Marraskuun 17. päivä vuonna 1993 palolaitoksen sukelluskurssilainen teki karmean löydön Kauppatorin edustalta Helsingin Eteläsatamassa.
Meressä ajelehti miehen jalka, joka näytti sahautuneen irti muusta ruumista. Kehon muita osia ei etsinnöistä huolimatta löydetty.
Tapaus herätti tuoreeltaan paljon huomiota ja kysymyksiä. Poliisilla ei ollut niihin vastauksia, mutta se arveli, että ruumis oli joutunut mereen kokonaisena. Myöhemmin Viron-laivan potkuri ehkä silpoi jalan irti ruumiista, ja kovat virtaukset kuljettivat loput vainajasta avomerelle.
Jalan tunnistamista vaikeutti, ettei siitä löytynyt arpia tai muita tunnistusta auttavia jälkiä. Lisäksi poliisi etsi samoihin aikoihin erästä toista miestä, joka oli kadonnut Finnjetiltä.
Kolmisen kuukautta myöhemmin jalan omistajaksi varmistui dna-tutkimuksella helsinkiläinen muusikko nimeltä Markku Manner. Hänet tunnettiin paremmin nimellä Kelloggs Bollocks. Hän tuli antaneeksi kasvot punkrock-skenen päihdehakuisuudelle ja toisaalta myös 1990-luvun alamaailmalle.
Kuka hän oikein oli, ja mitä tapahtui?
Markku Tapani Manner syntyi yksinhuoltajaperheeseen Helsingin Kalliossa vuonna 1962.
Monien ikätovereidensa tavoin hän koki rokkiherätyksen noin kymmenvuotiaana kuultuaan Hurriganesin esikoisalbumia Rock and Roll All Night Long. Fanitusta edesauttoi, että Remu Aaltosen äiti piti kioskia Hämeentiellä vain muutaman korttelin päässä Mannerin kodista.
”Kävimme siinä aika usein hengailemassa, ja kun saimme selville Remun osoitteen Porvoonkadulla, riivasimme häntä monena sunnuntaiaamuna: soitimme ovikelloa ja pyysimme nimmaria”, Mannerin lapsuudenkaveri ja helsinkiläisen goottirockyhtye Mustan Paraatin kitaristi Saku Paasiniemi muistelee.
Manner rakenteli putkiradioista vahvistimia ja soitteli covereita Franzéninkadun kellarissa. Hänen ensimmäinen yhtyeensä Lightnings soitti 1950-luvun rockhittejä ja esiintyi varhaisnuoruuden joustavuudella ja kaljanhimolla vuoroin sekä kokoomus- että vasemmistonuorten bileissä.
Seuraavaksi Manner alkoi soittaa Nixon-nimisessä yhtyeessä, joka treenasi Kill Cityssä. Nykyisen Kuntatalon paikalla Kalliossa sijainneesta puutalokorttelista kehittyi 1970-luvun lopulla ensimmäisen aallon punkrock-soittajista koostuva yhteisö.
Monilla Kill Cityn punkkareista oli taiteilijanimet, joten myös Manner keksi itselleen nimen Kelloggs Bollocks. Se oli viittaus hänen lempiriisimuroihinsa ja toisaalta Sex Pistolsin levyyn Never Mind the Bollocks.
Mannerin soittajanuran kohokohta tapahtui vuonna 1979, kun hän tutustui Kill Cityssä Widowsiin. Se oli kulmikkaiden kovisten yhtye, joka julkaisi vuonna 1980 Suomen ensimmäisen englanninkielisen punkrock-lp:n.
Manner soitti kitaraa Widowsin kolmella ensimmäisellä singlellä, kunnes yhtye antoi hänelle kenkää. Syynä oli Mannerin suuri suu ja säätäjäluonne: hän saattoi varata studion levy-yhtiön nimissä ennen kuin mitään sopimuksia oli tehty, tai sopia keikkoja, joita ei koskaan järjestetty.
”Kelloggs oli niin hirveä säätämään asioita, että jengillä paloi siihen käpy. Myös biisien omiin nimiin laittaminen oli sille ihan normihommaa. Kelloggsilla oli varmaan maailman rautaisin itseluottamus, eikä se ikinä jäänyt sanattomaksi. Se homma alkoi olla ihan farssia”, Paasiniemi luettelee syitä potkuihin.
