Ihmissuhteen vertaaminen taivaankappaleisiin on tuttu keino ihmissuhdedynamiikan kuvauksessa. Yksi on aurinko, jota toinen kiertää, kolmas on kotoisin Marsista, neljäs Venuksesta ja niin edelleen. Painovoima saa kappaleet vetämään toisiaan puoleensa, halusi sitä tai ei.
Heta Okkosen lyhytanimaatiossa Gravitaationi (2023) nainen ja mies ovat kuin tyhjyydessä vellovat taivaankappaleet, joiden sattumanvaraiseen olemassaoloon painovoima vaikuttaa. Sanoja ei vaihdeta, mutta vetovoimalle antaudutaan. Eräänlaista vuorovaikutusta sekin on.
Okkonen kuvaa sitä tunteiden myllerrystä, joka ihmissuhteen eri vaiheissa pääsee valloilleen. Oikeastaan Okkosen metodi on siis yksinkertaisuudessaan kuvata tunnetta kuvilla, jotka herättävät tunteita.
Animaation keinoin on mahdollista päästä kiinni melko tarkastikin pieniin nyansseihin, kuten siihen, kuinka toisen läsnäolo voi tuoda turvan tunteen ja sitten taas ei, ja kuinka henkisestä yksinäisyydestä kasvaa ammottava kuilu, jota on enää mahdoton kuroa umpeen. Kuvat ovat hyvin tunnistettavia, kuten aiheensakin.
Taivaankappalevertausta jatkaakseen voi tulkita elokuvan näinkin: ihmissuhteessa kappaleiden massat ja painovoima elävät tunteiden mukaan.
Yhtenä aamuna sitä sitten havahtuu aamukahvipöydässä siihen, että vieressä istuukin astronautti tai huomaa itse muuttuneensa sellaiseksi.
Gravitaationi, Teema klo 22.44 ja Yle Areena.