Pop / albumi
Vesala: Näkemiin, melankolia. Etenee / Warner. ★★★
Paula Vesalan kaikkivoipaisuus taiteilijana sekä väkevän säteilevät otteet keikkalavoilla ovat tarjonneet viime vuosina komeita elämyksiä.
Viime kesän Sideways-konsertissa tuntui suorastaan siltä, että muusikko pieksi esityksellään festarin maailmantähdet Big Thiefistä alkaen.
Ilman kotiin päin vetämisen tarvetta saattoi tuumata vierustoverille, että jos Vesalan kotimaana olisi Yhdysvallat ja laulukielenä englanti, hänen nimensä komeilisi todennäköisesti keskisuurella fontilla maailman huomattavimpien festivaalien julisteissa.
Vain elämää -verrokkien sijaan Vesalan on voinut rinnastaa ulkomaisiin tähtiin, vaikkapa modernin popin ketterään neroon Annie Clarkiin eli St. Vincentiin.
Fantastisia keikkoja vasten Vesalan edellinen sooloalbumi Etsimässä rauhaa (2020) kuulosti pätevästä soinnista huolimatta hengettömältä kappalekokoelmalta. Sama turvallisuus ja tuttuus leimaa entistä selvemmin perjantaina ilmestyvää ja laulajan toistaiseksi viimeistä sooloalbumia.
Vesala on ilmoittanut jäävänsä ensi kesän harvojen festivaaliesiintymisten jälkeen pitkälle tauolle. Kotimaan festarilavoilla käy kato, sillä vastaavasta ovat ilmoittaneet ainakin Antti Tuisku, Pyhimys ja Chisu.
Näkemiin, melankolia on yhtä kappaletta lukuun ottamatta läpikotaisen haikea kokonaisuus, josta puuttuu Vesalan soolouran kiinnostavimpien laulujen (Mul ei oo lapsuudensankarii, Rakkaus ja maailmanloppu) kokeileva uljaus sekä toisaalta Tequilan kaltaisten a-luokan singlejen voima. Hillittyä ja hallittua elektropopsointia on ollut rakentamassa Tuisku-yhteydestä parhaiten tunnettu tuottaja Jurek Reunamäki.
Reunamäen ja Vesalan reilun vuoden takainen 40-vuotissyntymäpäivä-ep Totuuksia popmusiikista soi virkistävän reippaana pikkurevittelynä. Levyn Pulkka-kappale paukkui thrash metal -henkisenä ja samalla Vesalan viime vuosien hauskimpana hetkenä Tuisku-mukaelma Nyt kommentoin ohella.
Vesala-Jurek -kaksikko ajaa uutuudella päinvastaiseen laitaan, metsän reunaan asti. Yhdentoista kappaleen albumi soi harkitun viimeisteltynä, mutta ikävystyttävän tuttuna ja tylsänä.
Jos se ei haittaa, biisinkirjoitusta voi pitää albumin loppupään hetkellistä notkahdusta lukuun ottamatta jopa virheettömänä.
Näkemiin, melankolian ennen julkaisemattomista lauluista esiin nousee klassinen kyynelet tanssilattialla -veto Miks pitää itkeä, jota olisi saanut paisuttaa reippaamminkin. Kappaleessa duetoi Tiktok-kilpailun kautta levylle valikoitunut Aali-niminen laulaja. Hän kuulostaa erehdyttävästi Anna Järviseltä, siis hyvältä.
Akustisen kitaranäppäilyn herättelemä, kuulaan hyräily- ja hyväilymäinen Me ei kuuluta yhteen tekee vaikutuksen levyn loppupuolella.
Albumin kaksi selkeintä radiobiisiä tuntuvat tuskaisen ikivanhoilta:
Lorden Green Lightista häiritsevän hauskasti muistuttava laukkapop ja levyn ainoa optimistisempi sävellys Kysy mua ulos julkaistiin lähes kaksi vuotta sitten, kesäkuussa 2021 – Teemu Brunilan kanssa kirjoitettu ja hienosti kertosäkeessä paiskautuva keikkasuosikki Pahanilmanlinnut toissa vuoden syksyllä.
Pitkään tuloillaan ollut Näkemiin, melankolia ei kuulosta toivotulta korjausliikkeeltä saati taiteelliselta testamentilta vaan jäähdyttelyltä tauolle.
Jää vaikutelma, että Vesala on pantannut parasta potkuaan ja potentiaaliaan.
