Darren Aronofskyn ohjaama, Samuel D. Hunterin kirjoittamaan näytelmään perustuva The Whale oli viime syksyn Venetsian elokuvajuhlien suurin puheenaihe, Cate Blanchettin tähdittämän Tárin ohella.
The Whalea on muun ohessa pidetty kaikkiaan näyttävänä paluuna pääosanesittäjä Brendan Fraserille, joka aiemmin on tunnettu lähinnä rooleistaan humoristisissa viihdehömpissä. The Whale toi Fraserille, 54, myös tämän ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden.
Fraser esittää elokuvassa vakavasti ylipainoista Charlieta, joka vetää työkseen äidinkielen verkkokursseja ja elää erakoituneena pienessä talossaan. Painonsa vuoksi Charlie ei pysty liikkumaan ilman apuvälineitä, ja on muutenkin halunnut eristäytyä muista ihmisistä. Henkilökohtainen avustaja Liz (Hong Chau) on Charlien ainoa vakiovieras ja ystävä.
Tilanne muuttuu, kun Charlien 17-vuotias tytär Ellie (Sadie Sink) saapuu yllätysvierailulle. Ellie vihaa Charlieta, joka on yli kymmenen vuotta aiemmin hylännyt perheensä täysin. Charlie teki kyseisen ratkaisun rakastuttuaan tapaamaansa mieheen – sittemmin tämän kohtalo suisti Charlien masennukseen ja ylensyömiseen.
The Whale on saanut paljon kehuja mutta myös kovaa kritiikkiä ylipainoisen Charlien representaation vuoksi. Fraser pitää elokuvassa yllään erikoistehostein luotua ylipainopukua, mikä on monien mielestä jo itsessään halventava ratkaisu. ”Läskipukuja” on aiemmin käytetty lähinnä komedioissa, joissa lihavuus on pelkästään naurun aihe.
HS haastatteli Brendan Fraseria Zoom-videopuhelun välityksellä. Haastattelu oli tyypillinen junket, johon osallistuu monta toimittajaa eri puolilta maailmaa ja jokainen esittää kysymyksensä vuorollaan.
Valas olohuoneessa eli Charlie-hahmon ylipaino nostetaan haastattelussa heti esille. Sen tekee belgialainen toimittaja Hubert.
Hänen mukaansa elokuvaa on usein epämukavakin katsoa Charlien tilan vuoksi – nähdä hänen valtava, hirviömäinen (”monstrous”) ja samalla hauras kehonsa. Millaista oli henkilöityä tällaiseen hahmoon ja kehoon, Hubert kysyy Fraserilta.
Fraserin esittämä Charlie kärsii vakavasta ylipainosta. Hahmon keho on luotu erikoistehostein ja maskeerauksella.
Fraser tarttuu toimittajan sanavalintaan.
”Hubert. Voinko kysyä sinulta, miksi käytit sanaa ’hirviömäinen’ Charlien kehosta?”
Hubert selittää, että onhan Charlien keho hyvin erilainen verrattuna siihen, mihin olemme tottuneet. Että onhan hän liian lihava…
Fraser keskeyttää.
”Liian lihava mihin, Hubert?”
Hubert yrittää vielä jatkaa tarkentamalla, että Charlien keho ei nyt vain edusta nyky-yhteiskunnassamme yleistä näkemystä normaalista kehosta.
”En halua ottaa sinua silmätikuksi, Hubert, mutta sinun on ymmärrettävä, että elokuvan yksi pointti on tuoda esiin ihmisten ennakkoluuloja. Se on jo elokuvan nimessä. Se ei ole Charlieen kohdistuva halventava vitsi, vaikka joku voisi äkkiseltään niin ajatella, vaan viittaus Herman Melvillen kirjaan ja sitä kautta Charlien ammattiin.”
Melvillen Moby Dick -romaani (1851) ilmestyi alkujaan nimellä The Whale. Charlie opettaa kurssilaisilleen kirjallisuuden historiaa sekä kirjoittamista ja Moby Dick liittyy tarinaan muullakin tapaa.
Fraser jatkaa aiheesta pitkällisesti, voisi sanoa jopa opettajamaisesti:
”Maailmassa on monia ihmisiä, jotka Charlien tavoin kärsivät ylipainosta ja joiden elämään se tuo monenlaisia haasteita. Mutta kuten he, Charliekaan ei ole pelkkä kehonsa. Hän on mies, jolla on ollut täysi elämä, joka on rakastanut, joka on tehnyt oikeita sekä vääriä valintoja. Hän tuntee asioita kuin kuka hyvänsä, mihin tahansa sukupuoleen kuuluva ihminen. Riippumatta siitä, paljonko painoa hän kantaa kehossaan.”
