Runot
Louise Glück: Villi iiris (The Wild Iris, 1992). Suom. Anni Sumari. Enostone. 96 s.
Louise Glück sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 2020. Nyt suomeksi saatava Villi iiris on yksi amerikkalaisen nykyrunouden suurimmista klassikoista ja usein Glückin pääteoksena pidetty työ.
Kun runoilija palkitaan Nobelilla, runouden ystävät Suomessakin hierovat karvaisia käsiään. Silloin epätodennäköinen muuttuu todennäköiseksi, nimittäin kokonaisten runoteosten suomentaminen. Yleensä joudumme suurimpienkin nimien kohdalla tyytymään Valitut runot -tyyppisiin virityksiin, antologioihin ja yksittäisiin runoihin kulttuurilehdissä.
Puhumattakaan siitä, että näitä julkaistaan yleensä jo kuolleilta runoilijoilta. Runous on sillä lailla ajatonta, että moni runoilija ei ehdi nauttimaan kansainvälisestä maineestaan.
Glückia edeltävä runoilijanobelisti, ruotsalainen Tomas Tranströmer vuodelta 2011 oli jo valmiiksi tunnettu Suomessa, mutta 1995 ja 1996 palkitut irlantilainen Seamus Heaney ja puolalainen Wisława Szymborska saivat takuulla lisää suomennoksia palkinnon ansiosta.
Samalla näistä runoilijoista on tullut tunnettuja viittauspisteitä myös suomenkielisen lyriikan alueella, vaikka suoranaista perinnönjatkajaa on vaikea nimetä. Heaney ja Szymborska ovat suomeksi läsnä syvällisinä ja helposti luettavina, mutta silti vieraina, oman kulttuuripiirinsä tuotteina.
Samoin näyttää käyvän amerikkalaiselle Louise Glückille, jonka isoja kysymyksiä esittävä runous on eräänlaista henkistä etsintää ja rippiä.
Hänen luultavasti suurin esikuvansa, itävaltalainen Rainer Maria Rilke (1875–1926) on ollut viime vuosikymmeninä Suomessakin kasvavan kiinnostuksen kohteena, mutta omasta takaa meiltä puuttuu suoranainen Rilken perinteen jatkaja. Suomalainen runoilija ei usein puhu näin suoraan Jumalasta, kenties pelätessään karkotusta uskisrunouden gettoon.
Anni Sumari
Enostone-kustantamo ja taitava suomentaja Anni Sumari rikastuttavat suomenkielistä lyriikkaa nyt jo kolmannella kokonaisella Glückin runoteoksella kolmen vuoden sisään. Kustantamolle onnekkaasti Uskollinen ja hyveellinen yö (2020) oli jo tekeillä, kun uutinen Nobelista tuli, mutta uskallan veikata, että ilman palkintoa suomennokset olisivat jääneet yhteen.
Onneksi eivät jääneet, sillä paikoin turhankin kirjaimellisesti suomentava Sumari parantaa tahtiaan kirja kirjalta, ja uuden suomennoksen aiempia tiiviimmissä runoissa Glück soi suomeksi häkellyttävän luontevasti.
Tutustumisvaiheen kohteliaisuudet on ohitettu, nyt tätä haluaa yksinkertaisesti lisää.
Villi iiris (1992) edustaa aiempiin suomennoksiin verrattuna Glückin varhaisempaa tuotantoa.
Kyseessä ei ole mikä tahansa valikoima, vaan yksi amerikkalaisen nykyrunouden suurimmista klassikoista ja usein Glückin pääteoksena pidetty työ, jonka runot muodostavat tiiviin, keskustelevan kokonaisuuden. Kirja sijoittuu niitylle ja puutarhaan ja etenee sekä konkreettisesti että symbolisesti aamusta iltaan, talvesta syksyyn.
Kirjassa on kolme toisistaan erottuvaa ääntä, joskin yksi niistä jakautuu moniin osiin. On runoilijaan rinnastuva hahmo, joka viettää ilta- ja aamuhartauksia puutarhassaan ja koettaa tulkita merkkejä, rikkoa Jumalan hiljaisuuden:
”Miten halveksittavina pidät meitä / uskoessasi, että vain menetys voi / vakuuttaa meidät voimastasi”.
Toinen ääni annetaan puutarhan kukille sekä villeille kasveille, jotka ihmettelevät ympäriinsä kuljeskelevaa ihmistä ja palvovat aurinkoa.
”Anna mennä: sano mitä ajattelet”, puhuvat päivänkakkarat runoilijalle. ”Puutarha ei ole todellinen maailma. Koneet / ovat todellinen maailma. Sano suoraan se minkä kuka tahansa hölmö / pystyisi lukemaan naamaltasi: on järkevää / vältellä meitä, vastustaa / nostalgiaa.”
Puutarha on kapitalistisen hyötyajattelun ja lineaarisen kehityksen vastainen paikka, joka elää syklisesti, vuodenkierron armoilla.
Kolmas ääni on Jumala tai ainakin sen kaltainen hahmo, luoja. Ei ole sattumaa, että hänkin käyskentelee puutarhassa, kuten Raamatun alkulehdillä. Hänen hiljaisuudelleen on syy, ihmiset tekevät hänen työtään:
”Luominen on saanut mielenne / palamaan innosta, niin kuin tiesin sen tekevän, / niin kuin se alussa tekee. Ja nyt olen vapaa tekemään mitä haluan, / omistautumaan muille asioille, luottaen siihen / että ette tarvitse minua enää.”