Mollbergin, mukaan isä teki Heikkiä jatkuvasti naurunalaiseksi muiden edessä. Hän kuvaa käytöstä ”pahuudeksi”.

Lopulta Heikki hermostui: hän potkaisi ja löi isäänsä kahvikupilla. Otsasta valui verta. Eteisessä Rauni tunsi kaksi pistoa selässään. Heikki oli lyönyt fileointiveitsellä.

Rauni Mollberg parani ja halusi unohtaa koko tapauksen. Poika lähetettiin psykiatriseen hoitoon.

Kirjailija Niko Jutila on selvittänyt riidan vaiheet tuoreeseen elämäkertaan Molle.

Tapaus on räikein esimerkki siitä, miten täynnä konflikteja 1970-luvun arvostetuimman elokuvaohjaajan elämä oli. Rauni Mollbergin erikoisia ihmissuhteita kuvaa hyvin se, että isä ja poika säilyivät tapauksen jälkeen läheisissä väleissä.

Jutila on penkonut arkistot ja haastatellut kymmeniä Mollbergin läheisiä, työtovereita, ystäviä ja vihamiehiä yli 500-sivuiseen kirjaan.

”Jos hän oli suuri hyvinä hetkinään, niin oli myös huonoina”, Jutila sanoo puhelimessa.

Huono maine oli ansaittu. Jotkut eivät halunneet työskennellä ohjaajan kanssa toista kertaa.

Moni sanoi toisaalta, että Mollberg oli avulias ja luotettava. Hän tuki ihmisiä taloudellisesti ja antoi aloittelijoille vastuullisia tehtäviä.

Jutila ajatteli aloittaessaan kirjan tekemistä vuonna 2021, että olisi ollut hienoa ehtiä tavata kohde tämän eläessä. Edellisen kirjan, Poik­ki! – to­teu­tu­mat­to­mat ko­ti­mai­set elo­ku­vat, arkistolöydöt olivat johdattaneet Mollbergin pariin.

Sitten hän kuuli haastatteluissa ikäviä kertomuksia. Tapaaminen ei enää innostanut.

Molleen on koottu valtava määrä tietoa pitkältä uralta, mutta päähenkilön usein asiattoman käytöksen kuvaukset pitävät myös ohjaajaan tutustujat mukana.

Jutila on tehnyt tarkkaa työtä suurteosten tuotantojen vaiheiden kirjaamisessa. Hän käy läpi myös monia epäonnistuneita hankkeita, kuten yritystä tehdä Kivenpyörittäjän kylä -kirjasta elokuvaa.

Vuonna 2007 kuollut Mollberg oli aikoinaan estänyt pari elämäkertahanketta ja olisi todennäköisesti yrittänyt estää tämäkin.

”Ei tätä olisi voinut tehdä, jos Molle eläisi.”

Ohjaaja Rauni Mollberg kuvattuna vuonna 1973.

Kritiikki Mollbergia kohtaan yltyi tämän kuoleman jälkeen. Hänestä on tehty lukuisia teoksia, jotka maalaavat samaa kuvaa.

Tytär, ohjaaja-kirjailija Eira Mollberg kertoi lapsiin suunnatusta henkisestä väkivallasta jo kirjassa Molle, isäni (2008).

Kirjailija Joni Skiftesvik syytti Mollbergia näyttelijöitä riistäväksi ja tuotantotukia taloremonttiin tuhlaavaksi itsekeskeiseksi ohjaajaksi vuoden 2014 kirjassa Valkoinen Toyota vei vaimoni.

Mollbergin pitkäaikainen työtoveri Veikko Aaltonen perkasi kyseenalaisia työtapoja vuoden 2021 dokumentissa Dinosaurus.

Jutilan mielestä Mollberg teki parhaimmillaan suureen yleisöön menevää laatuelokuvaa, joka ei ollut teatterin toistamista tai kansankomediaa, kuten ajan toinen katsojamagneetti Uuno Turhapuro.

Hän ei hautaisi Mollbergin teoksia, vaikka niiden tekotavat olivat kyseenalaisia.

”Jos aletaan sensuurin linjalle, niin pian kielletään kaikki elokuvat, joissa poltetaan tupakkaa. Jos jokin elokuvaa saa jonkun voimaan huonosti, sitä ei kannata katsoa, mutta ei sitä tarvitse muilta kieltää.”

Mollbergin elämä on jaettu kirjassa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisinä vuosina, 1929–1971, työläisperheen lapsesta tuli teatterintekijä.

Mollberg kasvoi Hämeenlinnan kulttuurikaupungissa. Isä teki kuskin töitä ja joi viinaa. Huolehtiva äiti kesti vuodesta toiseen. Rauni-lapsi pääsi jatkosodan aikaan elokuvateatterin penkinnäyttäjäksi. Viiden vuoden pesti synnytti unelman elokuvien tekemisestä.

Mollberg harrasti nuorena myös runonlausuntaa ja halusi sen takia hakea Suomen teatterikouluun. Samalla vuosikurssilla 1947 aloittivat esimerkiksi Leo Jokela, jonka kanssa Mollberg jatkoi Joensuun kaupunginteatteriin. Mikko Niskasesta tuli kämppäkaveri ja myöhemmin kilvoittelija suomalaiskansallisessa elokuvasynkkyydessä.

Näyttelijänä Mollberg teki pisimmän työjakson Kuopion Yhteisteatterissa ja opiskeli samalla teatteriohjaajaksi. Hän meni naimisiin, sai kaksi lasta.

