”Tietynlaisen intellektualismin ja humanismin puolestapuhuja”, tiivistää Helsingin yliopiston Pohjoismaiden tutkimuksen professori Peter Stadius edesmenneen Matti Klingen merkityksen.
Historian professori Klinge (s. 1936) kuoli sunnuntaina 86-vuotiaana vakavaan sairauteen.
Lue lisää: Professori Matti Klinge on kuollut
Stadius oppi tuntemaan Klingen historianopinnoissaan ensin vaikutusvaltaisena opettajana ja sitten vuonna 2005 valmistuneen väitöskirjansa ohjaajana ja myös ystävänä. Vuonna 2001 eläkkeelle jäänyt Klinge toimi Stadiuksen väitöskirjan ohjaajana aluksi, myöhemmin ohjaajaksi tuli Klingen jälkeen historian professorina aloittanut Henrik Meinander.
”Klinge oli manner-Euroopan kulttuurisen tärkeyden puolustaja, jonka innoitus johti esimerkiksi siihen, että pystyn itse toimimaan ranskan kielellä akateemisessa maailmassa.”
Peter Stadius
Opintomatkoja Klinge organisoi Ranskan lisäksi myös Itämeren maihin: Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Etenkin Ranskan yhteyksien seminaarien, joihin osallistui tutkijoita muun muassa Sorbonnen yliopistosta, Stadius muistaa olleen väitöskirjan tekijälle ”haastavia ja innostavia”.
Stadius luonnehtii Klingeä vahvaksi persoonaksi, joka ei aina istunut suomalaisen yhteiskunnan muotteihin.
Mutta vaikka esimerkiksi legenda teitittelevästä Klingestä piti hyvinkin paikkansa ja professori asetti kanssakäymiselle ”valtavirrasta poikkeavat raamit”, ei Stadius kuitenkaan kuvaisi Klingeä etäiseksi.
Stadius tiesi Klingen sairaudesta, mutta yllättyi kuitenkin kuoleman nopeasta saapumisesta.
”Hän toki oli tyylinsä mukaan vaitonainen tästä.”
Laura Kolbe.
”Klassinen eurooppalainen intellektuelli”, sanoo Euroopan historian professori Laura Kolbe, kun häntä pyytää tiivistämään professori Matti Klingen merkityksen Suomelle.
Kolben mukaan Klinge oli sormenpäitään myöten omaksunut sivistyneistöroolin – eli sen, että kun ihminen on saanut kulttuurista ja koulutuksellista pääomaa, on hänen velvollisuutensa vaikuttaa yhteiskuntaan ja toimia esikuvallisesti.
”Pitää olla näkemyksellinen, pitää olla kriittinen. Ihminen, joka erottuu seinästä, kuten minua opettanut professori Päivi Setälä tapasi sanoa. Ja sellainen ihminen herättää tietenkin mielipiteitä.”
Ennen kaikkea Klinge oli erinomainen opettaja, Kolbe korostaa. ”Hyvä, välittävä opettajuus oli hänessä keskeistä.”
Tuollaista opettajuutta ei voi omaksua pelkästään kasvatustieteen luennoilla tai rahalla ostaa, Kolbe lisää.
”Klinge rakasti yliopistoa ja opiskelijoita.”
Yliopistolla Laura Kolbe tuli Matti Klingen oppilaaksi jatko-opintovaiheessa.
”Ensimmäisen kerran tapasin hänet Eteläsuomalaisessa osakunnassa. Hän oli siellä inspehtorina, minä olin nuori aktiivi. Suurin yhteinen hankkeemme oli varmastikin Mika Waltarin muistomerkki 1980-luvulla.”
Matti Klingen julkikuva oli liikaakin tarrautunut hänen ulkoiseen habitukseensa ja korrektiin käytökseen, joka oli kuin suoraan Käytöksen kultaisesta kirjasta, Kolbe sanoo.
”Muistan hänet lämpimänä ihmisenä. Kun hänen fasadinsa läpi pääsi – kuten moni pääsi – avautui sydämellinen, ystävällinen ja sosiaalinen ihminen.”
Henrik Meinander.
