Nyt mennään äänen sisään!
Siltä tuntuu, kun kuuntelee saksalaissäveltäjä Helmut Lachenmannin musiikkia. Lachenmann (s. 1935) on tehnyt sen, mihin harva pystyy: luonut nykymusiikissa itselleen aivan oman tilan.
Hän on ottanut lähtökohdakseen soinnin, siis sen miltä kaikelta erilaiset soittimet voivat kuulostaa, ja tehnyt siitä musiikkinsa keskeisen arvon. Se on hänen teoksissaan vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin perinteinen säveltasojen järjestäminen – siis esimerkiksi harmoniat tai melodialinjat, jotka ovat usein musiikin perusaineksia.
”Oma luomistyöni, ’lähestymistapani’ säveltämiseen on pysynyt subjektiivisesti samana ensimmäisistä teoksistani lähtien: lähtökohtana on ääni, sen fyysiset ja fyysisesti havaittavat ominaisuudet, joiden pohjalta luon uusia yhteyksiä”, Lachenmann, 87, kirjoittaa HS:lle sähköpostitse.
Lachenmann saapuu Helsinkiin keskiviikkona alkavan Musica nova -festivaalin säveltäjävieraaksi. Korkean ikänsä vuoksi hän halusi tehdä englanninkielisen haastattelun kirjoitetussa muodossa.
Helmut Lachenmann kuvattiin vuonna 2015 Bolognassa hänen opettajansa Luigi Nonon teoksiin keskittyneen konferenssin yhteydessä.
Teoksissaan hän pureutuu äänen perusteisiin ja on ottanut hälyn yhdeksi tärkeäksi soinnin ainesosaksi. Tärkeää ei ole vain se, mitä soitetaan, vaan hän kiinnittää myös paljon huomiota siihen, miten soitetaan.
Kuvaava on esimerkiksi Helsingin Sanomien musiikkikriitikon Jukka Isopuron kuvaus Lachenmannin varhaisteoksesta, ensimmäisestä jousikvartetosta, joka esitettiin Helsingissä vuoden 2011 Musica novassa: ”Soittimien kaikki rakenneosat, kosketustavat ja hankaussuunnat olivat käytössä – paitsi se perinteinen.”
Kuten tästä käy ilmi, Lachenmann vaatii muusikoilta paljon: he joutuvat käyttämään laajennettuja soittotekniikoita saadakseen säveltäjän sointivisiot esiin. Soittajat tosiaan hankaavat, koputtelevat, naputtelevat; tuottavat hyvin moninaisia ääniä. Lachenmann onkin käyttänyt musiikistaan termiä musique concrète instrumentale, millä viitataan musique concrèteen, eli nauhoitettuja tosielämän ääniä materiaalinaan käyttäviin teoksiin. Hänen musiikissaan narinat, rapinat ja suhinat on kuitenkin toteutettava soittimilla.
Tätä voi kuulla esimerkiksi Concertini-teoksessa, jonka myötä Lachenmann saapuu Helsinkiin. Teos esitetään Musica nova -festivaalilla Klangforum Wien -nykymusiikkiyhtyeen ja Sibelius-Akatemian Nyky Ensemble -yhtyeen yhteistyönä.
Concertini on suhteellisen uusi teos, vuodelta 2005, mutta Lachenmannin ura on jatkunut jo vuosikymmeniä 1950-luvulta alkaen. Hän on ollut toisen maailmansodan jälkeisen keskieurooppalaisen modernismin tärkeitä nimiä, ja on opiskellut muun muassa Luigi Nonon johdolla ja opettanut esimerkiksi Darmstadtin kesäkursseilla sekä Hannoverin ja synnyinkaupunkinsa Stuttgartin musiikkikorkeakouluissa.
”Olen itse muuttunut jokaisen teokseni myötä, joten annan itseni yllättyä aina vain uudestaan säveltäessäni. Se on aina ollut seikkailua, jonka päämäärä ei ole tiedossa. Ja vaikka musiikkini ei muistuta muiden säveltäjien teoksia, on luultavasti mahdotonta puhua ’Lachenmannin tyylistä’, jonka voisi määritellä tai jota voisi jäljitellä”, hän kertoo.
Concertinin voi hahmottaa nimensä mukaisesti sarjana pieniä konserttoja kokoonpanon eri soittimille, vaikka Lachenmann itse kertoo teoksen nimen olevan harhaanjohtava. Soolo-osuuksia eri soittimilla toki on, mutta hän hahmottaa teoksen konsertoivuuden yksittäisiä soittimia laajemmin, läpi sointitilan kulkevina eleinä, joita yleisön ympärille sijoittuvat muusikot toteuttavat: raapimiseleitä, resonansseja, rytmikuvioita.
Vaikea teos toteutetaan Musica novassa yhteistyössä Klangforum Wienin ja suomalaisopiskelijoista koostuvan Nyky Ensemblen voimin. Klangforum Wienin ammattilaiset ovat valmentaneet opiskelijamuusikoita läpi lukuvuoden, ja harjoitusperiodi huipentuu Musica novan loppupuolella 9. maaliskuuta järjestettävään konserttiin.
