”Hei, poiketaanko vielä tuolla toisessa päässä”, ehdottaa Pertti Nurmi eteisessä ja jatkaa esittelykierrosta suuren omakotitalonsa takkahuoneessa, niin kuin hänen omistautuneisuutensa vaatisi lisää todisteita.
Ja mitä siellä?
Takkahuoneen seinillä on isokokoisia mustavalkoisia vedoksia niistä sadoista ja sadoista blues-muusikoista, joita Nurmi on kuvannut konserteissa ja tapahtumissa jo 52 vuotta ja neljä kuukautta eli marraskuusta 1970. Silloin hän keplotteli itsensä alaikäisenä Vanhalle ylioppilastalolle, jossa esiintyi amerikkalainen kitaristi, myös pompadour-kampauksesta tunnettu John Littlejohn.
”En olisi osannut kuvitella, että tällä ensimmäisellä räpsäisyllä voisi olla näin pitkä historia”, sanoo Nurmi työhuoneessa ja esittelee tuoretta kokoelmalevyä Slide ’em on down. Tuo alaviistosta otettu mustavalkoinen kuva julkaistiin sen kannessa vajaa vuosi sitten.
Nurmi on kuvannut blues-muusikkoja pisimpään kuin kukaan muu suomalainen ja hänen arkistonsa on alallaan tietysti Suomen suurin, poikkeuksellisen laaja myös kansainvälisesti. Mutta ammattilainen hän ei ole ollut, ei ainakaan ansaintamielessä. Helsinkiläinen Nurmi on meteorologi, joka työskenteli ennen viiden vuoden takaista eläköitymistään Ilmatieteen laitoksella kehittämispäällikkönä.
Valokuvaamisen kutsuminen harrastukseksi tuntuu silti vähättelyltä, sillä hän on koonnut tuhansista ja tuhansista blues-kuvista jo 24 näyttelyä. Kahdeksan on ollut ulkomailla, kuten on seuraava kutsunäyttely syksyllä Tšekissä.
”Minulla tähän liittyy vahvasti jakamisen halu, ilo. Parasta on, kun joku toteaa minun tavoittaneen muusikosta jotain olennaista”, sanoo Nurmi.
Hänen kuviaan on julkaistu myös useissa alan aikakauslehdissä, kuten ruotsalaisessa Jeffersonissa, italialaisessa Il Bluesissa, englantilaisessa Blues & Rhythmissa ja huippuna kaikkein arvostetuimmassa, amerikkalaisessa Living Bluesissa. Sekä tietysti Suomen Blues Newsissa, jonka kansia Nurmen kuvat ovat elävöittäneet yli 130 kertaa eli vuodesta 1974 melkein joka toista numeroa.
Bluesin kuningas B.B. King (1925–2015) kävi Suomessa kuusitoista kertaa ja Pertti Nurmi kuvasi häntä kaksitoista kertaa. ”Olen siis BB-fani vain 75-prosenttisesti”, vitsailee Nurmi, joka tallensi neljännellä vierailulla poikkeuksellisen hetken: King luovutti käyttämänsä plektran fanilleen. Kulttuuritalolla huhtikuussa 1980 otettu kuva julkaistiin maailman laajalevikkisimmän blueslehden muistonumeron kannessa vuonna 2015.
Aivan alussa blues oli kuitenkin vain kuunneltavaa. Pertti Nurmi kuuluu vuonna 1953 syntyneenä siihen ikäpolveen, jonka ratkaisevina teinivuosina blues ja siitä johdettu bluesrock olivat massasta erottumaan mielivien edelläkävijöiden nuorisomusiikkia.
Tosin hänelle tunne oli aito ensi hetkestä, ilman minkäänlaista muodikkuutta.
”Bluesin melankolinen juonne kosketti minua heti jollain tasolla todella syvästi, vaikka en tietysti ymmärtänyt siitä mitään.”
Monen muun tavoin hänet viettelivät bluesin maailmaan ensimmäiseksi 1960-luvun loppupuolen englantilaiset kitarasankarit, ericclaptonit ja petergreenit. Mutta todellisen hullaantumisen Nurmi koki kuultuaan Ylen radio-ohjelmassa afroamerikkalaisen kitaristi-laulaja J. B. Lenoirin levytyksen I’ll Die Tryin’. Silloin hän päätti ottaa heti selvää bluesin juurista kuin ”uskonpuhdistuksen kokeneena”.
