Nahkaliiviin pukeutunut äijänroikale (Samuli Edelmann) levittää kanisterista bensiiniä sotkuisen talon nurkkiin. Joku, josta näkyy vain jalat, retkottaa kämpän lattialla. Liivimies astelee ulos, sytyttää tulitikun ja tuikkaa kämpän tuleen. Liekit roihahtavat räjähtäen.
Sitten pahaenteisen tunnelman leikkaa kömmähdys. Neliveto Land Rover on jumissa, sutivat renkaat upottavat pakenijan yhä syvemmälle pihamaan liejuun. Ei auta kuin tarttua lapioon.
”Vittu!”, mies kiroaa samalla, kun poliisiautojen kolonna kurvaa pihaan.
Näin rävähtää käyntiin C Moren uusi rikosdraamasarja, pohjoiseen Suomeen sijoittuva Poromafia. Avauskohtaus paitsi pohjustaa sarjan tapahtumia myös kiteyttää sen hengen: vaikka liikutaan rikoksen ja väkivallan maailmassa, kulkee mukana usein pieni virne.
Onhan sarjan nimi jo itsessään vähän hassu: liittää nyt yhteen jäkälää jäytävät porot ja järjestäytynyt rikollisuus.
Mika Kurvisen käsikirjoittama ja ohjaama Poromafia on saanut innoituksensa Mikko-Pekka Heikkisen vuonna 2016 julkaistusta samannimisestä romaanista. Sen verran tarinassa on otettu vapauksia, ettei suoraan teokseen perustumisesta voida puhua.
Toki kahdeksanosainen tv-sarja poikkeaa ainakin avausjaksonsa perusteella kirjasta muutenkin. HS:n toimittajana työskentelevän Heikkisen teos on notkealla kielellä sepitetty sukusaaga, jossa kummisetämäiset piirteet ja rujo väkivalta tuodaan pohjoisen elämänrytmiin ja ihmisten keskuuteen. Kauheuksia katsellaan tai ainakin kuvataan huumorintajulla. Kirjaa lukiessa tapahtumia ja henkilöitä on helppo kuvitella elokuvan tai tv-sarjan muodossa.
Kurvisen Poromafiassa Lappi on silti enemmin taustalakanana, komeana maisemana. Ankara luonto on jokseenkin yllätyksettömästi valjastettu armottomasti käyttäytyvien hahmojen temmellyskentäksi. Tunnelma on kirjaa kovempi ja vakavampi, vaikkei Heikkisenkään kertomusta pelkkänä ilotteluna voi pitää.
Samuli Edelmannin esittämä Sameli ja Antti Reinin näyttelemä Karvonen kuuluvat samaan moottorikelkkajengiin.
Räjähtävästä alusta hypätään kymmenen vuotta eteenpäin. Tulipalon sytyttänyt mies palaa pitkän vankilareissun jälkeen kotikonnuilleen suorittamaan ehdonalaista. Hän on Sameli Nelihanka, paikallisen mahtisuvun vanhin poika. Nelihangat hallitsevat paitsi poroelinkeinoa myös koko seutua. Keinot ovat ne vanhat tutut, raha ja pelko.
Erityisesti valtaa käyttää isä Rouku (Aake Kalliala), mafioson elkein. Jäyhä äijä on sitä laatua, jota häikäilemättömäksikin kutsutaan. Hänen apunaan pyörii nuorempi poika, Pieti (Olavi Uusivirta), joka on isän silmissä enemmän valkokaulustyyppejä kuin aito poromies ja muutenkin epäilyttävä.
Brita-äiti (Rea Mauranen) on puolestaan syövän riuduttama ja jo huonossa hapessa. Ennen epäselvissä oloissa tapahtuvaa kuolemaansa matriarkka ehtii kirjoittaa kirjeitä, jotka ajavat suvun miehet lopullisesti toisiaan vastaan.
Kuten mafiatarinoissa on tapana, jo hautajaisissa mittaillaan vastustajia ja haetaan uudet asemat. Tuskin on Britan kalmo edes kylmennyt, kun veri kiehahtaa.
Pääparina toisistaan mittaa ottavat isä ja poika: Sameli kaavailee moottorikelkoilla huristelevine liivijengikavereineen bisnesten laajentamista, Roukulla on omat suunnitelmansa. Hangoittelevien Nelihankojen seuraksi taistelutantereelle astuu alistetun porosuvun tytär Sara Poikkipää (Anna-Maija Tuokko), Samelin entinen heila, jonka isän surmasta tämä aikoinaan lähti lusimaan.
Alistetun porosuvun tytär Sara Poikkipää (Anna-Maija Tuokko) pistää kapuloita rattaisiin Nelihangan suvun miesten suunnitelmille.
Kurvisen aiemmista ohjaustöistä huomattavin on niin ikään rikoksen polulle lähteneestä perheestä kertova Aallonmurtaja.
Perhesuhteet ovat Poromafiankin ytimessä. Sukulaisuus liittää sarjan perinteisten mafiakuvausten porukkaan, onhan perheellä niissä ympyröissä keskeinen asema: se on lähellä, sen kunniaa puolustetaan ja sen kanssa tehdään bisnestä, mutta tavallista on sekin, että juuri perheen piiristä löytyvät ne pahimmat petturit ja kostonenkelit.
Lajiin kuuluu myös, että vääryydellä hankitut asemat ovat harvoin pysyviä. Katsoja ajautuu pohtimaan jo alussa, onko Nelihankojen suurin synti lopulta ylpeys, ahneus vai silkka viha.
Poromafiaan on satsattu, ja siitä toivotaan taatusti myös kansainvälistä menestystä. Visuaalisesti se näyttääkin siltä kuin kuuluukin. Todennäköisesti eksoottiikkapisteitäkin ropisee.
Mukana on paitsi joukko tunnettuja näyttelijöitä Suomesta (jo mainittujen ohella muiden muassa Kaija Pakarinen, Antti Reini, Pertti Sveholm, Mikko Kouki ja Paavo Westerberg) myös ruotsalaistähti Mikael Persbrandt. Hänen roolinsa on tällä kertaa olla norjalainen roisto.
Aake Kalliala Roukuna tekee yhden sarjan särmikkäimmistä rooleista.
Yhden särmikkäimmistä rooleista tekee Aake Kalliala. Rouku on pahaluontoinen, suoraan sanottuna vittumainen mies, jonka olemus ja ääni jäävät mieleen. Aika näyttää, ajaako hahmo sen Kallialan tunnetuimman lapinmiehen ohi.
Avausjakso on oiva sisäänheittäjä, mutta omaperäisyydestä se ei silti anna täysiä takeita. Asetelmat ja esitellyt hahmot povaavat sitä, että Heikkisen jutun inspiroima tarina on juntattu tavanomaisemman rikosdraaman muotoon. Jatko näyttää, olenko väärässä.
Poromafia, C More.
Oikaisu 27.1. kello 12.55: Kuvatekstissä luki virheellisesti, että Sameli ja Karvonen kuuluvat samaan moottoripyöräliivijengiin. Oikeasti kyseessä on moottorikelkkajengi.
Oikaisu 27.1. kello 14.46: Jutussa kirjoitettiin virheellisesti, että Sameli palaa sarjassa kotikonnuilleen suorittamaan ehdollista. Hän palaa suorittamaan ehdonalaista.