Mannerin tärkeimmäksi punkmeriitiksi Widowsin ohella jäi Lama-yhtyeen Totuus löytyy kaurapuurosta -singlen ”tuottaminen” – mitä ikinä se tuon ajan punk-kuvioissa tarkoittikaan. Manner myös poseeraa singlen takakannessa Lepakon vessassa yllään baseball-rotsi, jonka selässä lukee Bronx.
”Kelloggsilla oli visio, että Kallio on Suomen Bronx”, Paasiniemi sanoo. ”Baseball-rotsia käyttivät siihen aikaan vain rockabilly-jengi ja fiftarit, mikä kuvastaa mielestäni Kelloggsia hyvin: se ei ikinä ollut punkkari vaan enemmänkin fiftari.”
1980-luvulla ympäri Kalliota alkoi ilmestyä seinäkirjoituksia, joihin oli raapustettu teksti Run Kelloggs Run. Yksi kirjoituksista näkyi Kallion kirjaston ovenpielessä vielä 2010-luvullakin.
Nicky Cruzin omaelämäkerrallisesta, jengijohtajasta kertovasta Juokse poika juokse -romaanista lainattu iskulause antoi ymmärtää, että Manner olisi joutunut ongelmiin huumeiden tai jengien kanssa. Saku Paasiniemen mukaan kyse oli aluksi jengeistä.
”Siihen aikaan oli Kallion-jengi, johon Kelloggs kuului, ja niiden puolella oli myös steissin jengi. Kirjastolla oli parhaimmillaan 400 tyyppiä, kun tyypit selvittelivät välejään, ja välillä sinne tuli eiralaista autoa hakemaan Kelloggsia. Se oli suupaltti, joka huomattiin.”
1980-luvun alussa Kill City purettiin, ja Kalliossa hengaillut yhteisö siirtyi Ruoholahdessa vallattuun Lepakkoon. Myös Manner alkoi treenata Lepakossa Pohjanoteeraus- ja Cartoon Rockers -yhtyeidensä kanssa.
Tässä kohtaa Manner ei enää edes yrittänyt leikkiä punkkaria. Hän kasvatti pitkän tukan, alkoi käyttää leopardikuvioista takkia ja silmämeikkiä, ja osti Andy McCoylta käytetyn Les Paul -kitaran.
Elettiin aikaa, jolloin Lepakossa treenanneet kukkopoikarokkarit Hanoi Rocksista Smackiin lähtivät kokeilemaan siipiään Yhdysvaltoihin. Myös Cartoon Rockers yritti olla niiden veroinen katurock-bändi, mutta sen materiaali jäi soittajien kovista odotuksista huolimatta puolivillaiseksi. Yhtye julkaisi vain yhden singlen Prostitute / Boys from the Bronx, eikä koskaan breikannut edes Suomessa.
Siksi olikin omituista, että 1990-luvun alussa Mannerilla alkoi yhtäkkiä olla ylettömästi rahaa. Hän osti urheiluautomallisen Mersun käteisellä, ja puhui kavereilleen kesämökin hankkimisesta. Sellaisia säästöjä ei kerrytetty lähettifirmassa, jossa Manner työskenteli.
Mistä rahat tulivat?
Marraskuun 3. päivä 1993 poliisi julkaisi katoamisilmoituksen, jossa se pyysi tietoja runsaat kaksi viikkoa aiemmin Helsingissä kadonneesta 31-vuotiaasta Markku Mannerista.
Manner oli ollut katoamisyönään 17. lokakuuta viettämässä iltaa ravintola Kaivohuoneella. Sen jälkeen häntä ei enää nähty, eikä hän enää käyttänyt nmt-puhelintaan tai luottokorttejaan. Poliisi uskoo, että Manner kuoli katoamisyönään.
Tilanne vaikutti omituiselta. Mannerin jalan löytöpaikan perusteella hän oli lähtenyt Kaivohuoneelta sataman suuntaan. Miksi? Taksit ja bussipysäkit olivat toisessa suunnassa, ja ilmakin oli poikkeuksellisen ankea kävelyyn: lämpötila oli nollan tuntumassa ja satoi räntää.
”Ei kukaan lähde Kaivohuoneelta rantaan päin, ja vielä yksin ja pimeässä”, Paasiniemi ihmettelee.
