Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti perustettiin vuonna 1889 nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattajaksi ja sen aatteita ajamaan. Niitä olivat suomen kielen aseman vahvistaminen ja vastarinta kasvavalle Venäjän vallalle suuriruhtinaskunnassa, samoin ylipäätään vanhan, passiivisen elämäntavan vastustaminen.
Siihen kuuluivat myös naisasian ja darwinismin kannattaminen ja kirkon ylivallan kritisointi.
Taustalla oli Suomen taiteen kultakausi 1880-luvulla, ja monet sen suuret nimet olivatkin mukana uuden lehden taustavoimissa, Minna Canthista Jean Sibeliukseen.
Kirjailijat Arvid Järnefelt ja Juhani Aho alkoivat yhdessä Keskisuomalainen-lehteä toimittaneen Eero Erkon kanssa puuhata pääkaupunkiin uutta lehteä kilpailemaan konservatiivisten vanhasuomalaisten Uusi Suometar -lehden kanssa.
Päivälehden perustajat 1893. Kuvassa seisomassa vasemmalta Kasimir Leino, Reinhold Roine, Juhani Aho, Arvid Järnefelt ja Erkki Reijonen. Istumassa vas. Santeri Ivalo, E. O. Sjöberg, Eero Erkko ja Filip Warén. Kuva kirjasta Sata vuotta kuumaa ja kylmää viestintää.
Suunnitelmissa oli ”suomenmielinen, vapaamieliseen suuntaan toimitettu valtiollinen sanomalehti”, ja Erkosta tuli sen ensimmäinen päätoimittaja – ja myös myöhemmän lehtidynastian kantaisä.
Tekla Hultin.
Vapaamielisyys ylsi toimittajakuntaankin: ulkomaantoimittaja Tekla Hultin oli ensimmäinen Suomessa vakituiseksi toimittajaksi palkattu nainen.
Visio menestyksestä ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen. Löyhä nuorsuomalainen puolue edusti kaupunkilaiseliittiä, eikä sen lehti saavuttanut suurta yleisöä.
Sortokausi aktivoi ilmapiiriä, kun Päivälehti 1899 lakkautettiin kolmeksi kuukaudeksi ja myös päätoimittaja Erkko joutui eroamaan ja myöhemmin lähtemään maanpakoon.
Tilalle nousi Santeri Ivalo, kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka jatkoi tehtävässä siihen asti, kun lehti venäläistämistoimien seurauksena lakkautettiin 1904. Syynä oli se, että venäläiset tulkitsivat lehden hyväksyneen kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan.
Tilalle perustettiin kuitenkin oitis uusi lehti, Helsingin Sanomat, jonka ensimmäiseksi päätoimittajaksi tuli ihan muu kuin journalisti – kielitieteilijä ja runoilija Paavo Warénin ajateltiin ilmeisesti olevan keulakuva, joka ei liikaa ärsyttäisi venäläisiä.
Pian ohjat HS:ssä otti kuitenkin alun perin toiseksi päätoimittajaksi palkattu juristi Heikki Renvall, joka halusi viedä lehteä ja koko nuorsuomalaista liikettä oikealle, kohti tiukkaa perustuslaillisuutta ja talousliberalismia.
Kun Eero Erkko palasi maanpaosta Yhdysvalloista 1905, hän alkoi hankkia lehteä takaisin käsiinsä ja lähemmäs vapaamielisiä juuriaan. Myös lehden toimituskunta kirjelmöi päätoimittaja Renvallia vastaan. Erkko voitti valtataistelun, ja Renvall erosi.
Tilalle päätoimittajaksi Erkko oli jo hankkinut Tampereen Sanomia toimittaneen Severi Nuormaan. HS:ssä hermoherkkä Nuormaa ei kuitenkaan pärjännyt, ja päätoimittajan töitä tekivät enimmäkseen muut, vuodesta 1908 lähtien jälleen Eero Erkko.
Hän tuntui nyt – kokeiltuaan muitakin elinkeinoja – löytäneen kutsumuksensa ja alkoi kehittää lehteä angloamerikkalaisen, suvaitsevaisen ja markkinataloushenkisen uutisvälineen suuntaan.
Jo 1917 lehteen oli tullut töihin juristi Valto Vihtori Tuomioja, joka oli myös Helsingin Sanomia lähellä olleen edistyspuolueen vaikuttaja ja kansanedustaja. Se ei estänyt hänen nimitystään uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi 1927, kun Eero Erkko kuoli.