Lachenmann itse on huomannut muusikoiden valmiuksien nykymusiikin parissa kasvaneen verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Siksikin Concertinin tasoista teosta voidaan esittää nykyisin myös opiskelijavoimin.
”Kyllä – tosin ei kaikkialla. Ja Klangforum Wienin muusikot ovat tavoittamattomia tähtiä – ehkä he toimivat esimerkkinä, jota kohti muut voivat pyrkiä ajan myötä”, Lachenmann kirjoittaa.
Entä yleisöt? Kuten usein on todettu, toisen maailmansodan jälkeen nykymusiikki on paljolti erkaantunut konserttielämän klassis-romanttisesta valtavirrasta ja siitä on tullut spesialistiyleisöjen taidetta – jota kuitenkin esitetään usein konserteissa historiallisten klassikoiden rinnalla. Lachenmann huomauttaa uutuuden olleen aina vaikeasti sulatettavaa valtavirtayleisölle.
”’Nykymusiikki’ tai vielä pahempaa, ’uusi’ musiikki ei edelleenkään ’ole wieniläisten makuun’, kuten keisarin on kerrottu sanoneen Wienissä Mozartin Don Giovannista. Nykyiset kausikorttilaiset ovat olleet lähinnä välinpitämättömän kunnioittavia uutta musiikkia kohtaan ja ovat enintään sanoneet sen olevan ’mielenkiintoista’, eli siis turmeltunutta – mikä on kyllä mielestäni halpamainen isku vyön alle”, Lachenmann kirjoittaa.
”Kuitenkin aina välillä kohtaan myös aitoa kiinnostusta ja innostusta, samoin myös aitoa tunnetta ja aitoa epävarmuutta, muiltakin kuin nuorilta kuulijoilta. Ensimmäisissä kantaesityksissäni minä (muiden säveltäjien tavoin) sain ’nauttia’ skandaaleista, peruutetuista esityksistä, konsertti- tai oopperatalon ovien paukkeesta [ihmisten lähtiessä kesken kaiken], mutta niiden tilalle on tullut ystävällinen ’avantgardefiilien’ suvaitsevaisuus, kunhan he vain saavat [musiikistani] viihdyttävää haastetta.”
Samalla Lachenmann huomauttaa, että muusikoiden tavoin myös yleisöt oppivat ajan myötä pitämään uudesta.
”Kun tapasin Britanniassa prinssi Charlesin, hän sanoi pitävänsä musiikkiani liian monimutkaisena. Vastasin (en ollut täysin selvin päin) siteeraamalla Hamletia: ’Vaikka tuo on hulluutta, on siinä kuitenkin järjestystä’ – yrittäkää vain pitää siitä. Tulitikkutyttö-oopperani kantaesityksessä Hampurissa monet kausikorttilaiset poistuivat salista solvauksia huutaen ja ovia paiskoen, mutta kaikki myöhemmät esitykset ja myös myöhemmät tuotannot Berliinissä, Frankfurtissa ja Pariisissa myytiin loppuun”, hän kirjoittaa.
”Ja kenestä oikein puhutaan, kun puhutaan ’yleisöstä’? Donald Trumpista, vihannestiskin myyjästä vai tilintarkastajastani? Kotikyläni pastorista? Orkesteriteokseni Kontrakadenz sai innostuneen vastaanoton Stuttgartissa 1971 ja armotonta buuausta Münchenissä samana vuonna – myös orkesterilta. Johann Sebastian Bach sai melkein potkut 18-vuotiaana Arnstadtin urkurinvirasta koska hän sotki kauniit, seurakuntalaisille tutut luterilaiset koraalit perversseillä harmonioillaan.”
Aiemmilta Suomen-vierailuiltaan, vuonna 1998 Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla ja 2002 Avantin Suvisoitto -festivaalilla Porvoossa, hänellä on lämpimiä muistoja. Kummallakin vierailulla keskeisenä hahmona oli viulisti-kapellimestari John Storgårds, joka esiintyi Viitasaarella ja suunnitteli Suvisoiton ohjelman 2002.
Helmut Lachenmann, John Storgårds ja Avantin muusikoita Helsingin Kaapelitehtaalla Suvisoitto-festivaalin harjoituksissa kesällä 2002.
”Muistan aiemmat Suomen-vierailuni kiitollisuudella ja innostuneena – muistan unohtumattomia musiikillisia kohtaamisia Viitasaarella, myös fantastisia jazzmuusikoita. Muistan myös että sellistin a-kieli katkesi Allegro Sostenuto -pianotriossani, ja uutta kieltä piti lähteä hakemaan toisesta kaupungista. Yleisö odotti kärsivällisesti. Muistan saunan ja olutta juovat saunavieraat Porvoossa, mukaan lukien ihailemani Magnus Lindbergin. Olin hyvin onnellinen Zwei Gefühle -teokseni esityksestä, jonka John Storgårds johti niin omistautuneesti, samoin Toccatina-sooloviuluteoksestani, jonka samainen John Storgårds soitti niin herkästi valtavassa kaikuisassa kirkossa, jossa teoksen vaimennetuilla kielillä soitettuja pianissimoaiheita kukaan ei kuullut. Joka tapauksessa odotan että pääsen jälleen – vaikka näin lyhyestikin – laajentamaan omaa näköpiiriäni tässä ihmeellisessä, mystisessä ja samaan aikaan kosmopoliittisessa maassa jossa on fantastisia, seikkailunhaluisia muusikoita.”
