Romaani
Abraham Merritt: Paholaisnuket (Burn, Witch, Burn). Suom. Mika Renvall. Jalava. 189 s.
Pirulliset tappajanuket ovat pitkään olleet elokuvantekijöiden suosiossa. Tästä käyvät esimerkeiksi vaikkapa tammikuussa Suomen ensi-iltansa saanut M3gan-elokuva ja jo kahdeksanosaiseksi kasvanut Chucky-sarja.
Kirjallisuudessa aihe ei ole koskaan noussut samalla tavalla pinnalle. Nyt suomeksi on kuitenkin julkaistu alan klassikoihin lukeutuva Paholaisnuket-romaani. Yhdysvaltalaisen Abraham Merrittin kirjoittama teos ilmestyi alkukielellä vuonna 1932.
Romaanin kertojana toimii arvostettu neurologiaan ja aivosairauksiin erikoistunut lääkäri. Jotta välttäisi maineensa ryvettymisen, hän käyttää tekstissä itsestään salanimeä tohtori Lowell.
Se onkin tarpeen, sillä kirjassa kuvatut tapahtumat ylittävät normaalijärkeen pohjaavan lääketieteellisen ajattelun mennen tullen. Kuten Lowell esipuheessaan toteaa, kyseessä lienee muinainen mustan tiedon liekki, jota vuosituhannetkaan eivät ole kyenneet sammuttamaan.
Kaikki saa alkunsa, kun New Yorkissa sijaitsevaan sairaalaan tuodaan yllättäen lyyhistynyt potilas. Lowellin tutkimukset eivät paljasta miehestä mitään lääketieteellistä vikaa. Silti tämän ilme kuvastaa pohjatonta pelkoa ja kauhua.
Juuri ennen kuolemaa potilaan silmiin nousee kuitenkin epäpyhä kiilto, joka tuntuu ilmentävän pirullista iloa. Tai kuten Lowell asian toteaa: ”Ne olivat voitonriemuisesti irvistävän paholaisen kasvot.”
Painajaismaisesta kuolemasta käynnistyy kujanjuoksu, jonka aikana tohtori Lowell ja hänen erikoiset kumppaninsa pyrkivät selvittämään, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.
Pian käy ilmi, että vastaavia kuolemantapauksia on useampia. Yhteistä nimittäjää niille ei tunnu kuitenkaan löytyvän. Samalla pahuus hiipii askel askeleelta lähemmäs Lowellia.
Vuosina 1884–1943 elänyt Abraham Merritt ei ole yhtä omintakeinen kirjailija kuin varhaiskauhun tunnetuimmat nimet, kuten Edgar Allan Poe (1809–1849), H. P. Lovecraft (1890–1937) ja Arthur Machen (1863–1947).
Tästä huolimatta Paholaisnuket soljuu eteenpäin vahvasti ja vaivattomasti ilman turhia suvantokohtia. Merrittin kerrontatyyli on konstailemattoman viihteellistä, mikä takaa sen, että kirja on tänä päivänäkin sujuvaa luettavaa.
Syvällistä ihmiskuvausta kirjailija ei harrasta.
Romaanin mieltä järkyttävät kauhut Merritt kuvaa väkevinä visioina, vaikka kertojana toimiva Lowell yrittääkin jatkuvasti kieltää tapahtumien yliluonnollisen ulottuvuuden. Sanoinkuvaamattomia pelkotiloja on kuitenkin mahdoton välttää, kun herää keskellä yötä ja näkee, kuinka neljä murhanhimoista nukkea kampeaa itsensä ikkunasta sisään.
Merrittin teos todistaa hienosti, kuinka hyytäviä ilmestyksiä pimeyden voimien ohjastamat nuket voivat olla.
Paholaisnuket kääntyi suhteellisen nopeasti myös elokuvaksi. Tosin vuonna 1936 valmistunut, Tod Browningin ohjaama The Devil-Doll, kertoo monin osin hyvinkin erilaisen tarinan kuin alkuperäinen romaani.