Menestyskirjailijan romaanissa lapset viedään vanhemmiltaan ja viha aasialaisia kohtaan on arkea

Pittsburghissa syntyneen Celeste Ngin vanhemmat muuttivat Yhdysvaltoihin Hongkongista. Rasismi ja erityisesti aasialaisiin kohdistuva viha ovat vahvasti läsnä kirjailijan tuotannossa, myös uudessa Kadonneet sydämemme -romaanissa.

Celeste Ng kotonaan Cambridgessa, jonne hän muutti aloittaessaan yliopisto-opinnot Harvardissa.

18.3. 10:44

Romaani

Celeste Ng: Kadonneet sydämemme (Our Missing Hearts). Suom. Taina Helkamo. Gummerus. 347 s.

”Lasten erottamisella vanhemmistaan on pitkä historia poliittisen kontrolloinnin keinona niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin”, kirjoittaa Celeste Ng (s. 1980) romaaninsa jälkisanoissa. Suomalaislukijan mieleen tulee väistämättä saamelaislasten kohtelu – ja kuvitelma siitä, että tämä olisi mennyttä, historiaa josta on opittu pois.

Kadonneissa sydämissä lasten vieminen vanhemmiltaan on kuitenkin iso osa dystooppista lähitulevaisuutta. Eikä kovin kaukana Yhdysvaltojen nykytilanteesta, jossa pandemia on kiihdyttänyt rasismia aasialaisia kohtaan entisestään.

Kaksitoistavuotiaan Noahin (tai Birdin, kuten hän on jo pienenä päättänyt) äiti Margaret Miu on jättänyt perheen kolme vuotta sitten, kadonnut jäljettömiin. Bird ja isä, kiltti ja kunnollinen kirjastovirkailija, asuvat pienessä asunnossa kahdestaan. Elämä on rauhallista, tavallaan, mutta samalla sitä leimaa jatkuva pelko.

Taloudellinen epävarmuus ja väkivaltaisuudet ovat saaneet kansalaiset melko lailla luopumaan vapaudestaan. Yhteiskuntaa pidetään yllä ”amerikkalaisen kulttuurin säilyttävillä” laeilla, vihalla ja rasismilla: PACT-laki on ollut voimassa yli vuosikymmenen. Etenkin aasialaistaustaisia vainotaan – ja Birdin äiti on kiinalaisamerikkalainen. ”Kaikki tiesivät, että hänen äitinsä oli PAO, person of Asian origin, aasialaistaustainen henkilö.”

Pittsburghissa syntyneen Celeste Ngin vanhemmat muuttivat Yhdysvaltoihin Hongkongista 1960-luvulla. Rasismi ja erityisesti aasialaisiin kohdistuva viha ovat olleet vahvasti läsnä kirjailijan tuotannossa aina esikoisesta, vuonna 2014 julkaistusta Olisi jotain kerrottavaa -romaanista (suom. Sari Karhulahti, 2020), lähtien. Teos päätyi Amazonin vuoden parhaiden kirjojen listalle.

Birdin äiti on julkaissut runokirjan, jota kapinalliset ovat alkaneet siteerata. ”Tuokaa kadonneet sydämemme takaisin” lukee milloin missäkin, banderolleissa tai asfalttiin spreijattuna, ja sillä tarkoitetaan hallituksen vanhemmiltaan viemiä lapsia.

Kirjoihin ja tarinoihin kohdistuu romaanissa jatkuvaa tyhjentämistä, sillä sanat ovat ideoita ja ideat ovat vaarallisia, opetetaan koulussakin. Vain huonot vanhemmat antavat lastensa lukea ja ajatella itse.

Birdin runoilijaäiti oli täynnä tarinoita: ”Äiti kertoi aina tarinoita. Avasi rakosia, joista taika pääsisi sään, loi maailman täyteen mahdollisuuksia. Äidin lähdön jälkeen Bird oli lakannut uskomasta mokomiin satuihin.” Birdin isä ei satuile, eikä puhu kielletyistä asioista.

Äidin lähdettyä ainoa toisinajattelija on Birdin paras (ja ainoa) ystävä Sadie, joka on päätynyt sijaisperheeseen sen jälkeen, kun hänen vanhempansa on määritelty kiinanmielisiksi ja siksi sopimattomiksi kasvattamaan lastaan.

Lopulta Bird saa äidiltä salaisen, kissapiirroksin koodatun viestin, ja poika tekee valinnan: hän lähtee New Yorkiin etsimään äitiään.

Celeste Ng kuvasi äidin ja lapsen välistä suhdetta monin kerroksin myös valtavan suosituksi nousseessa Tulenarkoja asioita -romaanissaan, johon perustuvaa minisarjaa tähdittivät Reese Witherspoon ja Kerry Washington. Kadonneet sydämemme asettuu eräänlaiseksi sisarteokseksi edeltäjälleen. Margaret Miun itsenäinen runoilijanhahmo toistaa monin paikoin taiteilija Miaa, vaikka dystopia ympärillä onkin tällä kertaa vähemmän Stepfordin naisten maailmaa.

Lapsen erottaminen vanhemmastaan on itsestään selvästi väärin, tunteet hylätyksi tulemisesta ja rakkaan suojelemisesta riipiviä. Itselleni Kadonneet sydämemme jäi silti suurien tunteidensa kanssa samaan tapaan ontoksi kuin Delia Owensin Suon villi laulu – josta toki moni muu on löytänyt kiinnekohtaa. Myös Ngin lukuromaani rullaa sujuvasti eteenpäin, ja Taina Helkamon suomennos toimii moitteettomasti.

Celeste Ng ei vie dystopiaansa niin äärimmäisille kierteille kuin vaikkapa Margaret Atwood Orjattaresi-romaanissaan tai Madaddam-trilogiassaan. Arkisuus pitää Kadonneet sydämemme lähempänä, todennäköisempänä (huolimatta siitä, miten moni Atwoodin kuvailemista skenaarioista on jo toteutunut), mutta jättää samalla kaipaamaan enemmän. Isompaa kapinaa, vallanpitäjien väärintekojen osoittamista.

Mutta eihän se niin helppoa ole, senkin Kadonneet sydämemme näyttää. Sotilasdiktatuurin keikauttaminen ja alistetun kansan nostaminen edes polvilleen ottaa aikansa. Pitkään jokainen pitää kiinni vain omastaan.

Lue lisää: Voiko nainen saada kaiken? ”Pitää hyväksyä, että valitsemalla uran ei saa sellaista perhe-elämää kuin toivoi”, sanoo menestyskirjailija Celeste Ng

Lue lisää: Celeste Ngin hittiromaaniin perustuvassa draamasarjassa ylpeillään suvaitsevaisuudella ja piilotellaan ennakkoluuloja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat