Ooppera
Ihmisen jälkeen -oopperan kantaesitys Musica nova -festivalilla Tanssin talossa perjantaina 3.3.
Science fiction -aiheita näkee ajoittain oopperoissakin Karl-Birger Blomdahlin Aniarasta Philip Glassin pariin Doris Lessingin tieteiskirjallisuudesta ammentavaan teokseen.
Nyt keinovaraa käyttää Max Savikankaan säveltämä ja libretisti Teemu Mäen ohjaama Ihmisen jälkeen / Posthuman, joka sai kantaesityksensä perjantaina Musica nova -festivaalilla. Suunnitteilla on myös radioteos ja elokuva.
Ihmisen jälkeen on monitaiteinen ja perin monityylinen ooppera. Ei kahdentoista kohtauksen ja väliaikoineen yli kahden tunnin kokonaisuus sekava ole, mutta siirtymät voisi hioa sulavammiksi.
Savikankaan musiikki kurkottaa välillä 1900-luvun modernismiin ja välillä iskee rumpukomppi, johon yksi solisteista räppää. Lopuksi lauletaan negro spiritual -klassikkoa Motherless Child aika pitkään pienten tuunausten kera.
Musiikillisesti vaikuttavimpia olivat kohdat, joissa Savikangas yhdistelee taitavasti neljän solistin ja neljän hengen taustakuoron osuuksia.
József Hárs johti kymmenkuntaa laatumuusikkoa sekä laulajia hyvin. Elektroniikka laajensi paikoin sointikuvaa, ja tekoälyäkin oli muodikkaasti käytetty.
Tanssin talon Pannuhalli vaatii vahvistusta, ja siitä varoitettiin tarjoamalla korvatulppia monta kertaa ennen esitystä. Miksaaja kuitenkin onnistui. Volyymi ei ylittänyt järjen rajoja.
Tieteilijä Stephen Hawkingia siteerataan välillä pitkään. Etualalla tanssivat Meri Pajunpää ja Anna Stenberg.
Teemu Mäen libretto riimittelee ihmiskunnan kuolemasta osin parodisesti (rakensi omaa vuorta / tavaroilla täytti suolta / kunnes poksahti pois).
Välillä siteerataan tieteilijä Stephen Hawkingia tosissaan ja päädytään jylhiin visioihin: Mitä tulee kaiken jälkeen / kun universumi laajenee / jäähtyy ja pysähtyy / ja kuolemattomatkin kuolevat?
Sitä pohtii Kone (Petri Bäckström). Muita rooleja ovat Koivu (Reetta Ristimäki), Sumu (Susanna Tollett) ja Lapsi (Tuukka Haapaniemi), ja kaikki onnistuivat hyvin.
Iida Ukkola pukee Koivun koivuksi, Sumulla on sumua kuvaava päähine ja niin edelleen. Taustavideoissa on sama kontrasti kuin libretossakin: välillä nähdään arkisia lapsiperhekuvia ja -videoita, mutta lopulta päädytään kosmisiin sfääreihin.
Taitavat tanssijat Meri Pajunpää ja Anna Stenberg toivat vauhtia muuten staattiseen näyttämökuvaan. Silti näkisin, että Petri Kekonin pätevä koreografia ja muut elementit yhdistyivät vain hetkittäin osiaan suuremmaksi kokonaisuudeksi.
Juonen lähtökohdassa sukupuuttoon kuolleesta ihmiskunnasta halutaan lisätietoa, joten Sumu ja Koivu käynnistävät kokeen, jossa ihmisen ”geenit ja meemit” palautetaan Lapsen lihaksi ja vereksi.
Äitihahmoksi päätyvä Sumu näkee epätäydellisessä ihmisyydessä jotakin uuden alun ansaitsevaa. Vastaavaa asennetta korkeammilla olennoilla on vaikkapa Robert Zemeckiksen Contact- ja Steven Spielbergin A.I. Artificial Intelligence -elokuvissa.
Se muistuttaa myös uskonnoissa ja joskus politiikassa näkyvästä toiveesta, että korkein voima olisi hyväntahtoinen.
Perin perinteisesti feminiini huolehtija (Sumu) pelastaa jälleen omalla uhrautumisellaan rakastamansa maskuliinin (mieslapsi) vähän kuin Richard Wagnerin Lentävässä hollantilaisessa ja Giacomo Puccinin Turandotissa.
Loppukohtaus viitannee myös Mäen Kissa-esseeseen, jonka voi lukea tämän linkin takaa.
”Voisimme ensi alkuun helposti vähentää päivittäin teurastettavien nisäkkäiden määrää miljoonista tuhansiin, ja tappaa nisäkkäitä vain se allergisten ihmisten ruokaympyrän kannalta välttämätön määrä”, Mäki päätteli.
”Kun emme kuitenkaan luovu lihansyönnistä, on tunnustettava, että tapamme eläimiä huviksemme, muun muassa kulinaaristen nautintojen vuoksi. Siksi minun on vaikea ottaa vakavasti niitä lihansyöjiä, jotka ovat kauhistelleet kissantappoa taiteen vuoksi. Katsokaa peiliin”, hän provosoi.
Mäki viittasi Sex and Death -teoksensa (1988) aiheuttamaan kohuun ja eläinrääkkäystuomioon. Epäselvemmäksi esseessä jäi ottiko hän kuitenkin vakavasti kasvissyöjien ja eläintensuojelijoiden kritiikin.
Joka tapauksessa tämän oopperan lopussa uusi ihminen saapuu uudelle planeetalle, saa Koivulta kirveen käteensä, tekee tuttavuutta eläimen kanssa, tappaa sen (ei sentään kirjaimellisesti tällä kertaa) ja aloittaa syömingit.
Mäen visiossa posthumanismikin päättyy siis lopulta siihen, että sukupuutosta pelastettu ihminen tappaa eläimiä.
Eikä katso peiliin.
”Hän on syöpä, hänet voi syödä”, Kone (Petri Bäckström) ehdottaa Lapsen (Tuukka Haapaniemi) kohtaloksi. Sumu ( Susanna Tollet) on eri mieltä.
Sävellys Max Savikangas. Libretto, ohjaus ja osa video- sekä lavastesuunnittelusta Teemu Mäki. Koreografia Petri Kekoni. Päärooleissa Reetta Ristimäki, Susanna Tollet, Petri Bäckström ja Tuukka Haapaniemi.
Lue lisää: Uudessa suomalaisessa scifioopperassa yhtenä solistina on tekoäly