”Tunsin, että minulla oli tässä roolissa suoranainen velvollisuus haastaa ihmisten ennakkoluuloja. Jotta he eivät näkisi Charlieta – kuten sanoit, Hubert, ’hirviönä’ – tai muuten vain tyyppinä, joka on liian lihava”, Fraser sanoo.
Fraser puhuu Charlie-hahmon ylipainosta sairautena, ja kuvailee häntä addiktiksi, joka on riippuvainen päihteiden sijaan ruoasta.
”Eikä hän syö nauttiakseen, vaan vahingoittaakseen itseään.”
”Ylipainoisia koskeva syrjintä on myös todellinen ongelma. Toivon, että siinä ihmisten mieliä voisivat muuttaa oikeanlaiset tarinat. Voin taata, että esimerkiksi The Whalen katsojat näkevät Charlien elokuvan lopussa aivan eri tavalla kuin silloin, kun astuivat elokuvateatterin ovista sisään.”
Elokuvan sivuhahmoilla on kaikilla oma historiansa ja paikkansa tarinassa, ja The Whale esittää ne taitavasti. Avustaja Liziä esittävä Hong Chau on ehdolla myös parhaan naissivuosan Oscarin saajaksi. Muita hahmoja ovat Charlien ex-vaimo ja Ellien äiti Mary (Samantha Morton) sekä Charlien oveen koputtava nuori, kristitty lähetyssaarnaaja Thomas (Ty Simpkins).
Tarinan ydin on kuitenkin Charlien ja Ellien suhde. Ellie kantaa sisällään hylkäämisestä johtuvaa katkeraa vihaa isäänsä kohtaan, ja antaa sen näkyä: hän halveksii, haukkuu ja pilkkaa isäänsä. Charlie ottaa kaiken vastaan, koska puolestaan tuntee syyllisyyttä. Hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta voisi korjata välit tyttäreensä, samalla kun hänen terveytensä heikkenee kovaa vauhtia.
Stranger Things -sarjan Maxina tunnettu Sadie Sink näyttelee Charlien tytärtä, teini-ikäistä Ellietä.
The Whalen näytelmäjuuret näkyvät elokuvassa selkeästi. Charlien koti on näyttämö, jonne sivuhahmot aina vuorollaan astuvat sisään kuvan ulkopuolelta. Piin (1998), Unelmien sielunmessun (2000), The Wrestler – painijan (2008) ja Mother!:in (2017) kaltaisia hienoja elokuvia ohjannut Aronofsky osaa silti tuoda mukaan myös elokuvallisuutta.
Sitä näkyy esimerkiksi juuri Sinkin ja Fraserin yhteisissä kohtauksissa. Ellien raivo näkyy fyysisesti nopeina, äkkinäisinä liikkeinä – joihin taas Charlie ei pysty, koska hänelle pelkkä sohvalta ylös nouseminenkin on haaste. Ellie käyttää tätä asemaa tietoisesti hyväkseen.
Nokkelimmassa kohtauksessa Ellie puhuu sohvalla istuvalle Charlielle tämän selän takana, samalla edestakaisin ravaten, nopeammin kuin Charlie pystyy kääntämään katsettaan.
Sadie Sink – joka on myös mukana haastattelussa, vaikka ymmärrettävästi suurin osa kysymyksistä osoitetaankin Fraserille – sanoo, että se oli hänen suosikkikohtiaan elokuvassa.
”Keksimme sen yhdessä, jossain kohtaa harjoituksia, joissa käytiin jokainen kohtaus läpi. Se on Ellielle eräänlainen kylmä manipulointitaktiikka. Hän ei ylipäätään ole koskaan käynyt Charlien asunnossa, mutta liikkuu siellä kuin omistaisi paikan”, Sink kuvailee.
Ellien ja Charlien suhteessa on paljon asioita, jotka eivät tule suoraan dialogissa esille, ja jotka näyttelijöiden piti Sinkin mukaan viestiä tällä tavoin: liikkeillä ja eleillä.
Charlien rooli on erittäin fyysinen, sillä jokainen liike on hänelle suuri ponnistus, tuskallinenkin. Samalla hänen pitää viestiä paljon etenkin silmillään, sillä hahmon maskeeraus ulottuu kasvoihin saakka.
