Ensi elokuussa tuhannet ihmiset pääsevät todistamaan katastrofia Helsingin Kansalaistorilla – onneksi vain kuvitteellista, elokuvamuodossa.
Taiteiden yönä ja Helsingin juhlaviikkojen avajaisesityksenä nähdään nimittäin taiteilijapari Oliver ja Tellervo Kochta-Kalleisen uusi yhteisötaideteos.
Katastrofielokuvien loppukohtauksia -teoksessa valtavalle, Oodin eteen pystytetylle led-screenille heijastetaan kolme katastrofielokuvan loppukohtausta. Ne on ohjattu ja kuvattu yleisöltä saatujen ideoiden pohjalta, ja ensi-iltaesitystä säestää elokuviin sävelletty livemusiikki.
Ideoita kuvitteellisen katastrofielokuvan loppukohtaukseksi saa alkaa ehdottaa tänään. Avoin haku on auki maaliskuun loppuun asti.
Ehtona niille on, että kohtaus tapahtuu samalla Kansalaistorilla kuin ensi-iltaesitys.
Miksi näin, taiteilija Tellervo Kalleinen?
”Ajattelemme, että kohtauksen, nykyajan ja katsomishetken välille syntyy erityinen yhteys, kun tila on sama ja siinä ollaan yhdessä. Tilaushan tuli Juhlaviikoilta; toivottiin teosta nimenomaan Kansalaistorille ja 10 000–15 000 hengen yleisölle.”
Kochta-Kalleisen Ars Fennica -palkittu taiteilijapari tunnetaan entuudestaankin teoksista, jotka syntyvät yhteistyössä erilaisten ihmisryhmien kanssa. Lopputulos voi olla videoinstallaatio, elokuva tai tapahtuma.
Valituskuoro-toimintamalliin perustuva teos toteutettiin 2008 Helsingin Kalliossa.
Tunnetuimmassa teoksessa, Valituskuorossa (2005–), ihmisten murheista on luotu kuoroteos ja sitten esitetty se julkisesti. Toimintamallia on työstetty ympäri maailmaa.
Tuoreemmassa 101 kaikkien puolesta -videoteoksessa (2015) taiteilijat valitsivat ihmisiä, jotka edustavat tilastollista poikkileikkausta Suomen väestöstä, vierailivat kaikkien luona ja haastattelivat heitä eri teemoista.
Myös Katastrofielokuvien loppukohtauksilla on vahva yhteiskunnallinen side.
”Viime vuosina on koettu monia peräkkäisiä kriisejä, ja meitä kiinnostaa se, miten yksilöt ne ovat kokeneet. Haluamme antaa mahdollisuuden niiden käsittelylle taiteen kautta mutta niin, että tilaa on myös leikillisyydelle”, Kalleinen sanoo.
”Lähestymistapamme on siis samankaltainen kuin aiemmissa teoksissa, vaikka konsepti toinen. Peilataan yhteiskuntaa yksilön kokemusten kautta, taiteen, mielikuvituksen ja alitajunnan filtterin läpi.”
Taiteilijat ovat valmistautuneet tulevaan myös elokuvia katsomalla, katastrofi-genre kun ei ollut erityisen läheinen.
”Poikamme leikkasi meille koosteen viidentoista elokuvan lopuista”, Kalleinen kertoo. ”Aika monessa ihmisjoukko juoksi jotain pakoon tai piiloutui pommisuojaan dramaattisen musiikin säestyksellä.”
Näiden elokuvien lähtökohta oli usein se, että ihmistä suuremmat tuhovoimat riistäytyvät maailmassa valloilleen.
Yhden ihmisen elämässä ”katastrofi” voi kuitenkin olla jotain ihan muuta. Sen ei liioin tarvitse liittyä Ukrainan sotaan, pandemiaan tai ilmastoahdistukseen. Myös loppu voi olla toiveikas.
”Suhtaudumme tuleviin ehdotuksiin avoimin mielin”, Kalleinen vakuuttaa. ”Toivomme, että saamme muutakin kuin toisintoja katastrofielokuvien kliseistä.”
Kun ideoista on valittu kolme toteutettaviksi, taiteilijat dramatisoivat ne ja ohjaavat elokuvakohtauksiksi.
”Olemme kuitenkin yhteydessä ideoiden luojiin niin, että lopputulokset vastaavat heidän alkuperäisiä ajatuksiaan.”
Myös kohtausten näyttelijät valitaan vapaaehtoisista. Kuvaukset tehdään touko-kesäkuun vaihteessa.
Ideoita Katastrofielokuvien loppukohtauksia -teokseen voi lähettää ja näyttelijäksi hakea Helsingin juhlaviikkojen verkkosivulla: helsinkifestival.fi/katastrofi