Itävaltalaisen Stephan Nieblerin kännykässä näkyy noin oktaavin verran pianon koskettimia, seitsemän valkoista ja viisi mustaa. Hän painaa yhtä kosketinta, ja Musiikkitalon konserttisalissa kuuluu mahtava töräys.
Se kuuluu Musiikkitalon rakenteilla olevien urkujen Chamade-äänikerrasta, jonka kaikutorvet osoittavat takaseinustalta vaakasuorassa kohti katsomoa.
Joukko itävaltalaisen Rieger-urkurakentamon työntekijöitä vietti Musiikkitalon urkujen sisällä helmikuun lopulla koko hiihtolomaviikon, kun konserttitoiminta salissa oli tauolla. Se oli siis oivallinen hetki levittäytyä saliin ja rakentaa urkuja, edellinen tilaisuus oli viime kesänä. Äänittäjä Stephan Niebler sekä asentajat Martin Behringer ja Albert Moosmann työskentelivät hiihtolomaviikon päivävuorossa, yövuoroa taas johti pää-äänittäjä Alois Schwingshandl.
Albert Moosmann Musiikkitalon urkujen parissa.
Urkupillien sointia voi asennusvaiheessa testata myös kännykkäsovelluksella.
Seuraavan kerran urkuja pystytetään seuraavalla lomakaudella eli tulevana kesänä. Urkujen on määrä valmistua tämän vuoden aikana, ja urkujen juhlaviikon avaava vihkiäiskonsertti järjestetään uudenvuodenpäivänä 2024.
”Nämä ovat toiseksi suurimmat urut, jotka olemme koskaan rakentaneet”, kertoo Rieger Orgelbaun urkujenrakentaja Martin Behringer. Suurimmat ovat Wienin Stephansdomiin vuonna 2020 valmistuneet 134-äänikertaiset urut. Musiikkitalon urut eivät jää niistä kauas 124 äänikerrallaan ja kuuluvat joka tapauksessa maailman suurimpiin konserttisaliurkuihin.
Äänikerrat ovat urkujen soinnin perusyksikköjä, sillä jokaisesta äänikerrasta syntyy oma äänenvärinsä. Käytännössä yksi äänikerta on siis rivi urkupillejä, yksi pilli jokaiselle sävelkorkeudelle. Yhden äänikerran kaikki pillit soivat samanlaisella äänenvärillä. Monien urkumaista sointia synnyttävien äänikertojen lisäksi uruissa on aina myös jäljitteleviä äänikertoja: yksi saattaa jäljitellä esimerkiksi trumpetin tai pasuunan fanfaarimaista sointia, toinen huilun pehmeää ääntä. Talvilomaviikolla työstetty Chamade-äänikerta on suunniteltu juuri trumpetin ääntä – ja vaakasuorilla kaikutorvillaan myös trumpettien ulkonäköä – jäljitteleväksi.
Eri äänikertojen yhdisteleminen eli rekisteröinti kuuluu urkurin ammattitaitoon ja osoittaa hänen taiteellista näkemystään. Kun siis Musiikkitalon urkuihin tulee 124 äänikertaa, yksittäisiä urkupillejä uruissa on tuhansia.
Pää-äänittäjä Alois Schwingshandl työskenteli Musiikkitalon urkujen parissa helmikuussa.
Yksittäisten urkupillien hienosäätöön ja äänikertojen intonointiin eli soinnin yhdenmukaistamiseen ja virittämiseen liittyi myös Riegerin urkurakentajien hiihtolomaviikon urakointi eli urkujen äänitys. Urkupillit on rakennettu valmiiksi Riegerin tehtaalla Itävallassa, ja niitä asennetaan urkuihin paikan päällä Helsingissä aina kun konserttisalissa on vapaata – käytännössä siis suomalaisina loma-aikoina kun konserttisarjat ovat tauoilla. Talvilomaviikon aikana rakentajat saivat asennettua noin kymmenen äänikertaa teknisten asennusten ohella.
Konserttisalin lavalle on tuotu kuljetuslaatikkoon rakennettu soittopöytä, jolla rakentajat voivat testata pillien sointia salista käsin. Kun urut valmistuvat, niitä voidaan soittaa joko urkujen oikealle sivustalle asennettavalta mekaaniselta soittopöydältä tai vaihtoehtoisesti liikuteltavalta sähköiseltä soittopöydältä, jonka avulla urkuri pääsee esiintymislavalle muiden muusikoiden seuraksi.
Stephan Niebler soitti Musiikkitalon urkuja siirrettävällä soittopöydällä.
Harvoin sitä pääsee kävelemään soittimen sisälle, mutta suurissa uruissa on tilaa – ainakin vielä tässä vaiheessa, kun kaikkia äänikertoja ei ole vielä asennettu. Normaalisti urkujen sisään ei ulkopuolisilla ole mitään asiaa, sillä soitin on täynnä erilaisia urkupillejä. Nyt puuttuvien pillien paikat eli aukot, joista ilma pääsee pilleihin, on suojattu värikkäillä teipeillä. Toki tässäkin vaiheessa joutuu katsomaan tarkkaan mihin astuu, jotta ei vahingossa polkaise pillin päälle.
Ja pillejä on monen mittaisia, sillä äänenkorkeus määrittyy pillin rungon pituuden perusteella. Matalimmat äänet syntyvät massiivisissa 32-jalkaisissa eli lähes kymmenen metriä pitkissä pilleissä, jotka siis nousevat konserttilavan tasolta pitkälle kohti salin kattoa. Sen sijaan korkeimmat äänet syntyvät noin kahden senttimetrin mittaisissa pilleissä, joita satunnaisen kulkijan on syytä erityisesti varoa urkujen sisällä liikkuessaan.