Miltä tällaisen roolin esittäminen käytännössä tuntui?
Fraser aloittaa kehumalla maskeerauksesta vastaavaa Adrien Morot’ia, joka ylipainopuvun loi. Morot tiimeineen on niin ikään Oscar-ehdokkaana The Whalesta.
Heidän Charlielle luomansa ”valekeho” oli realistinen myös painonsa puolesta ja tavalla, jolla painovoima vaikutti sen liikkeisiin, Fraser sanoo.
Ohjaaja Darren Aronofsky (vas.), näyttelijät Brendan Fraser, Sadie Sink ja Hong Chau sekä käsikirjoittaja-näytelmäkirjailija Samuel D. Hunter Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2022.
Ohjaaja Aronofsky antoi hänelle jo harjoituksissa, ennen kuin puku oli valmis, erilaisia painoilla varustettuja vöitä ja liivejä. Niillä Fraser treenasi aidolla tavalla vaivalloista liikkumista.
”Jo silloin opin tuntemaan, kuinka paljon pelkkä pienen asunnon huoneesta toiseen siirtyminen koskisi luihini ja selkääni.”
Fraser kertoo viimeisestä kuvauspäivästä ja hetkestä, kun otti Charlien painavan kehon pois yltään viimeisen kerran.
”Se oli erikoisella tavalla hyvin tunteellinen hetki minulle. Se konkretisoi ajatuksen, mitä oikeasta vakavasta ylipainosta kärsivä ihminen kokee joka päivä – samalla kun minulle, näyttelijälle, se on jotain jonka voin vain riisua pois.”
Haastattelussa kysytään myös aiheesta, joka on ollut pinnalla The Whalen maailmanensi-illasta asti. Elokuvaa pidetään Brendan Fraserin suurena ”comebackina” vaikka Fraser ei missään vaiheessa ole lopettanut näyttelemistä.
Mutta se on totta, että Fraserin ura on ollut pitkään hyvin erilainen kuin 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Silloin Fraser oli suuri Hollywood-tähti ja tuttu näky ison budjetin komedia- ja seikkailufilmien pääosissa. Muun muassa Viidakon Ykä (1997) ja ensimmäiset kaksi Muumio-elokuvaa (1999, 2001) olivat isoja hittejä.
Vuonna 2008 Fraser nähtiin vielä kahdessa isossa valkokangas-pääroolissa, kolmannessa Muumiossa sekä Matka maan keskipisteeseen -seikkailussa. Mutta viimeiset 15 vuotta Fraserin työt ovat olleet lähinnä sivuosia tv-sarjoissa, vähälle huomiolle jääneissä pikkubudjetin elokuvissa tai äänirooleja animaatioissa.
Fraseria, 54, pidetään todennäköisimpänä tämän vuoden miespääosa-Oscarin voittajana. Oscar-palkinnot jaetaan Los Angelesissa sunnuntaina 12. maaliskuuta, eli maanantaiaamuna 13. maaliskuuta Suomen aikaa.
GQ-lehden vuonna 2018 ilmestyneessä pitkässä haastattelussa Fraser puhui avoimesti asioista, jotka olivat hänen mukaansa johtaneet töiden hupenemiseen. Hän kertoi joutuneensa muun muassa seksuaalisesti ahdistelluksi vuonna 2003. Fraserin nimeämä tekijä oli Golden Globe -palkintoja jakavan Hollywood Foreign Press Associationin tärkeä vaikuttaja.
Fraserin mukaan hän alkoi tapahtuneen jälkeen kärsiä masennuksesta ja jossain vaiheessa ”puhelin lakkasi soimasta”.
Voi siis sanoa, että The Whale on Fraserille paluu parrasvaloihin sekä merkittävä käännekohta tämän uralla. Tulevissa Oscareissa Fraseria pidetään myös tämän hetken vahvimpana veikkauksena parhaan miespääosan pystin saajaksi.
Fraser sanoo vaatimattomasti, että The Whalen Charlien rooli olisi herättänyt huomiota, olisi näyttelijänä ollut kuka hyvänsä.
”Mutta kyllä minä ymmärrän, että tätä pidetään minulle jonkinlaisena uutena alkuna. Olen iloinen siitä ja kaikista kauniista sanoista, joita olen roolista saanut.”
”Olen iloinen, että voin sanoa ’hei, olen palannut, vaikken oikeastaan poissa ollutkaan.’”.
The Whale elokuvateattereissa 3. maaliskuuta.