Nykymusiikki
Musica Nova. Tapiola Sinfonietta Espoon kulttuurikeskuksessa 2.3. Ryan Bancroft, kapellimestari, Simon Crawford-Phillips, piano, Hugo Ticciati, viulu. – Maclay, Zinovjev, Saunders, Wang Lu.
Sauli Zinovjev (s. 1988) on viihtynyt musiikissaan uusromanttisissa sävelmaisemissa. Romanttisissa yötunnelmissa alkaa hänen uusin teoksensa, Kaksoiskonsertto viululle, pianolle ja jousille, joka sai nyt kantaesityksensä.
Synkkä varjo on kuitenkin ilmaantunut Zinovjevin sävelkieleen. Säveltäjä kertoo, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut hänen teoksensa luonteeseen.
Hugo Ticciatin viulu punoi Nachtmusik-nimisen ensiosan alun kaksoispuhelussa hentoa surullista laulua Simon Crawford-Phillipsin flyygelin tumman lämpimän akordivirran ylle.
Haaveilu muuttui kauhunväristys-tremoloiksi. Flyygelin sointi vaihtui uhkaavaksi jyminäksi ja jousiorkesterista purkautui paksua sointilaavaa. Uni muuttui painajaiseksi ja kaaokseksi.
Toinen osa, Pas de deux, alkoi viulun ja pianon tanssina, mutta tanssikuvio vääristyi pian konemaisesti hakkaaviksi sodan rytmeiksi ja kuolemantanssiksi.
Viimeinen osa, Belle Epoque 2 alkoi massiivisella sointiräjähdyksellä. Tuhon ja sortuvien rakenteiden äänien lomassa erottui silloin tällöin kipeän haikeita muistoja menneestä kauniista ajasta.
Zinovjevin uutuus on vahva tarina, jossa on dramaattinen rytmitys. Ryan Bancroft johti synkän loistokasta esitystä kuin jännitysnäytelmää, jonka vaarojen keskellä taiturilliset solistit seikkailivat urhoollisesti.
Konsertti alkoi yhdysvaltalaisen Sky Macklayn (s. 1988) teoksella Microvariations (2016). Se on hassunkurinen matka, johon Macklay sai idean brittiläisen kapellimestarin George Thomas Smartin vuonna 1825 tekemästä Euroopan-matkasta.
Joka pysähdyspaikassa on oma viritystasonsa, oma musiikkinsa ja omat maisemansa. Macklay sekoittaa kaikki vaikutelmat pikavauhtia kiitäväksi sävelkuvien ja metallikkaiden rytmien sointivirraksi. Sähäkkä tulos oli hauskasti päätä pyörryttävä.
Lopussa patarumpujen hirmuinen jyske johti kohti seuraavaa teosta, Zinovjevin Kaksoiskonserton kauhuja.
Väliajan jälkeen oli vuorossa brittiläisen Rebecca Saundersin (s. 1967) Traces (2006). Saunders on liittänyt teoksensa jälkiin paljon käsitteellisiä tasoja, jotka oli viisainta unohtaa ja keskittyä musiikin herättämiin aistimuksiin.
Päin vastoin kuin konsertin muut teokset, Traces on jännittävästi paikalleen pysähtynyttä, hyvin tummaa, hiljaisuuden ympäröimää musiikkia.
Traces on kuin musta ja syvä sointilampi, joka hengittää hitaasti ja raskaasti ja lähettää syvyydestä purskahduksia ja virtauksia, jotka värähtelevät kuulohavainnossa. Loppupuolella purkaukset ovat myllertävän rajuja. Hyvin omaperäinen, hieno teos ja hypnotisoiva esitys.
Päätösteos, kiinalaisen Wang Lun (s. 1982) An Atlas of Time (2013) lähetti kuulijan mielen sirkusmaisen värikkäälle ja leikkisälle matkalle ympäri maailmaa. Tämä teos kiilteli, välkkyi ja vonkui, tanssi ja pelleili ja kerran myös hiljeni aavemaisesti.
Olipa häikäisevä taituriesitys.