Vuonna 1988 valokuvauksen opiskelija Heli Rekula lähti opintolainalla Meksikoon. Kuuden viikon matkalla hän muun muassa juuttui useiksi päiviksi Jukatanin niemimaalla hurrikaani Gilbertin kurimukseen.
Matkalla ottamiaan kuvia Rekula käytti Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä -näyttelyn ja -kirjan pohjana vuonna 2019.
”Pitkän ajan päästä oli kiinnostavaa nähdä, miten olin katsonut maailmaa kameran läpi 30 vuotta aiemmin”, Rekula muistelee.
”Olin kuvannut paljon koiria, kulkukoiria rannoilla ja kaupungeissa. Myös maisemia kuvasin paljon. Törmäsin jo silloin ihmisten kuvaamisen eettisiin kysymyksiin.”
Rekula toteaa, että eettiset kysymykset vaikuttavat ihmisten valokuvaamiseen edelleen.
Meksikon kuvat olivat mustavalkoista. Näyttelyssä ja kirjassa Rekula käsitteli niitä fotogravyyrin ja serigrafian keinon. Niin mukaan tuli värejä.
Nimi Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä viittaa zapatisti-liikkeen johtohahmon Subcomandante Marcosin kirjoittamaan kirjaan, jossa mustavalkoinen maailma saa värit, kun ne karkaavat sateessa humalassa nukkuvilta jumalilta.
Lastenkirjan on sanottu perustuvan chiapasilaiseen kansantarinaan, mutta todennäköisesti Marcos kirjoitti sen mayojen Popol Vuh -eepoksen innoittamana. Rekulan hankkeen rinnastukseksi se sopii hyvin.
”Valokuvat toimivat minulle muistin ja muistamisen välineinä. Ne myös rakentavat uusia muistoja. Kun kuvia käy läpi, löytyy aina jotain ihmeellistä, jota ei nähnyt tai tullut ajatelleeksi kuvatessa.”
Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä on viimeinen osa trilogiasta, jonka lähtökohtana ja materiaalina Rekula on käyttänyt vanhoja valokuvia ja arkistoja. Edelliset olivat Hemingwayn puutarhassa (2013) ja Linnuntietä (2017).
Ensimmäisen lähtökohta on kirjailija Ernest Hemingwayn kotimuseo Floridan Key Westissä. Rekula kävi siellä ensimmäisen kerran vieraillessaan sukunsa luona Miamissa. Sillä reissulla hän kuvasi myös alligaattoreita Evergladesin kansallispuistossa.
”Museon puutarha oli kaunis ja vilvoittava. Puut ja pensaat heijastuivat uima-altaan veden pinnasta. Vierailin siellä monena päivänä. Istuin varjossa uima-altaan äärellä ja kuulin oppaiden kertomia tarinoita talon ja sen asukkaiden historiasta.”
Uima-altaan teetti Hemingwayn vaimo Pauline Pfeiffer nyrkkeilykehän tilalle. Silloin hänen ja Hemingwayn välit olivat jo kiristyneet ja kirjailija heilasteli seuraavan vaimonsa, toimittaja Martha Gellhornin kanssa.
Rekulan maisemakuvat ovat heijastuksia uima-altaalta. Niiden rinnalla hän on käyttänyt vanhoja lehtikuvia ja muuta arkistomateriaalia. Hankkeessa menneisyys ja nykyisyys kohtaavat.
Sekä Rekulan äiti että äidin isä ovat olleet harrastajakuvaajia. Rekula aikoi ensin graafiseksi suunnittelijaksi. Matkalla hän huomasi viihtyvänsä pimiössä ja päätyi opiskelemaan valokuvaa.
”Molemmat puolet suvustani ovat kotoisin Karjalan kannakselta. Äidin puolen suku on Äyräpäästä ja Muolaasta. Äidin isä oli kotoisin Himalan kylästä. Hän kuvasi paljon Kannaksella ennen sotia. Mummin kautta minulle kulkeutui kolme laatikollista vaarin lasinegatiiveja ja filmejä.”
Rekula halusi pitkään käsitellä perheensä historiaa ja sitä kautta myös Suomen. Linnuntietä-näyttelyyn hän kuvasi Kannaksella samoja paikkoja kuin vaarinsa Toivo Himanen. Kuvat rinnastavat taas menneen ja nykyisyyden.
Himalan kylästä ei ole jäljellä kuin joitakin talojen peruskiviä. Kuninkaantieksi sanottu vanha postireitti kulki Kannaksen läpi Pietariin. Opettaessaan Norjassa Bergenin taideakatemiassa Rekula sai tietää, että reitti jatkui Turun, Tukholman ja Oslon kautta sinne saakka.
”Bergenistä katsoin sukuni historiaa etäisyyden päästä. Näyttelyn kuvavalinnoilla yritin välttää nostalgiaa ja vaikutelmaa perhealbumista. Vaarin kuvilla näytin arkea ennen sotia.”
Opiskeluajoistaan lähtien Rekula on työskennellyt sekä taiteilijana että opettajana. Hän teki pitkään lehtikuvaajan ja kuvatoimittajan töitä freelancerina muun muassa Helsingin Sanomille.
”Opettajana on todella arvokasta päästä seuraamaan läheltä, kuinka nuoren polven tekijät kokevat tämän päivän maailman ja antavat sen tiedon meille lahjana omassa taiteessaan ja luovassa työssään.”
Kuka?
Heli Rekula
Syntynyt 1963 Helsingissä.
Valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 1991. Opiskellut myös Kuvataideakatemiassa ja Taideyliopiston kuvataiteen tohtoriohjelmassa.
Noin 30 yksityisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Venetsian biennaalissa 2001 ja retrospektiivi Autiomaa Kiasmassa 2005.
Näyttelytrilogia: Hemingwayn puutarhassa (2014), Linnuntietä (2017) ja Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä (2019).
Julkaissut kirjat Hemingwayn puutarhassa ja Humalaiset jumalat ja laatikollinen värejä.
Palkintoja: Ars Fennica 2002, Valokuvataiteen valtionpalkinto 2005, Carnegie Art Award -ehdokkuus 2012, Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinto 2014.
Valokuvataiteen professori Bergenin Taideakatemiassa 2009–2015, Aalto-yliopiston valokuvataiteen vanhempi yliopistonlehtori vuodesta 2015, taiteen ja luovan toiminnan varadekaani Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
Täyttää 60 vuotta 28.2.