Istuin hiljattain kahvilla ystävän kanssa. Siitä lähtien päässäni on kummitellut eräs sana, jolle ei vielä tietääkseni ole suomenkielistä vastinetta.
Tuo sana on yleistynyt Ruotsissa niin, että se nostettiin vuoden 2022 uudissanojen listalle, ja aiheesta ilmestyi viime vuonna myös kirja ruotsiksi. Sana oli askarruttanut ystävän luona kokoontuneen kirjoittajapiirin jäseniä.
Sana on väntesorg.
Alun perin sana tulee Tanskasta, missä se oli uudissanojen listalla kaksi vuotta sitten. Tanskassa ventesorg-määritelmä kuului näin: Suru, jota voi tuntea parantumattomasti sairaan tai psyykkisesti kadonneen ihmisen läheinen. ”Psyykkisesti kadonnut” voi viitata esimerkiksi muistisairaaseen.
Väntesorg on sukulainen, ainakin pikkuserkku, hiukan aikaisemman ruotsalaisen uudissanan kanssa.
Vuonna 2017 Margareta Magnusson kirjoitti kirjan Dödsstädning, ja kuolinsiivous ampaisi saman tien ilmiöksi paitsi naapurimaassa myös kansainvälisesti. Kirja käännettiin pikaisesti suomeksikin, ja sana kuolinsiivous nousi saman vuoden lokakuussa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) kuukauden sanaksi ja myös tuon vuoden uudissanojen joukkoon.
Kotuksen nettisivuilla kuolinsiivouksen yhteydessä mainitaan, että Suomessa Helena Anhava on käsitellyt aihetta teoksessaan Toimita talosi (2006) – ja Eeva Kilpi kirjassaan Kuolinsiivous (2012).
Eeva Kilpi siis ”keksi” kuolinsiivouksen jo vuosia ennen Magnussonia.
Lue lisää: Kiitos sanoistasi, kuolinsiivooja
Vaikka Magnussonin kirja väittää alaotsikollaan Ingen sorglig historia, ettei kuolinsiivous ole mikään surullinen juttu, ei se vallan ratkiriemukkaaltakaan operaatiolta tunnu. Mutta jos sellaisen onnistuu suorittamaan, olo lienee seesteisempi.
Paljon mennyttä henkistäkin tauhkaa tulee epäilemättä tavaravuoren eliminoimisen myötä käsitellyksi, ikään kuin sivutuotteena. Vai olisiko se henkinen puoli itse asiassa se tärkeämpi siivouskohde? Mielen nurkat puhtaaksi? Toisaalta Eeva Kilpi todistaa näinkin: Turhaan siivoatte. Teidän likanne on aina teidän ympärillänne. (Muistiinpano vuodelta 1996, Kuolinsiivous-kirjassa.)
Väntesorgin yllä leijuu kuitenkin kuolinsiivousta, kevyttä tai raskaampaa, synkempi pilvi. Omat toimet eivät juuri auta, edessä on vääjäämätön.
Mutta mitä väntesorg olisi suomeksi? Odotussuru kuulostaa kömpelöltä, ja odotus assosioituu odotusaikaan, uuden elämän odottamiseen.
Margaret Atwoodin uusi runokokoelma Kipeästi (Dearly, suom. Hilkka Pekkanen) käsittelee selvästikin tätä aihetta. Atwoodin puolison Graeme Gibsonin diagnoosi vaskulaarisesta dementiasta oli ollut tiedossa pitkään, ja Atwood kirjoitti miestään koskevat runot ennen tämän kuolemaa. Arla Kanerva viittaa kritiikissään Atwoodin The Guardianiin kirjoittamaan esseeseen. ”Graeme oli esisurtu”, Kanerva siteeraa. Atwoodin käyttämä englanninkielinen sana on pre-mourned. Runo on memento vita, ei memento mori.
Onko esisuru väntesorgin hyvä käännös? Oma ehdotukseni voisi olla luopumissuru.
Vai olisiko lukijoilla parempia ehdotuksia?
Suomalainen, perinteisesti raskassoutuisena pidetty mielenmaisema on aika muhevaa kasvualustaa monenlaisille murheille ja suruille. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, väntesorg nousee Suomessakin käsitteeksi.
Väntesorgia voi kokea myös pienemmistä elämänmuutoksista kuin läheisen peruuttamattomasta poistumisesta, fyysisesti tai henkisesti. Esimerkiksi eläköityminen on melkoinen murros, jota voi olla hyväkin surra hiukan jo etukäteen. Ettei tule ihan puskista.
Puhumattakaan ympäröivästä maailmasta. Se tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia syvään suremiseen ja ahdistukseen.
Mutta palataan vielä Eeva Kilpeen, Kuolinsiivouksen sivuille. Sieltä löytyy Kilven muistiinpano vuodelta 1985:
”Ei kuolema ole vaikeata, mutta kuoleman odotus. Vaikka sehän taitaa olla elämää...”
Kevään lähestyessä tuo elämä tuntuu onneksi keveämmältä.