Tuomiojan ero 1931 johtui epäsovusta Erkkojen kanssa, ja hänen seuraajakseen tulikin Eero Erkon poika Eljas, joka siihen asti oli työskennellyt diplomaattina. Eljas Erkko oli isäänsä oikeistolaisempi ja myös ihmisenä ja sanomalehden ja lehtitalon johtajana toisen tyyppinen: omavaltainen, mahtipontinen ja sähäkkä.
Se olikin tarpeen, sillä kilpailija Uusi Suomi oli journalistisesti mennyt 1920-luvulla HS:n ohi. Eljas Erkko jatkoi angloamerikkalaisen mediamallin seuraamista.
Kun lehden suosio Eljas Erkon aikana kasvoi, kävikin selväksi, että hän itse asiassa onnistui siinä, missä isä oli epäonnistunut, eli teki HS:stä koko kansan sanomalehden.
Joulukuussa 1938 Eljas Erkko nimitettiin ulkoministeriksi, ja silloin päätoimittajaksi valittiin artikkelitoimittaja Yrjö Niiniluoto, joka oli pestattu lehden ulkomaantoimittajaksi 1924.
Hänen Marja-puolisostaan tuli 1965 lehteen perustetun kulttuuriosaston ensimmäinen esihenkilö.
Sota-aikana alkoi naisten osuus kasvaa Helsingin Sanomissa, niin kuin yhteiskunnassa ylipäätään. Lehdessä oli useita nimekkäitä naistoimittajia, kuten Maija-Liisa Heini, josta tuli aikanaan Ilta-Sanomien päätoimittaja – tosin vasta 1970.
Niiniluotoa seurasivat päätoimittajina Eljaksen poika Aatos sekä Lontoon-kirjeenvaihtajanakin työskennellyt Teo Mertanen. Nyt alkoi kausi, jolloin lehdellä oli vastaava päätoimittaja, tässä tapauksessa Mertanen. He jatkoivat lehden uudistamista kansainväliseen suuntaan.
Aatos Erkko.
Yksi tapa löytää koulutettua ja soveliasta työvoimaa toimittajiksi oli perustaa oma toimittajakoulu 1967 – sen oppilaista suuri osa jatkoi koulutuksen jälkeen HS:ssä, osa myös toimituksen johdossa. Yhtenäinen journalistinen kulttuurikin oli yksi lehden tulevien vuosien menestystekijöitä.
Ensimmäiset lehden päätoimittajiksi nousseet toimittajakoululaiset olivat Janne Virkkunen ja Reetta Meriläinen.
Reetta Meriläinen.
Janne Virkkunen.
Vastaavan päätoimittajan tukena ovat HS:ssä aina olleet muut päätoimittajat, joille vastuuta sisällöistä on delegoitu.
Osalla oli ulkomaantoimittajan tausta, kuten 1970-luvulla Keijo Kylävaaralla ja 2000-luvulla Kaius Niemellä, osalla kokemusta kotimaan politiikan seuraamisesta, kuten Seppo Kievarilla ja Antero Mukalla, tai feature-kirjoittamisesta, kuten Simopekka Nortamolla ja Heleena Savelalla.
Vasta 1990-luvulla naisiakin alkoi nousta Helsingin Sanomien johtoon. Reetta Meriläinen oli heistä ensimmäinen, toiminut ennen uutispäätoimittajan pestiään urheilutoimittajana, Sanomien aikakauslehdissä ja toimittajakoulun johdossa.
Nyt vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty ensimmäistä kertaa nainen, Erja Yläjärvi. Hän aloittaa tehtävässään syyskuussa. Yläjärvi on HS:n neljästoista vakituinen vastaava päätoimittaja, kun mukaan lasketaan myös ennen vuotta 1961 toimineet päätoimittajat, joiden tittelissä sanaa ”vastaava” ei vielä ollut.
Aiemmin virkaa toimittavana vastaavana päätoimittajana on toiminut vajaan vuoden Riikka Venäläinen (nyk. Räisänen), kun edeltäjä Mikael Pentikäinen oli eronnut. Muina päätoimittajina ovat työskennelleet Päivi Anttikoski, Anu Ubaud ja Laura Saarikoski.
Kaius Niemi ja Riikka Venäläinen (nyk. Räisänen).
Lehden toimituskunnan sukupuolijakauma on jo jonkin aikaa ollut naisvoittoinen: miehiä on 47, naisia 53 prosenttia.
Lähteet: Antti Blåfield: Loistavat Erkot (Otava 2014), Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen: Suomen suurin – Helsingin Sanomat 1889–2019 (Siltala 2019), Reetta Hänninen: Tulisydän (2022).
