Sunny Beach rakennettiin 1950-luvulta alkaen Mustanmeren kilometrejä pitkälle hiekkarannalle turisteja varten. Bulgarian lomakohteessa on enemmän hotellihuoneita kuin vakinaisia asuntoja ja viina halvempaa kuin turistien kotimaissa.
Juoppojen turistien ja prostituoitujen lisäksi taksikuski Ivan (Malin Krastev) päätyy kuskaamaan salaa pakolaisia. Hän yrittää säästää rahaa palatakseen perheensä luo Suomeen sovittamaan syntinsä.
Tonislav Hristovin uudessa elokuvassa Laupias taksikuski elämän varjopuolet tiivistyvät taksin takapenkille, kuten kävi Travisille (Robert De Niro) New Yorkin likaisilla kaduilla Martin Scorsesen Taksikuskissa (1976).
Dokumenteista tunnettu Hristov on tehnyt ensimmäisen näytelmäelokuvansa. Rikostarinan päähenkilö Ivan perustuu kuitenkin osittain Hristoviin itseensä.
Lue lisää: Dokumentaristin loikka fiktioon kannatti: elokuva taksikuskin kamppailusta saa neljä tähteä
”Ei Bulgaria ole vain tätä, vaan kaunis maa”, Hristov painottaa.
”Turkin raja on lähellä Sunny Beachia. Se on pieni paikka, jossa on paljon hulluutta. Olen nähnyt Euroopasta tulevien turistien seassa epätoivoisia pakolaisia. Monet ongelmat tiivistyvät Sunny Beachilla – kuin Eurooppa olisi sullottu painekattilaan”, Hristov sanoo.
Poliisi ja poliitikot rypevät korruptiossa, ja lähellä Ivanin kotikylä on katoamassa muuttotappioiden myötä. Kaikki on kaupan, ystävyydelläkin on hinta. Ivanin ongelma on, ettei hän haluaisi myydä moraaliaan.
Tonislav Hristov on menestynyt elokuvaohjaajana, vaikka moni kurssikaveri ei onnistunut pääsemään alalle.
Hristov on käsikirjoittanut Laupiaan taksikuskin yhdessä tuottaja Kaarle Ahon ja bulgarialaisen Konstantin Bojanovin kanssa.
Hristov (s. 1978) tuli Suomeen rakkauden perässä vuonna 2001. Kun avioliitto kariutui vuonna 2004, hän palasi Bulgariaan kotikaupunkiinsa Vratsaan, joka on lännessä toisin kuin itäinen Sunny Beach.
”Ivanin pettymys paluusta Bulgariaan tuntuu minulle omakohtaiselta. Vratsassa sanottiin, että tarjolla ei ole töitä kuin taksikuskina. Makasin siellä puoli vuotta masentuneena miettimässä elämääni. Sitten tuli tieto, että olin päässyt Suomessa Stadiaan opiskelemaan elokuvaohjausta.”
Nykyään Hristovilla on Suomessa perhe, johon kuuluu kaksi lasta. Hän ei joutunut kaipaamaan heitä Bulgarian-kuvausten aikana toisin kuin elokuvan taksikuski Ivan, jonka kaikkia toimia motivoi paluu perheen luo.
”Kuvasimme puolentoista vuoden aikana neljä päivää kerrallaan, joten en ollut poissa pitkiä aikoja. Se johtui osittain koronasta. Työtapa oli tuotannolle hankala, mutta sopi minulle.”
Hristov sanoo, ettei ole koskaan tuntenut itseään vieraaksi Suomessa eikä häntä ole kohdeltu täällä huonosti. Hän toteaa olevansa jopa etuoikeutettu, koska on onnistunut rakentamaan hienon uran elokuvantekijänä.
Hän pääsi elokuvantekemisen makuun jo ennen opintojaan. Hän ohjasi Ylen Basaari-ohjelmaan lyhytdokumentteja ja avusti Pirjo Honkasaloa Melancholian 3 huonetta -dokumentin (2004) leikkausvaiheessa.
”Kaikki opiskelukaverini eivät päässeet alalle. Yksi hyvä ystäväni sieltä on itse asiassa ajanut taksia Helsingissä 15 vuotta. Minulla oli kuitenkin onni tutustua Kaarle Ahoon, jonka kanssa olen työskennellyt jo 16 vuotta.”
Ahon ja Hristovin ensimmäinen yhteistyö oli tunnin mittainen dokumentti Perhe (2007), joka kertoi siirtolaisuudesta ja Euroopan Unioniin liittymisen tuomista toiveista ja pettymyksistä Hristovin oman suvun kautta.
Hristovin dokumentti Hyvä postimies (2016) kertoi pienen Golyam Derventin kylän posteljooni Ivanista, joka yrittää auttaa Turkin rajan yli tulevia pakolaisia. Kylä sijaitsee vain noin 150 kilometrin päässä Sunny Beachista.
Hyvän postimiehen todellisella ja Laupiaan taksikuskin sepitteellisellä päähenkilöllä on siis sama nimi ja molemmat joutuvat tekemisiin Eurooppaan yrittävien pakolaisten kanssa.
”Postimiestä tehdessä tapasin myös ihmissalakuljettajan, jonka tarina kiinnosti minua kovasti. Hänestä ei voinut kuitenkaan tehdä dokumenttia, joten hänestä tuli Laupiaan taksikuskin toinen esikuva.”
Hristov on jo saanut valmiiksi seuraavankin dokumenttinsa. Ikääntyvän gigolon tarina Viimeinen rantaleijona sijoittuu myös Sunny Beachille. Hristov sanoo, että Hyvä postimies, Laupias taksikuski ja Viimeinen rantaleijona muodostavat trilogian, jossa siis kahden dokumentin välissä on yksi näytelmäelokuva.
Viimeinen rantaleijona lähtee festivaalikierrokselle ensi kuussa Thessalonikin dokumenttifestivaalilta ja Kööpenhaminan CPH:DOXista. Molemmat ovat arvostettuja alan tapahtumia.
Hristovin elokuvia on esitetty laajasti kansainvälisillä festivaaleilla, muun muassa Berlinalessa, Amsterdamin Idfassa ja Sundancessa.
Vaikka elokuvat kiertävät kymmenillä festivaaleilla, Hristov pysyttelee mieluummin kotona perheen kanssa kuin matkustelee markkinoimassa ja juhlimassa. Yleensä hän suostuu lähtemään vain ensi-iltaan.
Viime vuosina moni suomalainen ohjaaja on vaihtanut dokumentit näytelmäelokuviin. Uudesta aluevaltauksestaan huolimatta Hristov ei aio liittyä siihen joukkoon.
”Dokumenteissa on aina moraalinen vastuu kuvattavista henkilöistä. Myös näyttelijöiden työoloista on vastuu, mutta se ei rajoita tarinaa. Pidän molemmista. Dokumenttien pienen työryhmän kanssa syntyy helposti intiimi luottamuksen ilmapiiri.”
Laupiaan taksikuskin työryhmässä Bulgariassa oli usein jopa 50–60 henkeä. Työryhmän koko huoletti Hristovia etukäteen, mutta hän iloitsee siitä, että sai aikaan intiimin kuplan keskeisimpien tekijöiden kanssa.
Hristovilla ja Aholla on vireillä useita hankkeita, sekä dokumentteja että näytelmäelokuvia. Yksi niistä on kokonaan Suomessa ja suomeksi tehtävä näytelmäelokuva.
Jo dokumenteissaan Hristov käytti draaman keinoja. Hän sanoo pitävänsä lajien välimaastossa liikkumisesta ja aikoo jatkaa rajojen yli loikkimista. Myös Laupiaassa taksikuskissa on dokumentaarisia aineksia.
Hristov sekoitti tarinaan paljon todellisia tarinoita. Esimerkiksi Ivanin kertomus isästään on tosijuttu häntä näyttelevän Malin Krastevin isästä. Eräässä kohtauksessa romanipojan tanssi tuli mukaan sattumalta.
”Käytimme myös näyttelijöinä oikeita pakolaisia. Vaikka he olivat laillisesti Bulgariassa ja maksoimme heille, heidän silmissään näkyi aina pelko. Oli raskasta aistia niissä katseissa heidän kauheat kokemuksensa.”
Laupias taksikuski tulee elokuvateattereihin pe 17.2.
Tonislav Hristov kuvattiin Kampissa.