Eräs helsinkiläisrokkari, joka ei halua nimeään julki, sanoo jutelleensa Mannerin kanssa baarissa Helsingin keskustassa vain parisen viikkoa ennen hänen katoamistaan. Mannerin seurassa oli kaksi venäläiseltä tai virolaiselta vaikuttanutta rujon näköistä miestä, joilla oli mustat pitkät nahkatakit.
”Siitä jäi jotenkin outo fiilis, että miksi Kelloggs oli tuollaisten ukkojen seurassa. Ne eivät näyttäneet miltään bailutyypeiltä, joiden kanssa mennään kapakkaan pitämään hauskaa, vaan vähän vakavammilta bisneksen tekijöiltä”, mies sanoo.
Vuonna 1991 Suomi sukelsi lamaan, ja yrittäjähenkisten nuorten miesten piti keksiä jotain tullakseen toimeen.
Yhden ratkaisun ongelmaan tarjosi Neuvostoliiton hajoaminen. Se vahvisti huumemafioita Venäjällä ja Virossa, ja etenkin Virosta kehittyi 1990-luvulla Suomeen tuotavien huumausaineiden pääasiallinen kauttakulkumaa.
Helsingin käräjäoikeuden langettamien tuomioiden mukaan Manner saattoi olla yksi huumeiden jakelijoista Suomessa. Hänelle on merkitty pelkästään vuodelle 1992 useita huumausainerikoksia sekä kaksi ampuma-aserikosta.
Saku Paasiniemi vahvistaa epäilyjä.
”Olen kuullut, että Kelloggsin Kruununhaan-kämppä ratsattiin kaksi kertaa yhden viikon aikana. Ja että siltä olisi jäänyt roinaa kateisiin ihan helvetisti, ja tilityksiä tekemättä Venäjän suuntaan.”
Jopa Paasiniemeltä tultiin kyselemään velkojen perään neljä–viisi vuotta Mannerin kuoleman jälkeen.
”Istuin Kaisaniemen Kamelissa, kun pöydän ympärille tuli kolme helvetin isoa jätkää. 'Sä oot Saku, sä tunsit Kelloggsin, ala tilittää', ne sanoivat. Tajusin, että nyt on tosi kyseessä, mutta sain kuitenkin lopulta vakuutettua ne siitä, etten ollut Kelloggsin kanssa missään tekemisissä silloin.”
Mannerin kuolinsyystä ei ole varmuutta. Onnettomuuteen Paasiniemi ei usko, eikä kovalla itsetunnolla varustetun miehen itsemurhaankaan.
Markku Manner vahvistettiin kuolleeksi helmikuussa 1994.
Hänen tunnistamisessaan käytettiin apuna muun muassa omaisista otettuja näytteitä sekä Mannerin asunnosta löytyneitä hiuksia ja hammasharjaa.
Rikoskomisario Martti Latikka piti tapausta tuoreeltaan merkittävänä voittona suomalaiselle oikeuslääketieteelle.
”Minun tietojeni mukaan uhria ei ole tunnistettu Suomessa aikaisemmin tällä tavalla”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa helmikuun 10. päivänä vuonna 1994.
Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila kumoaa nyt väitteen.
”Vuodesta päätellen tämä ei ole ensimmäinen tapaus, jossa on käytetty oikeuslääketieteellistä dna-tutkimusta Suomessa. Alkuvaiheessa tunnistukset eivät tokikaan olleet vielä rutiinia, mutta 1994 oltiin jo aika pitkällä – vaikkakin nykypäivään verrattuna vielä alkeellisella tasolla”, Sajantila sanoo.
Mannerista ei koskaan tullut tunnettua muusikkoa eikä siis lopulta edes historiallista oikeuslääketieteen tapausta, mutta jonkinlaisen jäljen hän jätti.
Vain reilu kuukausi sitten Mannerin virnuilevat kasvot ilmestyivät keskelle Akateemiseen kirjakauppaan pystytettyä Punkia Helsingissä -näyttelyä – 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Kuvalähteet: Punkmuseo, Juho Juntunen, Helsingin kaupunginmuseo, Poko Rekords, Johanna Kustannus & Sanoman arkisto.
Oikaisu 8.3. kello 16.18: Lightnings esiintyi vasemmistonuorten bileissä, ei vasemmistoliiton nuorisojaoston bileissä, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.