Flamenco/nykytanssi
Encuentro – Kohtaaminen Musiikkitalon Black Box 18.2.2023. Tuotanto Katja Lundén Company, koreografia Katja Lundén ja Janne Marja-aho, esiintyjät Janne Marja-aho, Katja Lundén, Sara Puljula, Mikko Helenius, valosuunnittelu Max Wikström, käsikirjoituksen konsultaatio Aina Bergroth.
Tanssiteos Encuentro – Kohtaaminen on määritelty kahden taiteilijan duetoksi. Koreografia ja liikemaailma sekä kokonaisuuden ideointi ovat toki varmasti flamencotaituri Katja Lundénin ja laulaja-tanssija Janne Marja-ahon luomaa, mutta muusikot Sara Puljula ja Mikko Helenius nostavat teoksen duetosta pikemminkin jonkinlaiseksi kvartetiksi, neljän taiteilijan kohtaamiseksi.
Katja Lundén ja Janne Marja-aho eivät tee ensimmäistä kertaa yhteistyötä. Ikävä kyllä en ole nähnyt aiempia teoksia, joissa he esiintyvät yhdessä, mutta selvästi jotain on jäänyt sanomatta. Pääosin Lundén ja Marja-aho huomioivat toisensa, käyvät vuoropuhelua tai sukeltavat toistensa maailmaan. Muusikot ovat heidän maailmansa ulkopuolella.
Pari selvästi nauttii yhteistyöstä. Toiselle annetaan tilaa ja häntä kuunnellaan. Varsinaista kilpailua tai kisailua ei näy, vaikka huivia vähän eri suuntiin vedetäänkin. Kohtaamisista välittyy lämpö ja arvostus.
Tanssijat Katja Lundén ja Janne Marja-aho nauttivat selvästi yhteistyöstä. Pääosin he huomioivat toisensa, käyvät vuoropuhelua tai sukeltavat toistensa maailmaan.
Lundénin flamencotanssi on kiehtovaa katsottavaa ja kuunneltavaa läpi koko teoksen. Hänen tapansa välittää kaikki tunteet oivallisesti tuotetun liikkeen dynamiikan ja sen vaihtelun kautta on kiinnostavaa. Samoin se, kuinka hänen jalkatyönsä voi olla viiltävän terävää ja samaan aikaan ylävartalo ja kädet soljuvan pehmeitä. Lundénin liikkeessä mikään ei ole turhaa.
Marja-aho on itselleni ristiriitaisempi. Hänen hieman käheä, mutta samalla voimakas lauluäänensä sopii täydellisesti teokseen. Hän on myös kiistatta taitava liikkuja, mutta koen hänen eksyvän ajoittain turhaan ja mitäänsanomattomaan liikehaahuiluun. Etenkin näinä hetkinä iskevät tilallisesti taustalle sijoitetut muusikot.
Nelikon toinen taiteilijakaksikko, Sara Puljula ja Mikko Helenius täydentävät ja tekevät Lundénista ja Marja-ahosta ja heidän vuoropuhelustaan kokonaisia. Samalla he kuin varkain rakentavat omaa keskinäistä, kiinnostavaa duettoaan. Hetkittäin kumpikin heistä nousee pääosaan, aivan kuten Lundén ja Marja-ahokin. Ja jos olen rehellinen, välillä tämän parivaljakon musiikki vie minut täysin mukanaan, enkä kaipaa mitään liikettä heidän eteensä.
Heleniuksen flyygeli ja Puljulan kontrabasso ovat oivallinen yhdistelmä, mutta ehkäpä vielä riemastuttavampaa on, kun Helenius ottaa esiin bandoneóninsa. Tämä harmonikansukuinen soitin luo teokseen täysin omanlaisensa haikean tunnelman.
Käsiohjelma ei kerro, miten musiikki ja laulut ovat valikoituneet teokseen. Tunnelmiltaan ja rytmeiltään ne kuitenkin heittelevät minua kuulijana erilaisiin muistojeni maisemiin.
Vaatetuksella ei Encuentrossa kikkailla, ja hyvä niin. Pelkistetyt mustat housuasut sekä Max Wikströmin niin ikään yksinkertaisista valokiiloista luotu valaistus antavat tilaa erilaisille vuoropuheluille, niille kohtaamisille.