John Storgårds ja Helmut Lachenmann Toccatina-teoksen esityksen jälkeen vuonna 2002 Porvoossa.
Tärppejä Musica novan ohjelmistosta
Klangforum Wien, Elena Schwarz ja Baldur Brönnimann
Nykymusiikkiyhtye Klangforum Wienin ja kapellimestari Elena Schwarzin konsertti avaa festivaalin keskiviikkona 1. maaliskuuta. Konsertin ensimmäisenä teoksena kuullaan festivaalin residenssisäveltäjän, italialaisen Clara Iannottan tuore teos a stir among stars, a making way vuodelta 2022 – useimmat festivaalin teokset ovatkin tämän vuosituhannen puolella sävellettyjä. Poikkeuksena on avajaiskonsertin päättävä Olga Neuwirthin Vampyrotheone, joka on jo vuodelta 1995. Festivaalin loppupuolella eli 9. maaliskuuta Klangforum Wien esittää Taideyliopiston Nyky Ensemblen kanssa Helmut Lachenmannin Concertinin.
Klangforum Wien, Taideyliopisto, R-Talo ke 1.3. klo 19.
Klangforum Wien ja Nyky Ensemble, Taideyliopisto, R-Talo to 9.3. klo 18.
Orkesterien ohjelmassa kantaesityksiä
Pääkaupunkiseudun klassisen musiikin toimijat, eli orkesterit ja vapaan kentän seurueet ovat olennainen osa Musica novaa järjestäessään tapahtuman konsertteja. Kaupunginorkestereista Tapiola Sinfonietta kantaesittää Sauli Zinovjevin kaksoiskonserton pianolle ja viululle, solisteina Simon Crawford-Phillips ja Hugo Ticciati.
Helsingin kaupunginorkesteri puolestaan kantaesittää residenssisäveltäjä Clara Iannottan where the dark earth bends -teoksen sekä orkesterin Helsinki-variaatiot tilaussävellyssarjaan kuuluvan Minna Leinosen Vimman.
Radion sinfoniaorkesteri kantaesittää Sampo Haapamäen orkesterilaulut, solistinaan Musica novan taiteellinen johtaja Tuuli Lindeberg.
Tapiola Sinfonietta, Espoon kulttuurikeskus to 2.3. klo 19
HKO, Musiikkitalo, Konserttisali pe 3.3. klo 19
RSO, Musiikkitalo, Konserttisali pe 10.3. klo 19
Vapaan kentän uutta oopperaa
Suomalainen kamariooppera kantaesittää säveltäjä Max Savikankaan ja libretisti Teemu Mäen scifioopperan Ihmisen jälkeen, jossa kehittyneemmät olennot herättävät henkiin jo muinoin kuolleen lajin, ihmisen. Taite ry ja Kansallisooppera puolestaan tuovat Suomeen säveltäjä Philip Venablesin ja libretisti Ted Huffmannin tosipohjaisen Denis & Katya -oopperan, jossa seurataan teini-ikäisen pariskunnan viimeisiä päiviä suorassa Periscope-lähetyksessä.
Ihmisen jälkeen, Tanssin talo, Pannuhalli, 3.–7.3.
Denis & Katya, Suomen kansallisooppera, Alminsali, 8.–11.3.
Nykymusiikkiyhtyeet ja kuorot esiintyvät
Festivaalilla kuullaan monia eri kokoonpanoja: esimerkiksi Defunensemble esiintyy festivaalin avajaisiltana G Livelabissa, Helsingin kamarikuoro kantaesittää Sami Klemolaa ja Uusinta-ensemble esittää muun muassa Tiina Myllärisen tuoreen Ukraina-aiheisen kvarteton (Bad) Dreams come true.
Defunensemble ja Ilpo Väisänen, G Livelab, ke 1.3. klo 21
Helsingin kamarikuoro, Kaapelitehdas, Puristamo, la 4.3. klo 16
Uusinta Ensemble, Musiikkitalo, Paavo-sali la 11.3. klo 19
Säveltäjät puhuvat
Useiden konserttien yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuuksia illan säveltäjien ja esittäjien kanssa, mutta niiden lisäksi kahden säveltäjävieraan ajatuksia kuullaan festivaalin aikana Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Aikamme musiikin luentosarjassa.
Clara Iannotta, Musiikkitalo, Auditorio to 2.3. klo 13.15
Helmut Lachenmann, Musiikitalo, Black Box to 9.3. klo 14
Musica nova Helsinki 1.–12.3. Festivaalin kaikki ohjelmatiedot osoitteessa musicanova.fi/ohjelma