Henrik Meinander opiskeli ensin kahdeksan vuotta Klingen johdolla, työskenteli sitten toiset kahden vuotta opettajansa assistenttinsa ja työskentelee nyt Klingen vanhassa virassa Helsingin yliopistolla.
”Opin häneltä hyvin paljon”, Meinander sanoo. ”Siitä miten tiedettä tehdään, miten ollaan julkisuudessa ja mitä pitää varoa. Hänhän joutui välillä myös pinteeseen siitä syystä, että hän oli niin rohkea lausunnoissaan.”
Klingen kaltaiseksi julkiseksi tapakouluttajaksi hän ei kuitenkaan ole ryhtynyt.
”No en. Mattihan kirjoitti jo gradunsa renessanssiajan aristokraattien koulutuksesta.”
Tärkeää oli kielitaito ja kansainvälisyys.
Meinander muistuttaa, että Klinge oli Pentti Saarikosken luokkatoveri ja läheinen ystävä.
”Molemmilla oli donquijotemainen tarve ja tapa uhmata yleistä mielipidettä. Historiantutkimuksen piirissä se tarkoitti sitä, että Klinge ei asennoitunut mihinkään valmiiseen koulukuntaan vaan muodosti oman koulukuntansa.”
Hän ei ollut selvästi fennomaani sen paremmin ruotsinmielinenkään.
”Matti joskus sanoi professorin määritelmäksi tämän: henkilö joka on toista mielipidettä.”
Klingen suuri kiinnostuksen kohde oli keisariaika. Osittain se johtui siitä, että hän oli isänsä suvun puolelta pietarilainen.
Klingen laajojen tutkimusten seasta Meinander nostaa varsinaisiksi helmiksi pari varhaista, esseemäistä teosta 1970-luvun alkupuolelta:
”Hänen keskeiset teesinsä löytyvät jo teoksista Vihan veljistä valtiososialismiin sekä Bernadotten ja Leninin välissä.”
Touko Siltala
Viimeiset 15 vuotta Klingen kustantajana toimi Siltala.
”Klinge on koko kustantajanurani ajan ollut näkyvä intellektuelli ja merkittävä aikalainen, josta kaikilla oli mielipide”, Touko Siltala luonnehtii.
Kustantajansa silmissä Klinge on ohittamattoman tärkeä historioitsija ja kirjailija, jonka päiväkirjat ja muistelmat jäävät pysyvästi suomalaiseen kulttuurihistoriaan.
”Tulemme kaipaamaan häntä, pulmallista henkeä, provokaattoria ja rauhanhäiritsijää, joka ikänsä eli ja opetti samaa ideaalia: kaupunkilaiseen yhdessä elämiseen tottuneen, keskustelevan aktiivisen kansalaisuuden ideaalia.”
Historiantutkija Mirkka Lappalainen.
Suomen 1600-lukuun keskittynyt tutkija Mirkka Lappalainen sanoo olevansa yllättävänkin järkyttynyt, vaikka kyseessä oli iäkäs ihminen:
”Tykkäsin hänestä kovasti.”
Lappalainen uskoo, että monelle muullekin nuoremman polven opiskelijalle ja tutkijalle on jäänyt mieleen se, miten äärettömän kannustava Klinge aina oli heitä kohtaan.
”Klingen julkikuva saattoi olla pelottava, vaativa tai usein jostakin huomautteleva, mutta meille hän oli aina tosi kiva.”
Lappalainen muistaa jännittäneensä hirveästi omaa väitöstilaisuuttaan – kuten myös sen, mitä akateeminen isähahmo sanoi hänelle: Voi kuule Mirkka, muista että väittelijä tietää aina aiheestaan eniten, ihan turhaan jännität sitä tilaisuutta.
”Loistavasti sanottu! Olen myös itse sittemmin sanonut saman kaikille minua nuoremmille väitöstilaisuutensa jännittäjille.”
Toinen tosi hyvä muisto juontuu juontuu opiskelija- ja tutkijamatkalta Pariisista. Klingellä oli tapana järjestää sellaisia eri puolille Eurooppaa.
”Hän oli uskomaton opas! Hän pystyi täysin sulkemaan pois modernin ja hälisevän kaupungin ympäriltämme, ja siellä me sitten kipitimme hänen perässään kadonneessa ajassa.”
Professori, tietokirjailija Anto Leikola puhui ikä- ja koulutoverinsa Matti Klingen kanssa viimeistä kertaa puhelimessa joitakin päiviä sitten.
”Tiesin, että hän oli huonossa kunnossa, joten en niin hämmästynyt kuullessani hänen kuolemastaan”, Leikola sanoo ja lisää leikkisästi:
”Hänhän oli minua huomattavasti vanhempi, kun olen puoli vuotta nuorempi.”
Leikola kertoo, että Klinge, Pentti Saarikoski ja hän olivat luokallaan Helsingin normaalilyseossa kolme hyvää kaverusta, kaikki hieman nuorempia kuin muut luokkakaverit.
”Olimme kilttejä poikia, Saarikoskikin.”
Anto Leikola
Leikolan ja Klingen isät tunsivat toisensa Suomalaiselta klubilta, joten ystävyyttä vielä vahvisti samantyyppinen ”herrasväen” perhetausta.
Muun muassa luonnontieteiden sekä aate- ja oppihistorian parissa uransa tehnyt Leikola sanoo arvostavansa Matti Klingeä erityisesti Suomen historian tutkijana.
”Siinä hän jätti pysyvän jäljen.”
Klingen omaelämäkerrallisen kirjasarjan hän on luonnollisesti lukenut, mutta moittii sitä, taas hieman leikkiä äänessään, hieman liiankin yksityiskohtaiseksi.
”Minäkin olen kirjoittanut muistelmateoksen, mutta sentään vain yhden kirjan.”
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Leikolan eno, Nenno Suolahtena tunnettu Eino E. Suolahti otti siskonpoikansa ja tämän ystävän Klingen mukaansa Pariisin-matkalle.
”Molemmat olimme opetelleet latinan ja saksan lisäksi ranskaa. Se oli unohtumaton elämys ja suuri kokemus meille molemmille.”
Siistejä ja kilttejä poikia toverukset olivat Pariisissakin, Leikola sanoo ja kertoo, miten matkalta mieleen on jäänyt vierailu Café de Floressa.
”Sartrella oli tapana istua siellä. Mutta hän oli siirtynyt johonkin toiseen kuppilaan emmekä häntä valitettavasti kohdanneet.”
Vaikka Klinge ja Leikola suuntautuivat täysin eri aloille, säilyi ystävyys läpi elämän.
”Kyllä me tulimme aina hyvin toimeen, ei koskaan oltu riidoissa. Jotain pientä jos oli, niin se meni pian ohi.”
Pekka Tarkka.
Kommentti: Sinivalkoiset värit
Pekka Tarkka muistelee ystäväänsä Matti Klingeä tekstissään.
Muistelen hienon tutkijan ja loistavan maailmanmiehen suhdetta Venäjään.
Olin kerran kansimiehenä Klingen purjeveneessä itäisellä Suomenlahdella, Suursaari näkyi horisontissa. Matin veneen perässä liehui Viipurin ruotsinkielisen pursiseuran siniristilippu, joka Matin mukaan jäljitteli Venäjän keisarillisen sotalaivaston sinivalkoista vinoristiä. Mietin, minkä sotalaivaston jatke purtemme oikein oli.
Matti Klinge jaksoi aina tähdentää Venäjän vallan ajan suotuista merkitystä Suomen kehitykselle. Hänen kirjansa Suomen sinivalkoiset värit osoitti, että sinivalkoinen on tarkoittanut Venäjää myötäilevää politiikkaa. Sitä hän edusti monissa kirjoissaan, mutta en tiedä miten oli asian laita hänen elämänsä viimeisen vuoden aikana.
Joskus oli vaikea hyväksyä Matti Klingen geopoliittista linjaa. Kaikeksi onneksi hän kyllä osoitti senkin, miten väkevä yhteys Suomen sinivalkoisilla väreillä on pohjoismaiseen ristilipun perinteeseen.