Valmiissa uruissa pillien lomaan jää enää muutamia huoltokäytäviä, mutta vielä asennusvaiheessa Riegerin työntekijät liikkuvat soittimen sisässä ketterästi. He asentavat soittimeen pillin kerrallaan, kuunnellen miten ne soivat ja säätäen niitä tarvittaessa.
Martin Behringer esittelee nykyaikaisten urkujen ominaisuuksia. Urut ovat vanha soitin: varhaisimmat urut ovat antiikin Kreikasta 200-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Niissä urkupillien läpi kulkevan ilman painetta säädeltiin veden avulla. Myöhempinä aikoina urkujen soittamiseen tarvittava ilmanpaine saatiin palkeilta ja niiden polkijoilta, kunnes sähkön aikakaudella ilman puhaltamiseen alettiin käyttää puhallinkoneita ja kompressoreita.
Teknikko Martin Behringer urkujen puhallinkoneen ja palkeiden lomassa.
Niitä on myös Musiikkitalon urkujen paljehuoneissa kellarissa sekä ullakolla urkujen yläpuolella. Mutta uruissa on myös aivan uutta tekniikkaa, kuten jo äänittäjien käyttämästä kännykkäohjauksesta voidaan nähdä. Perinteisten mekaanisten osien lisäksi uruissa on elektroniikkaa ja tietotekniikkaa, joita kumpaakin voidaan päivittää, kuten usein tehdäänkin, Martin Behringer sanoo.
”Uruissa on verkkoyhteys, joten jos ilmenee ongelmia, voimme ottaa soittimeen yhteyden Itävallasta käsin. Kerran eräs teknikkomme päivitti Göteborgiin rakentamiemme urkujen ohjelmiston ollessaan lomalla kroatialaisella hiekkarannalla”, Behringer kertoo.
Vuonna 2011 valmistuneen Musiikkitalon urkuhanke on kestänyt kauan. Konserttisaliin on jo suunnitteluvaiheessa varattu paikka uruille, mutta säästötarpeiden vuoksi urkuhanke keskeytettiin. Niinpä konserttivieraat ovat noin kahdentoista vuoden ajan saaneet katsella orkesterin takana nousevaa tyhjää seinää. Jos soitettavassa teoksessa on tarvittu urkuja, käyttöön on otettu digitaalisoitin.
Sellainen ei konserttikäytössä pärjää vertailussa oikeille akustisille uruille, ja digitaaliset urut myös lopulta sysäsivät Musiikkitalon urkuhankkeen liikkeelle.
Vuonna 2015 Musiikkitalossa nimittäin esitettiin Kaija Saariahon urkukonsertto Maan varjot, eikä sähkösoitin tehnyt toivottua vaikutusta orkesteriosuuden rinnalla. Pari vuotta myöhemmin Saariaho lahjoitti isänsä perinnöstä Musiikkitalon urkuihin miljoona euroa, eli noin neljäsosan koko hankkeen kustannuksista. Saariahon lahjoitus sai myös säätiöt ja Musiikkitalon pääkäyttäjät osallistumaan urkuprojektin kustannuksiin.
”Tuli mahdollisuus lahjoittaa miljoona euroa, ja päätin käyttää sen näin. Kuvittelin, että jos pystyn tähän, talon omistajatahot ja muutkaan eivät voi enää jäädä välinpitämättömiksi”, Saariaho kertoi vuonna 2017 HS:lle.
Ja nyt urut ovat hyvää vauhtia valmistumassa. Urkuja alettiin asentaa konserttisaliin kesällä 2021.
Pekka Suikkanen on jäsenenä Musiikkitalon urkutyöryhmässä. Osa urkujen pilleistä on jo asennettu, ja lattiassa näkyvät oranssit teipit peittävät myöhemmin asennettavien pillien aukkoja.
Urkutyöryhmän yhtenä jäsenenä toimiva Pekka Suikkanen kertoo, että koronapandemia sotki urkutoimituksen aikatauluja jonkin verran, ja käyttöönottoa päätettiin siirtää vuodella. Mutta sen jälkeen kun urut ensi uudenvuodenpäivänä otetaan virallisesti käyttöön, urut tosiaan soivat salissa taajaan.
Konserttitoiminnan rahoittamiseksi on perustettu Urut soimaan -lahjoituskampanja, jolla on kerätty jo yli 200 000 euroa. Ensimmäisenä vuonna järjestetään yli 20 urkukonserttia, joista osa liittyy uusien urkujen kunniaksi järjestettyyn kansainväliseen Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailuun.
Uusien urkujen myötä Musiikkitalon konserttisali valmistuu viimein tarkoitettuun muotoonsa. Paitsi että uusista uruista tulee visuaalisesti näyttävät ja perinteestä poikkeavat, ne luultavasti parantavat konserttisalin akustiikkaa entisestään. Hankkeessa on kuultu myös salin akustiikan alun perin suunnitellutta Yasuhisa Toyotaa.
”Soittajat ovat jo nyt puhuneet, että akustiikka on parantunut, kun urkujen massaa on tullut esiintymislavan taakse”, Pekka Suikkanen sanoo.
Stephan Niebler ja Albert Moosmann työskentelivät Musiikkitalon urkujen sisällä.
Lue lisää: Musiikkitaloon rakennetaan maailman suurimmat konserttisaliurut
Lue lisää: Musiikkitalon urut rakentaa itävaltalainen Rieger Orgelbau
Lue lisää: Kaija Saariaho lahjoittaa miljoona euroa, ja Musiikkitaloon saadaan urut