Leikkikenttä on lapsille kokonainen maailma, jossa vallitsevat kiusaajien armottomat säännöt

Palkittu Leikkikenttä-elokuva seuraa sisarusten ahdinkoa lasten sosiaalisessa viidakossa.

Abel (Günter Duret) ja Nora (Maya Vanderbeque) yrittävät selvitä leikkikentän armottomassa maailmassa.

25.2. 2:00 | Päivitetty 25.2. 9:21

Leikkikenttä ★★★★★

Un monde, Belgia 2021

Yle Areena (K16)

Aikuisilla ei taida olla usein aavistustakaan siitä, mitä lasten maailmassa tapahtuu. Ainakin Leikkikenttä-elokuvassa he ovat ihan pihalla ja – mikä pahinta – lasten näkökulmasta voimattomia vaikuttamaan.

Ensimmäisenä päivänä vähän kaikki koulussa pelottaa Noraa (Maya Vanderbeque) ja hän yrittää tarrautua isoveljeensä Abeliin (Günter Duret). Hänellä on kuitenkin omat huolensa, vielä isommat pojat kiusaamassa joka välitunnilla.

Laura Wandelin (s. 1984) esikoiselokuva sai ensi-iltansa Cannesin festivaalin Un certain regard -sarjassa ja vei siellä kriitikoiden kansainvälisen liiton Fiprescin palkinnon. Belgiassa se voitti seitsemän Magritte-palkintoa, jotka vastaavat Suomen Jusseja.

Wandel seuraa Noraa herkeämättä lähietäisyydeltä. Kamera on aina hänen silmiensä tasolla. Aikuiset jäävät taustalle tai häilyvät epäselvinä suurina hahmoina – paitsi, kun puuttuvat asioihin ja pahentavat tilannetta.

Nora on kuvassa koko ajan. Häntä näyttelevä pieni ensikertalainen Maya Vanderbeque tekee huikean roolisuorituksen, jossa riittää vivahteita. Hänen kasvoiltaan heijastuvat usein myös tapahtumat kuvan ulkopuolelta.

Elokuvan alkuperäinen nimi tarkoittaa maailmaa. Sitä koulunpiha lapsille merkitsee. Siinä maailmassa heidän täytyy pärjätä.

On helpompi oppia sitomaan kengännauhat kuin suunnistamaan lasten sosiaalisessa viidakossa. Mutta Nora oppii nopeasti ja pärjäisi ihan hyvin, ellei yrittäisi puuttua veljensä tilanteeseen.

Pian hän joutuu toteamaan, että auttamisesta on vain haittaa. Kiusaamisen kurimus imee mukaansa omalla vääjäämättömällä johdonmukaisuudellaan. Leimat tarttuvat helposti ja niiden perusteella päätetään, ketkä kutsutaan synttäreille.

Wandel on myös kirjoittanut elokuvansa. Guardian-lehdessä hän on kertonut, että se vei viisi vuotta. Hän vietti aikaa kouluissa, jotta lasten kokemusmaailma palautui mieleen.

Tarina keskittyy sisaruksiin Noran näkökulmasta. Kiusaajien luonteita tai käytöksen syitä ei avata. Ei Wandel myöskään jakele tuomioita, ei lapsille eikä aikuisille.

Kun oikeatkin ratkaisut johtavat huonoihin tuloksiin, Leikkikenttä vaikuttaa armottomalta. Noralle ja Abelille ei tunnut löytyvän ulospääsyä ansasta. Ja katsoja pidetään tilanteessa mukana, lähellä Noraa.

Sisarusten ahdingon katsominen raastaa sydäntä. Leikkikenttä onkin kielletty alle 16-vuotiailta. Mutta mahtaako siinä olla paljonkaan uutta lapsillekaan? Vaikka toisin toivoisi, samantapaiset tilanteet lienevät ainakin lievempinä arkipäivää useimmissa kouluissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat