Draama
Ei karhuja, ohjaus Jafar Panahi. 106 min. K16. ★★★★
Jafar Panahin ura on täysin poikkeuksellinen.
Kun Iranin valtio määräsi hänet vuonna 2010 kotiarestiin ja elokuvantekokieltoon, ohjaaja käänsi kameran itseensä. Syntyi sarja palkittuja elokuvia, jotka käsittelevät kysymyksiä taiteesta, vapaudesta, säännöistä ja vallasta.
Heti kotiarestin jälkeen Panahi kuvasi kotonaan osin iPhonella This Is Not a Filmin, joka salakuljetettiin Berliinin elokuvajuhlille täytekakkuun kätketyllä muistitikulla. Closed Curtain (2013) kuvattiin sekin Panahin kotona.
Taxi Teheranissa (2015) ja Kolmessa naisessa (2018) oltiin paljon autossa. Niin myös Ei karhuja -elokuvassa, jossa Panahi näyttelee taas itseään, tai versiota itsestään.
Kyseessä on Panahin uuden tuotannon juonellisin ja julmin elokuva.
Kun se sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa, Panahi virui iranilaisessa vankilassa, johon hänet määrättiin viime kesänä.
Helmikuussa ohjaaja vapautettiin pian sen jälkeen, kun hän oli aloittanut nälkälakon. Vanhaa tuomiota ei kumottu.
”Oletteko ottanut kylästä kuvia?” kysyvät kylän vanhimmat ohjaajalta.
Ei karhuja -elokuvan päähenkilö ”Jafar Panahi” ohjaa Turkissa kuvattavaa uutta elokuvaansa etänä pienestä iranilaiskylästä käsin. Kylä on ihan Turkin rajalla: Panahi voisi koska tahansa astua näkymättömän rajan yli ja tarttua kameraan itse.
Työn lomassa Panahi ottaa kuvia kylästä ja päätyy keskelle monimutkaista selkkausta, kun paikalliset luulevat hänen taltioineen nuorten rakastavaisten yhteisen hetken. Tämä on ongelma, koska vanhan uskomuksen mukaan nainen on luvattu toiselle miehelle jo syntymässä.
Kuva täytyy tuhota, jotta yhteisö voisi hyväksyä, ettei mitään koskaan tapahtunut.
Alkaa koominen tanssi, jossa kylän vanhimmat yrittävät ratkoa tilannetta korostetun kohteliaasti, vaikka pinnan alla kuplii. Asiat eskaloituvat, koska Panahi ei malta olla ihmettelemättä paikallisten arkaaisia ja patriarkaalisia uskomuksia.
Miten vanhat ukot voivat lukea tytön napanuorasta tämän tulevaisuuden?
Eläminen ja työn tekeminen ovat Panahille sarja esteratoja, joiden esteitä hilataan koko ajan kauemmas ja väännetään eri muotoon. Monet Panahin arestikauden elokuvista ovat koomisia, koska valtaapitävien säännöt ovat niin absurdeja.
Miksi hän saa katsoa aavikon yli Turkkiin, mutta yksi askel voi tuhota kaiken? Miksi hänet pakotetaan vannomaan rehellisyyttään Koraanille, vaikka samaan aikaan alleviivataan, ettei menettely ole juridisesti pitävä?
Ja miten yhden kuvan tuhoaminen poistaisi sen, mitä on tapahtunut?
Elokuvan nimi tulee kohtauksesta, jossa vanha mies varoittaa Panahia vaeltamasta liian kauas yksin. Tiellä on karhuja, hän sanoo. Myöhemmin väite osoittautuu luikuriksi.
”Meitä kaikkia pelotellaan. Ei karhuja. Karhut ovat mielikuvitusta”, mies myöntää.
Mutta uhka on tietenkin monella tapaa myös todellinen.
Luonnonvalo ja amatöörinäyttelijät antavat elokuvaan dokumentaarisen vaikutelman, mutta Panahin kerronta on aina kunnianhimoista ja monitasoista.
Ei karhuja on ohjaajan itsekriittisin elokuva. Päähenkilö ei voi lopettaa elokuvaamista ja sääntöjen haastamista, vaikka ehkä kannattaisi. Häntä ajaa naiivikin usko oman työn oikeellisuuteen.
Tosielämässä kansainvälinen yleisö on kiitellyt Panahia siitä, että hän pysyy aktiivisena. Mutta kaikella on hintansa.
Ei karhuja -elokuvassa asiat vaikeutuvat kyläyhteisön lisäksi myös Turkin puolella kuvatussa puolifiktiivisessä elokuvassa, joka kertoo maanpakoa oikeasti valmistelevasta pariskunnasta. Panahi sekaantuu kameroineen tapahtumiin tavalla, joka vaarantaa parin tulevaisuuden.
Elokuvan edetessä nauru tarttuu kurkkuun. Loppu on hyytävä.
Panahi kysyy elokuvallaan samoja kysymyksiä kuin Steven Spielberg vastikään omaelämäkerrallisessa The Fabelmansissa:
Millainen valta elokuvalla on muuttaa todellisuutta? Mikä on taiteilijan vastuu ja mihin se ulottuu? Onko taiteen tekeminen aina myös itsekästä? Mikä on käypä inhimillinen hinta itseilmaisulle?
Ja kuten The Fabelmans, myös Ei karhuja on kuin näyte siitä, mitä kaikkea elokuvantekijä on työkalupakkiinsa kerännyt. Luonnonvalo ja amatöörinäyttelijät antavat dokumentaarisen vaikutelman, mutta kerronta on aina kunnianhimoista ja monitasoista. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana nähdään vaikuttava kuvasiirtymä.
Ei karhuja ei anna esittämiinsä kysymyksiin ehdottomia vastauksia. Mutta Jafar Panahi tuskin lopettaa elokuviensa tekemistä.
Ohjaus Jafar Panahi, käsikirjoitus Jafar Panahi, tuottaja Jafar Panahi. Pääosissa Jafar Panahi, Naser Hashemi, Vahid Mobasheri.