Kitaristi ja laulaja Buddy Guy (s. 1936) on Chicago-bluesin legenda, jonka karisman Pertti Nurmi tavoitti Järvenpään Puistobluesissa kesäkuussa 1998. Guy on esiintynyt Suomessa useita kertoja vuodesta 1967. Poikkeuksellisin keikka oli syyskuussa 1970, jolloin hän lämmitteli Olympiastadionilla Rolling Stonesin yleisöä.
Nurmi on kartuttanut ymmärrystään nyt jo yli viisikymmentä vuotta lukemalla, matkustamalla ja kuuntelemalla sekä ennen kaikkea keräämällä levyjä. Pitkä työhuone saakin vierailijan pyörittelemään päätä, sillä seiniä kiertävät kattoon ulottuvat täpötäydet hyllyt, joihin hän on aakkostanut lp-levyt ja cd-levyt artistin nimen mukaan.
Levyjä on noin 13 000, vaikka ei vieläkään riittävästi. Nurmi yrittää kerätä kaikki vuoden 1942 jälkeen julkaistut eri blues-äänitykset, mutta ainoastaan afroamerikkalaisten blues-artistien. Tällaisia eri äänityksiä on karkeasti arvioiden 150 000, joista hänen kokoelmassaan on nyt noin yhdeksänkymmentä prosenttia.
”Kyse on sekä keräilyn käytännöllisestä rajaamisesta että musiikillisista mieltymyksistä. Minun maailmassani blues kietoutuu niin oleellisesti afroamerikkalaiseen historiaan ja kulttuuriin, että muut eivät pysty tulkitsemaan sitä yhtä uskottavasti”, sanoo Nurmi.
Silti hän ei hyljeksi eikä halveksi ketään, joka esittää bluesia vakavissaan. Pikemmin päinvastoin. Nurmi on toista kolmivuotiskauttaan varapresidentti ammattilaisjärjestö European Blues Unionissa, joka edistää eurooppalaisten bluesmuusikkojen asemaa yli kahdessakymmenessä jäsenmaassaan.
”Eläkeläiset valittelevat usein kiireitä, ja niin nyt sitten minäkin”, nauraa Nurmi ja jatkaa viivästynyttä diskografioiden täydentämistä, lyijykynämerkintöjen tekemistä paksuihin kirjoihin. ”Mutta tämä kiire on ihan parasta.”
Kuka?
Pertti Nurmi
Syntynyt Helsingissä 1953.
Filosofian lisensiaatti, Helsingin yliopisto. Pääaineina meteorologia, matematiikka ja tilastotiede.
Työskenteli Helsingin yliopiston meteorologian laitoksella 1977–1982 ja Ilmatieteen laitoksella 1983–2018. Nyt eläkkeellä.
Kuvannut bluesmuusikkoja Suomessa vuodesta 1970, ulkomailla vuodesta 1981.
Musiikkilehti Blues Newsin entinen toimituspäällikkö ja päätoimittaja (1983–1989) sekä pitkäaikainen ”hovivalokuvaaja”.
Koonnut blues-kuvistaan 24 näyttelyä, joista kahdeksan on ollut ulkomailla.
Sai Yhdysvalloissa vuonna 2015 kansainvälisen Keeping the Blues Alive Award -palkinnon toisena eurooppalaisena valokuvaajana.
Bluesin asiaa edistävän ammattilaisjärjestö European Blues Unionin varapresidentti vuodesta 2017.
Avoliitossa, kaksi poikaa ja kaksi lastenlasta.
Täyttää 70 vuotta lauantaina 4. maaliskuuta. Viettää syntymäpäivää matkoilla läheistensä kanssa.
“Olen keskittynyt urallani mustavalkokuvaukseen, ja varsinkin ennen digiaikaa. Mutta joskus väreilläkin on merkitystä”, kertoo Pertti Nurmi, joka kuvasi laulaja-kitaristi Eddy Clearwaterin (1935–2018) Helsingin Savoy-teatterissa lokakuuta 2013.