Baletti
Raymonda Kansallisoopperassa. Koreografia Tamara Rojo ja Marius Petipa, musiikki Alexandr Glazunov.
Kansallisbaletin suurtuotanto Raymonda on komeaa katsottavaa. Se on myös kiinnostava esimerkki vanhojen klassikoiden uustulkinnoista. Sen ideasta ja koreografiasta vastaa Tamara Rojo Englannin kansallisbaletista.
Juonellisesta päivityksestä huolimatta tulkinnan taustalla on paljon tutkimustyötä – niin Marius Petipan alkuperäisen kristallisen koreografian kuin Aleksandr Glazunovin yltiöromanttisen musiikin osalta.
Vuonna 1898 Pietarissa kantaesitetyn Raymondan heikompana lenkkinä on pidetty sen höpsöä juonta. Siksi teosta on usein esitetty lyhenneltynä. Tässä tulkinnassa tarina päivitetään nykykatsojalle mieleisemmäksi.
Klassikkojen uustulkintoihin tai ”päällekirjoittamiseen” liittyy ongelmansa. Alkuperäinen Raymonda kertoo ristiretkien aikaan Unkariin sijoittuvan tarinan, joka kuvaa Raymonda-neidon, eurooppalaisen ritarin ja turkkilaisen sotapäällikön rakkaustriangelia.
Tässä, viime vuonna Englannin kansallisbaletissa kantaesityksensä saaneessa versiossa Raymonda yhdistetään historialliseen henkilöön, modernin sairaanhoidon perustajana pidettyyn englantilaiseen Florence Nightingaleen.
Hänen elämäntarinansa innoittamana Tamara Rojo on siirtänyt tapahtumat 1850-luvun Krimin sotaan, jossa Nightingale hoiti haavoittuneita brittisotilaita. Pääosaan nousevat Raymonda alias Florence Nightingale ja hänen mukanaan Krimille lähteneet kymmenet sairaanhoitajat. Loppu on yritetty mukauttaa alkuperäiseen rakkausaiheeseen.
Uustulkinta korostaa ajankohtaisia teemoja: vahvoja naisia, hoitajien uhrautuvaisuutta ja Krimin nykytilannetta. Toisaalta alkuperäistä juonta säilyttämällä mukaan on saatu istutettua myös Petipan koreografian herkkupalat.
Niitä ovat monet klassiset soolot, variaatiot ja duetot sekä eri kansallisuuksien kansantansseista balettityylisiksi mukaillut karakteritanssit. Niitä on nyt vahvasti nykyaikaistettu. Niille baletti tarjoaakin tilaa, sillä osmaniturkkilaisten monista kansallisuuksista koostunut armeija yltyy vähän väliä tanssimaan.
Tamara Rojon tulkinta pyyhkii pois alkuperäisen juonen orientalistista rasismia. Ristiretkien aikaa kuvattaessahan turkkilaiset ovat pahiksia ja eurooppalaiset hyviksiä. Nyt kuvatussa Krimin sodassa turkkilaiset ja britit sen sijaan taistelivat liittoutuneina Venäjää vastaan. Näin turkkilainen Abdur ja brittiläinen John voidaan kuvata tasavertaisina hahmoina.
Rebecca King Raymonda-baletin nimiosassa.
Kansallisoopperan orkesteri heittäytyy Glazunovin värikylläiseen musiikin Gavin Sutherlandin johdolla. Hän on myös editoinut musiikkia pudottamalla pois tulkintaan sopimatonta materiaalia ja liittämällä mukaan osia Glazunovin muista teoksista.
Yksi monista tällaisista lisäyksistä on unikohtaus, johon Rojo on tehnyt uutta koreografiaa Petipan hengessä. Hypnoottisessa kuvaelmassa kuolleiden sotilaiden henget ilmestyvät heitä hoitaneille sairaanhoitajille.
Raymonda tarjoaa monia klassisia bravuurinumeroita, mutta nyt ne usein jäävät massiivisten juhlakohtausten varjoon. Ensi-illan miehityksessä nimiroolin tanssi loistokkaan varmasti Rebecca King.
Johan Pakkasen päivitetyt turkkilaishenkiset tanssit saivat yleisön syttymään.
Häntä havittelevina miehinä nähtiin brittisulhasena aina vakuuttava Michal Krčmář ja turkkilaisena kilpakosijana Johan Pakkanen, jonka päivitetyt turkkilaishenkiset tanssit saivat yleisön syttymään.
Antony McDonaldin tyylikäs, joskin hyvin perinteinen lavastus jättää tanssille tilaa.
Sitä tarvitaankin, sillä esityksessä lavalla nähdään valtaosa balettimme tanssijoista. Juhlinnat seuraavat toinen toisiaan, mutta lopun kuuluisa hääkohtaus saa Rojon käsissä aivan uudenlaisen päätöksen.
Kansallisoopperan orkesteri johtajana Gavin Sutherland, lavastus ja puvut Antony McDonald, valaistus Mark Henderson, Kansallisbaletin tanssijat päätehtävissä Rebecca King, Michal Krčmář ja Johan Pakkanen.
