Klassinen
Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 9.3. Kapellimestarina Dima Slobodeniouk. Xavier de Maistre, harppu. – Pingoud, Saariaho, Madetoja, Adès.
Neljä täysin erilaista teosta muodostivat onnistuneen kokonaisuuden, josta viimeisin tarttui korviin ja mieleen. Suomen-ensiesityksensä saanut Thomas Adèsin The Exterminating Angel Symphony (2020) näytti elämän sellaisena kuin se oli vielä ennen koronaa. Helsingin kaupunginorkesteri on yksi teoksen tilaajista.
Teos perustuu saman nimiseen oopperaan vuodelta 2016. Joka taas perustuu Luis Buñuelin surrealistiseen elokuvaan vuodelta 1962. Aikamme suosituimpiin säveltäjiin kuuluva Thomas Adès saa samoista aiheista koostamallaan sinfonialla ajatukset kääntymään huolettoman itsekkyyden aikaan: Miten helppoa oli vain juhlia, örveltää, nukkua ja jatkaa bilettämistä, kuin avata silmät sille mitä maailmassa todella tapahtuu.
”Kännissä ja läpällä” juhliin sisään horjahteleva porukka tekee sen Entrancessa kahdesti. Samalla jännittävästi ikään kuin toinen orkesterin kuultaa soittamassa omaa juttuaan pääkuvan taustalla.
Marchin marssirummut yrittävät pitää makaaberin menon ryhdissä. Upean Berceusen kehtolaulusävel tarttuu ja edustaa genreään 2020-luvun tyyliin. Huumaavan hieno Waltzes-päätösosa pyörittää kieroutunutta Strauss-kuviota niin, ettei tarvitse välittää mistään mitään. Kunnes Tuhon enkeli saapuu.
Konsertissa aiemmin kuultu Kaija Saariahon harppukonsertto Trans (2015) avasi aistit paljon hienovaraisemmin. Saariaho antaa soittimelle paljon tilaa, ja sen ranskalainen harpun suvereeni mestari Xavier de Maistre hyödynsi täydesti.
Orkesterin osuudessa vähemmän on enemmän. Fugitif-osassa harppu vie, pitää sykettä yllä ja orkesteri jatkaa kuulemaansa. Vanité-kuvissa orkesteri saattaa valuttaa saamiaan aiheita dalimaisesti. Messager vuorottelee hermoverkkojen kiihkeässä sykkeessä ja pysäyttävän lempeässä aistien avaamisessa.
Kapellimestari Dima Slobodeniouk ja Helsingin kaupunginorkesteri loivat kerrassaan upeaa musiikkia molemmissa aikamme teoksissa.
Hauska yllätys oli valita vanhempien suomalaissäveltäjien tuotannosta oman aikansa toisiaan täydentäviä kuvia. Leevi Madetojan sinfonisen runon Kullervo kulki (1913) selvästi vielä paikallisissa maisemissa.
Modernismin edelläkävijä Ernest Pingoud taas pisti ensimmäisessä sinfoniassaan (1920) porukat valtamerilaivaan matkalle kohti unelmien Amerikkaa, ilon ja toivon hengessä.