On vuosi 2068.
Olen yksi Eve Labs -yhtiön asiakkaista, jotka ovat tallentaneet mielensä 2050-luvulla elääkseen ikuisesti digitaalisessa todellisuudessa, Everland-metaversumissa.
Olen osallistumassa päivitykseen, jonka tarkoituksena on saada metaversumi vastaamaan paremmin toiveitani.
Fyysisessä todellisuudessa seison Espoon Kaupunginteatterissa verhoilla rajatussa kopissa, jossa saan päähäni virtuaalitodellisuuslasit, kuulokkeet ja käsiini virtuaaliohjaimet. Olen astumassa sisään kokoillan virtuaaliseen monimediateokseen Rakkaussimulaatio Eve.
Illan aikana tehtävänäni on löytää virtuaalitodellisuudesta rakkauden algoritmi seuraamalla Eve Labsin perustajien tallennettuja muistoja. Avatarhahmoni voi ”astua sisään” näkökulmahenkilöön ja nähdä tilanteet tämän silmin.
Eteeni ilmestyy hahmojen rakastettuja ja perheenjäseniä sekä heihin liittyviä, eettisestikin vaikeita valintatilanteita. Käsiäni liikuttamalla pääsen valitsemaan, mitkä kokemukset haluan tallentaa omaan algoritmiini.
Vaikka illuusio ihmishahmoista ympärilläni ei ole aivan täydellinen ja kokemuksesta huomaa, että teknologia on vielä kehitysvaiheessa, virtuaaliympäristö on vaikuttava. Kuljen luolien, merien ja värikkäiden kukkien keskellä, liikkeen voi tuntea.
Narratiivi on tuttu esimerkiksi todellisuuden luonnetta kyseenalaistavasta Matrix-elokuvasta.
Rakkaussimulaatio Eve on Suomen ensimmäinen kokoillan virtuaalinen teos. Se on tehty Avatar’s Journey -tuotantoyhtiön ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotantona.
Team Even taiteellinen johtaja, virtuaalitodellisuuteen erikoistunut kokemussuunnittelija Eero Tiainen kertoo, että tuotannossa on käytetty aivan uutta teknologiaa.
”Olemme kuvanneet näyttelijöitä kahdella tapaa. Volumetrisesti, eli kolmiulotteisesti, ja liikkeenkaappausteknologialla. Yhdysvaltalaisen 8i -partnerimme teknologiaa on kehitetty yhtä aikaa teoksen valmistamisen kanssa. Käyttämämme sisällöntuotantomalli on niin uusi, että toteutus ei olisi onnistunut tällä tasolla vielä pari kuukautta sitten.”
Eero Tiaisella on tausta elokuva- ja pelialalla.
Viimeistään koronapandemia esitysstriimauksineen antoi vauhtia taiteiden digiloikalle Suomessakin. Tekoäly oli mukana muun muassa Sini Majurin ja Marja Hepo-ahon teoksessa Roboballet, jossa tanssija tanssi robottikoiran kanssa. Perjantaina 3. maaliskuuta sai ensi-iltansa Teemu Mäen ja Max Savikankaan scifiooppera Ihmisen jälkeen, ja siinä yhtenä solistina on tekoäly. Virtuaalitodellisuutta käytetään jo suunnittelun työkaluna esimerkiksi Kansallisoopperassa.
Mitä lisäarvoa vr-teknologia voi tuoda esityksiin?
Tiainen sanoo, että virtuaalitodellisuus on muotonsa puolesta jatkoa immersiiviselle, upottavalle teatterille.
”Teokseen upottava vaikutus vahvistuu”, hän sanoo.
Osallistavaan teatterin usein liittyvää nolouden tunnetta ei synny, kun teokseen voi osallistua omassa rauhassa avatarhahmon kautta. Kokija voi ikään kuin sovittaa päälleen toisenlaista identiteettiä.
Virtuaalisesti voi Tiaisen mielestä myös tavoittaa aivan omanlaisensa intiimiyden asteen.
”Virtuaalitodellisuuden hahmoihin tulee läheinen suhde. Sen huomaa esimerkiksi vr-peleissä. Muut mediat eivät voi tätä kehollista kokemusta antaa. Esimerkiksi Rakkaussimulaatio Evessä yleisö pääsee kokemaan maailman valitsemansa näkökulmahahmon silmin. Hahmoon pääsee sisään ikään kuin ajatuksen tasolle.”
Teatterin ja esitystaiteen ydin on yhteisöllisyydessä ja juuret rituaalissa.
Tiaisen mielestä virtuaalitodellisuudessakin yleisö jakaa saman paikan, vaikka teosta oltaisiinkin kokemassa jopa eri maissa. Hänestä virtuaalitodellisuus antaa uusia muotoja yhteisolemiseen.
”Rituaaleissa, esimerkiksi siirtymäriiteissä, käytettiin maskeja, jotka antoivat väliaikaisen muodon riittiin osallistujalle. Tässä meillä on vr-maski ja avatarhahmo, joka antaa luvan kokeilla minuuden rajoja. Se voi olla vapauttavaa.”
Idean rakkaussimulaatioon Tiainen sai omista kokemuksistaan.
”Siinä on pohjalla monta vuotta sitten särkynyt sydän, jonka myötä aloin pohtia, mitä rakkaus oikein on.”
Ensin aiheesta oli tarkoitus tehdä immersiivinen teatteriesitys, mutta Tiainen tiimeineen päätyi vr-teokseen, sillä kokonaisten maailmojen luominen kiehtoo häntä.
Tiainen on ”entisessä elämässään” kouluttautunut elokuva-alalle. Hän on myös opiskellut uudenlaisia kerronnan muotoja ja pelimekaniikkaa Aalto-yliopistossa.
Rakkaussimulaatio Eve tuo elokuva- ja pelitaustan sekä Tiaisen teatteriharrastuksen yhteen.
Rakkaussimulaatio Even tekemiseen on osallistunut pieni armeija ammattilaisia Espoon Kaupunginteatterin johtaja Erik Söderblomista ja dramaturgi Pärttyli Rinteestä koodareihin, ohjelmoijiin ja kokemussuunnittelijoihin. Esiintyjiä sekä virtuaalimaailmassa että fyysisessä todellisuudessa tapahtuvassa teoksessa on kymmenen.
Teoksen toteuttaminen on myös edellyttänyt Team Even ja teatterin teknisen henkilökunnan saumatonta yhteistyötä, kun teos on rakennettu Revontulihalliin.
”Käyttämämme termistö voi olla uutta teatterissa ja päinvastoin. Myös käytäntöjä, kuten miten ohjata yleisöä teoksen sisällä, on pitänyt miettiä tarkkaan”, Tiainen sanoo.
Rakkaussimulaatio Evelle on suunniteltu jo jatkoa ja neuvotteluja käydään esityksen viemiseksi ulkomaille, muun muassa Ruotsiin.
Oikaisu 6.3. kello 13.45: Eero Tiaisen valokuvan on ottanut Piia Veikkanen, ei Veikkala, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.