Marraskuussa uutisoitiin, että jazz- ja soul-laulaja Roberta Flack ei esitä enää suurinta ykköshittiään Killing Me Softly with His Song, eikä mitään muutakaan. Kaksi viikkoa sitten 86 vuotta täyttänyt yhdysvaltalainen Flack sairastaa nykyään liikehermosoluja rappeuttavaa ALS-tautia, joka estää häneltä jo laulamisen ja soittamisen sekä vaikeuttaa myös puhumista.
Tietoa sairaudesta ei ole jostain syystä sisällytetty tähän marraskuussa New Yorkissa maailmanensi-iltansa saaneeseen henkilödokumenttiin, mutta muuten sitä ei voi moittia aineiston panttaamisesta eikä pimittämisestä. Antonino D’Ambrosion ohjaama lähes puolentoista tunnin Roberta Flack (2022) on omassa alalajissaan sieltä runsaimmasta päästä. Ja ennen kaikkea sellainen muusikon muotokuva, joka ylittää lähtökohtansa sekä laajenee hyviä kysymyksiä esittäen yksityisestä myös yleiseksi.
Kyseenalaistaminen ei koske laulaja, pianisti, sovittaja ja tuottaja Flackia (s. 1937), vaan varsinkin hänen vaihtoehtojaan ja vastaanottoaan. Millaista on olla etevä, luova ja päämäärätietoinen poikkeusyksilö yhteiskunnassa, jossa ihonväri ja sukupuoli ovat ensimmäisiä eteen heitettyjä esteitä.
Roberta Flack on 1970-luvun soul-tähti, joka on levyttänyt lähinnä romanttisia balladeja.
Nämä eivät ole todennäköisesti kysymyksiä, joita liitetään ensimmäiseksi Flackiin, lähinnä romanttisia balladeja levyttäneeseen 1970-luvun soul-tähteen, joka ei säveltänyt ja sanoittanut levyttämiään kappaleita. Hän oli tavallisen tulkinnan mukaan ”vain” tulkitsija, siis vähempiarvoisempi kuin muotiin tulleet laulaja-lauluntekijät.
Kymmenkunta dokumenttia tehneen D’Ambrosion on hahmottelema tarina on paljon monitasoisempi. Se kuvaa Flackin klassista musiikkia opiskelleena ja yliopistotutkinnon suorittaneena peruskoulun musiikinopettajana, jolla olisi ollut hyvät edellytykset konserttipianistiksi.
Sitä hänestä ei sattuneesta syystä tullut, mutta vankka koulutus ja kokemus koulivat Flackista oman tyylin luoneen taiteilijan, joka teki toisten teksteistä omiaan sekä kertoi niillä myös itsestään ja yhteiskunnallista tavoitteistaan. D’Ambrosio on haastattelut dokumenttiin kahtakymmentä Flackia tuntevaa – ystäviä, työtovereita, journalisteja – mutta kuvittaa polveilevaa tarinaa lähes kokonaan moninaisella arkistoaineistolla. Nyt puhuvat kuvat, ja musiikki.
Roberta Flack, Yle Areena ja Teema torstaina klo 20.00.