Syyskuussa 2021 viihdealan yrittäjä Lola Odusoga julkaisi blogissaan kirjoituksen, joka kertoi hänen hiuksistaan.
”Koska selvästi tästä asiasta tarvii puhua”, hän kirjoitti. ”Afro on edelleen asia jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.”
Kun Odusoga oli lapsi, kiharat hiukset tuntuivat olevan ennemmin kesytettävä ongelma kuin ilon aihe.
Peruskoulun yhdeksän vuoden aikana hän piti pitkiä hiuksia auki kahdesti, Odusoga kirjoitti blogissaan. ”Aihe oli arka, ja stressi erilaisesta hiuskuontalosta ja hoitokeinojen puuttumisesta oli jokapäiväinen”
Nuoruudessa hän halusi kokea kuuluvansa joukkoon ja seurasi trendejä. Jotta kiharan tukan sai taipumaan otsatukaksi, Odusoga suoristi hiuksiaan lämpöraudalla ja nukkui papiljotti päässään. Silloinkin kampaus pysyi aisoissa vain, jos päivä sattui olemaan kuiva ja tuuleton.
”Se oli jokapäiväistä pohdintaa, miten afron saa aisoihin”, Odusoga sanoo nyt.
Blogitekstin julkaisun jälkeen WSOY-kustantamosta otettiin Odusogaan yhteyttä ja kysyttiin, oliko hän kenties koskaan ajatellut kirjoittavansa lastenkirjallisuutta. Vastaus kuului, että ei ollut.
Kirjoittaminen kyllä kiinnosti. Odusoga oli aina tiennyt haluavansa kirjoittaa kirjan. Hän oli kuitenkin ajatellut, että sen aika olisi joskus myöhemmin.
Mutta kun tilaisuus tarjoutui, hän tarttui siihen.
”Mielelläni hyppään uuteen. Se oli todella jännittävää ja kiehtovaa, en koskaan osannut odottaa sellaista tarjousta.”
Viihdealan yrittäjä Lola Odusoga ei ollut koskaan ajatellut kirjoittavansa lastenkirjaa, mutta innostui ainutlaatuisesta tarjouksesta.
Blogikirjoituksen alulle sysäämästä ajatuksesta syntyi lopulta lastenkirja Lolan suuri salaisuus, joka ilmestyy 27. helmikuuta.
Odusoga sanoo opetelleensa itse elämään luonnollisten hiustensa kanssa vasta aikuisena.
Englannin kielessä termi ”natural hair” eli luonnolliset hiukset viittaa suoristamattomaan afrotukkaan. Erityisesti Yhdysvalloissa mustien on odotettu suoristavan hiuksensa. Kyse on rasistisesta käytännöstä, ja esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa tuli vuonna 2019 voimaan laki, jonka mukaan esimerkiksi työnantaja ei voi vaatia hiusten suoristamista.
”Olen itsekin vapautunut hiusteni suhteen vasta viime vuosien aikana. Minulla on sellaisia kokemuksia, että hiuksilla on niin oma mieli, oma tahto ja maailma, joten miksei siitä tekisi omaa hahmoa.”
Vaikka kirjassa on paljon Odusogan lapsuudesta tuttuja teemoja, on hänen mukaansa sattumaa, että tytön nimeksi valikoitui juuri Lola. Se oli alunperin vain työnimi, jonka säilyttämiseen kustannustoimittaja kannusti ja joka lopulta jäi.
Kirja kertoo pienestä tytöstä, jolla on suuri salaisuus: hän osaa jutella hiustensa kanssa. Tarinassa Lola lähtee retkelle seuranaan vain omapäinen ja puhelias kihara tukkansa.
”Mennäänkö eväsretkelle?” Lola kysyy. Hän yrittää pakottaa hiuksia takaisin leteille. Tukka taistelee vastaan ja koettaa karata sormien välistä. ”Ei mennä, enkä halua olla kiinni! Miksi minun pitää olla aina kiinni?”
Retkellään Lola tahtoo kerätä purosta kauniita kiviä, mutta tukka haluaa veteen ja pyrkii pois leteiltä, vikuroi, kastuu ja kihartuu. Tukka ei halua kumilenkeillä solmituksi vaan vapaaksi ja auringon kuivattamaksi.
Lopulta tukasta on myös apua. Se auttaa pientä Lolaa kantamaan raskaan repun ja on kaikkien ihailema taideteos, täynnä päivän varrelta kertyneitä aarteita ja muistoja.
Kirjan on kuvittanut Saara Obele. Värikkäistä kuvista välittyy Odusogan mukaan juuri sellainen maaginen todellisuus, jonka hän lapsuuden parhaimmista hetkistä itse muistaa. Koskaan ei ollut tylsää. Tekemistä keksittiin vaikka sitten kivistä, kuten kirjan Lola tekee sadussa.
Odusogan mukaan on itsestään selvää, että tarinan taustalla on ajatus näyttää lastenkirjallisuudessa erinäköisiä roolimalleja. Lapsuudessaan hän muistaa nähneensä hänen kiharoiltaan näyttäviä hiuksia vain television Bill Cosby Show’ssa.
”Ajattelimme, että olisi hienoa tuoda mielikuvituksen ja tarinan kautta esiin, että minkälaista erilaisen tukan kanssa eläminen saattaa olla.”
Odusogalle oli tärkeää, että hiusten ympärille kehkeytyy lopulta iloinen kertomus. Positiivisuudelle on hänen mukaan tilaa maailmassa, jossa asioita tarkastellaan useimmiten ongelmallisuuden kautta.
Todellisuudessa kirjassa kyse on suuremmasta asiasta kuin pienen tytön kiharista hiuksista, kuten lastenkirjallisuuden moninaisesta kuvastosta ja tasa-arvosta.
Odusogan mukaan hänen kirjansa on kirjoitettu ennen muita lapsille, mutta myös eri väristen lasten vanhemmille. Hän toivoo, että tarinalle on tilaa ja kysyntää.
”Lapset ovat maailman ihanin yleisö, koska he eivät mielistele ketään. Toivottavasti edes yksi lapsi tai aikuinen saisi siitä jotain.”