Rakkaus elokuvaan ei kadonnut, mutta suunniteltu Aapeli-filmatisointi kariutui. Mollberg pääsi aluksi tekemään kuunnelmia, sitten ohjaamaan televisioteatteria Ylelle.

Yle on tyhjentänyt nauhoja säästösyistä, joten hänen viidestätoista tv-näytelmästään vain neljä on säilynyt.

Mollbergin kanssa työskennelleet naiset kertovat, kuinka töissä piti olla peloton, tai ohjaaja ”kävi päälle kuin herhiläinen”. Rivosta ja räyhäävästä puhetyylistä kärsivät kaikki. Anteeksipyyntöjä oli turha odottaa.

Mollberg puristeli Tehtaan varjossa -sarjan tanssilavakohtauksessa naisia rinnoista, jotta saisi heidät nauramaan.

Tv-elokuva Sotaerakossa amatöörinäyttelijän piti kauhistella navetasta löytyviä kuolleita lehmiä.

”Kun Molle ei saanut sitä haluamaansa kauhun ilmettä, niin se meni makaamaan tytön jalkojen juureen navetan lattialle ja raapi ja puristeli sen tytön sääriä sieltä alhaalta”, järjestäjä Raimo Mikkola sanoo kirjassa.

Toinen osa kattaa Mollbergin elokuvaohjaamisen huippuvuodet 1970-luvun alusta 80-luvun puoliväliin.

Debyyttielokuva Maa on syntinen laulu nosti hänet tähdeksi. Nykytilastoinnin kolmanneksi katsotuin suomalaiselokuva sai yli 700 000 katsojaa. Se kiersi ympäri maailmaa; jopa Yhdysvalloissa yritettiin ymmärtää ”suomalaista Bergmania”.

Ylistetty maaseutukuvaus herätti jo aikanaan paheksuntaa, sillä kuvauksissa oli puukotettu poroja, hakattu jänistä ja potkittu koiraa.

Elokuvassa poikiva lehmä pelastetaan repimällä jumittunut vasikka ulos. Se tehtiin tappamalla terve vasikka, pilkkomalla se ja työntämällä lehmän sisään.

Irma Huntus ja Molle Milka-elokuvan kuvaustauolla antamassa yhteishaastattelua. –  Kirjan kuvitusta.

”Mollelta puuttui jollakin tasolla mielikuvitus, joka on ohjaajan tärkeimpiä työkaluja”, kuvaaja Kari Sohlberg sanoo kirjassa.

Mollberg ei katunut tekojaan kuvausten jälkeen.

”Ylipäänsä elokuvan tekeminen on niin rankkaa puuhaa, että jos siinä rupeaa ajattelemaan toisten tunteita, on paras heittää koko homma sikseen”, hän itse sanoi Kalevassa elokuvan ilmestymisvuonna 1973.

Maalaisdraama Milkan kuvauksissa Mollberg löi toista pääosanäyttelijää, kun halusi parempia reaktioita. Vauvaa hän nipisti, että se itkisi. Tilanne sai vauvan äidin ja yhden kuvausryhmän jäsenen itkemään.

Pääosanäyttelijä Irma Huntus yritettiin saada tuntikausien ajan oksentamaan ja itkemään. Vichy ja viina ei oksettanut, mutta sai kyyneliin.

”Siinä ylitettiin kynnys, jossa siirryttiin ohjaamisesta rääkkäämisen puolelle. Silloin oli aika lähellä, että olisin ottanut kameran ja lähtenyt”, kuvaaja Esa Vuorinen sanoo kirjassa.

Irma Huntus ei näytellyt enää koskaan. Kirjassa hän kertoo kokeneensa tulleensa leimatuksi, eikä luova ala ollut hänelle siksi enää mahdollinen.

Mollbergille sen sijaan myönnettiin akateemikon arvonimi. Hänestä oli tullut suurmies, jonka elokuvia rahoitettiin auliisti.

Viimeinen osa kuvaa yli kolmekymmentä vuotta sitten alkanutta alamäkeä.

Aikansa kalleimmasta kotimaisesta elokuvasta Ystävät, toverit (1990) tuli suuri floppi, ainakin verrattuna sitä edeltäneeseen Tuntemattomaan sotilaaseen (1985).

Porvarikuvaus poikkesi aiemmasta köyhyyselokuvista. Kuvauksissa Mollberg sai raivokohtauksia ja kyseli jatkuvasti, että kuka on pannut ketäkin.

Viimeistä elokuvaa, kriitikoiden veteläksi haukkumaa komediaa Paratiisin lapsia (1994), kävi katsomassa vain parituhatta katsojaa. Mollbergista tuli vitsien kohde.

Hän ohjasi vielä muutamia tv-elokuvia, mutta elokuvasuunnitelmat Reidar Särestöniemestä ja Jääkärin morsiamesta jäivät kesken. Mollberg kuoli syöpään lokakuussa 2007.

Hautajaisissa poika allekirjoitti seppelenauhan sanoilla ”Kaverisi Heikki”.

Niko Jutila: Molle, WSOY 2023. 512 s.

Molle kotonaan Korpiniemen entisessä kansakoulurakennuksessa. Liitutaululle on kirjoitettu tekeillä olevan elokuvan Aika hyvä ihmiseksi (1977) henkilöluettelo ja keskeiset kohtaukset.

Oikaisu 26.1. klo 15.45: Niko Jutila aloitti kirjan tekemisen vuonna 2021, ei 2019, kuten jutussa virheellisesti luki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat