”Ai jaa, sävellätkö sä muutakin kuin lauluja”, kysyttiin Anna-Mari Kähärältä äskettäin, eikä ensimmäistä kertaa. No joo, kyllä hän säveltää. Ja vieläpä monenlaista moniin eri tarkoituksiin.
Kähärä on säveltänyt laulujen lisäksi paljon yhtyemusiikkia, orkesterimusiikkia ja kuoromusiikkia sekä runsaasti musiikkia myös näytelmiin, musikaaleihin ja elokuviin, televisiosarjoihinkin. Silti mielikuva esiintyjästä – laulavasta ja soittavasta muusikosta – istuu aika tiukassa, mutta ei se häntä varsinaisesti haittaa, ei edes vaivaa.
”Olen ollut sielultani säveltäjä pienestä pitäen, vaikka tajusin sen vasta aikuisiällä. Pitkään myös ajattelin, että voiko tällä omalla musiikilla elää”, Kähärä tiivistää.
Viimeisen viidentoista vuoden aikana roolit ovat vaihtaneet vaivihkaa paikkaa. Muusikko-säveltäjä on nyt säveltäjä-muusikko, joka tekee pääasiassa sitä, minkä on tuntenut aina kutsumukseksi, sisäsyntyiseksi pakoksi. Siis säveltää, sekä sävellettyään usein myös sovittaa ja tuottaa.
Kähärän tuorein suuri työ on musiikki dokumenttielokuvaan Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (2022), jolla hän on nyt yksi Jussi-palkinnon ehdokkaista. Kähärä oli Armottomalla menolla myös Suomen ehdokas viime lauantaina ratkenneessa kisassa, jossa valittiin viidettätoista kertaa vuoden paras pohjoismainen elokuvamusiikki.
Harpa-palkinnon voittajaksi julistettiin lopulta norjalainen säveltäjä ja elokuva, mutta se ei Kähärää harmita. Jo ehdokkuus oli ”mahtava yllätys” ja erityisesti juuri tällä Susanna Helken elokuvalla suomalaisen vanhustenhuollon alennustilasta.
”On hienoa, kun voin myös säveltäjänä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, sillä en ole kestänyt koskaan epäoikeudenmukaisuutta”, sanoo Kähärä työhuoneessaan, edessään flyygeli.
Samalla hän havahtuu koskettimia tapaillen siihen, että elokuvan musiikissa ”sulkeutuu yksi ympyrä”. Sen avaava kansanmusiikillinen ja surumielinen teema muistuttaa hänen ensimmäistä esitettyä sävellystään, jonka laulusolisti hän oli myös itse – laulukvartetin myötäilemänä.
Teoksen nimi oli Pajulaulu, paikka Kaustisen kansanmusiikkijuhla ja vuosi 1972, jolloin Viitasaarella syntynyt ja varttunut Kähärä oli kymmenen. Tosin hän oli säveltänyt ja sanoittanut laulun jo neljä vuotta aiemmin, kirjaimellisesti kotipihansa korkeassa pajupuussa.
”Olin kova liikkumaan ja kiipeämään”, sanoo Kähärä ja jää miettimään nauhalta kuuluvia sanoja. Alku ”pajun oksalla mä istuin yksiksein”, on päivänselvä, mutta arvoitukseksi jää mitä tarkoittaa jatko ”kun tuuli hiljaa huutaa”.
”Kotona minua kyllä rohkaistiin musiikkiin, mutta ehkä olisin kaivannut aikaisemmin myös jotain aikuista ammattilaista kannustamaan säveltäjyyteen. Tuolloin 1970-luvulla tyttöjä ei juurikaan kannustettu, onneksi nyt on hieman paremmin.”
Kähärä sai säveltämisestä jälleen kiinni Kuopiossa, jossa kävi musiikkilukion ja pääsi tekemään teatterimusiikkia. Hän kirjoitti 1983 ja muutti lakkiaisten jälkeen Helsinkiin, jossa odotti sovitustyö Kellariteatterin näytelmään ja Kuopiossa perustetun lauluyhtyeen, How Many Sistersin ensilevyn äänitys.
”Tavallaan olen samalla matkalla edelleen – ja onnellinen siitä, että olen saanut tehdä itseni oloista musiikkia ilman suurempia kompromisseja. Ystävät vakuuttavat, että musiikkini tunnistaa helposti, että nyt on kähärää”, nauraa Kähärä, jota luonnehditaan ihmisenä usein adjektiiveilla räväkkä ja värikäs. Eikä perusteetta.
”Olen äkkinäinen innostuja ja välillä fantomien vallassa, mutta musiikintekijänä pohjimmiltani melankolikko”, sanoo Kähärä tuolilla, jota hän luonnehtii taiteilijan turvapaikaksi. Se sijaitsee matalan työhuoneen nurkassa: tuolin edessä on flyygeli, takana runokirjoja pursuava hylly.
”Runojen säveltäminen on suurin intohimoni, ja yleensä teksti edellä. Intuitio on taiteilijan paras lahja, jota kannattaa aina seurata ja johon kannattaa aina uskoa.”
Itselleen Kähärä ei ole ehtinyt säveltää työkiireiden takia vähän aikaan ja oman Anna-Mari Kähärä Orchestran edellisestä levystäkin on jo kahdeksan vuotta. Mitä hän sitten säveltäisi itselleen, jos aikaa olisi?
”Luulen, että se lipsahtaisi jazziin. Se on minulle kuitenkin sydämen musiikkia”, sanoo Kähärä ja soittaa muistista pätkän levyltä, joka herätti hänet siihen viisitoistavuotiaana. Se oli pianisti-säveltäjä Keith Jarrettin My Song, joka jätti jäljet ilman lauluja, ilman sanoja.
Kuka?
Anna-Mari Kähärä
Säveltäjä-muusikko Anna-Mari Kähärä myös maalaa, piirtää ja tekee varsinkin paperikollaaseja. ”Leikkelen mistä vaan sekä annan alitajunnan tehdä töitä ja mielen nollautua."
Syntynyt 1963 Viitasaarella.
Säveltäjä, muusikko, sovittaja ja musiikkituottaja.
Opiskeli Sibelius-Akatemian jazzosastolla.
Keskeiset yhtyeet lauluyhtye How Many Sisters vuodesta 1983 ja Anna-Mari Kähärä Orchestra vuodesta 2005.
Säveltänyt musiikin kymmeneen elokuvaan.
Säveltänyt toistakymmentä näytelmää ja musikaalia, uusin Kysy siskoilta (2021) Turun Kaupunginteatterille.
Säveltänyt paljon kuoromusiikkia ja orkesterimusiikkia, tuottanut toistakymmentä levyä.
Emma-palkinto lastenlevystä Tippukivitapaus vuonna 2018.
Suomi-palkinto 2002, Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto 2002.
Avioliitossa, aikuinen poika. Puoliso Suomen muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.
Täyttää 60 vuotta lauantaina 25. helmikuuta.