Sara Valta tekee sarjakuvia polyamorisesta suhteestaan ja fantasia­olentojen erotiikasta

”Naisille suunnattua ja queer-erotiikkaa pidetään usein roskakulttuurina. Tavallaan se vapauttaa tekemään, mitä haluan”, Sara Valta sanoo.

Sara Valta kiinnostui sarjakuvasta varsinkin japanilaisen mangan kautta. ”Minun nuoruudessani ei queer-ihmisille juuri ollut esikuvia. Mutta mangassa sukupuoliroolit eivät olleet kovin tiukkoja.” Valta kuvattiin kotonaan Turussa.

13.3. 18:30

Sara Valta alkoi seurustella viitisen vuotta sitten H-P:n kanssa. H-P:lla oli jo suhde Pajun kanssa. Yleensä sellaisesta syntyy kolmiodraama, mutta tässä tapauksessa draama jäi vähiin. Sara, H-P ja Paju aloittivat yhteisen suhteen ja ovat eläneet siitä pitäen kolmistaan.

Suhde on polyamorinen. Se tarkoittaa intiimiä suhdetta useiden ihmisten kanssa samaan aikaan. Moni kuvittelee polyamorian orgiamaiseksi lentelyksi kukasta kukkaan, mutta sitä se ei välttämättä ole.

Joskus Sara Vallalle on ollut helpotus, että H-P:n läheisyyden tarvetta on suhteessa täyttämässä myös toinen henkilö. Hän on tuntenut itsensä välillä aseksuaaliseksi, eli kokenut vain vähän seksuaalista vetovoimaa.

”Jotkut ajattelevat, että polyamorikot ovat aina ihastuneet useisiin ihmisiin ja että se on iso osa identiteettiä. Minulle se ja biseksuaalisuus vain sijoittavat minut binäärisen ulkopuolelle. Minulle ei sopinut ehdoton ja joustamaton monogamia, jossa naiset määritellään yhä usein suhteen kautta”, Valta sanoo.

Valta on kertonut elämästään ja suhteestaan avomielisesti sarjakuvissaan, joita on julkaissut verkossa sekä kirjassa Monisuhdetta – Päiväkirjamerkintöjä polyamoriasta (2021). Kirja julkaistiin myös Britanniassa viime vuonna. Sen ilmestyminen toi mukanaan mediajulkisuutta.

”Polyamoriani ei ollut salaisuus taiteilijapiireissäni, joissa monogamia ei ole tiukka oletus muutenkaan. En siis varsinaisesti tullut kaapista sarjakuvalla. Muualla se on kerännyt yllättävästi huomiota, mutta ei se ole muuttanut mitään”, Valta sanoo.

Polyamorisille on oma yhdistys, joka järjestää tapaamisia. Valta ei käynyt niissä. Kolmiosuhde vain sattui kohdalle ja sopi hänelle. Niinpä hän ei koe edustavansa kokonaista ilmiötä.

Sara Valta on kertonut elämästään avoimesti muun muassa kirjassaan Monisuhdetta – Päiväkirjamerkintöjä polyamoriasta (2021).

Monisuhdetta-kirjat ilmestyivät molemmissa maissa pienkustantamoilta. Valtan pääjulkaisukanava on verkko. Viime vuosina seksuaalivähemmistöt ovat löytäneet sarjakuvan ilmaisuvälineenä laajasti varsinkin verkossa.

Omaelämäkerrallinen sarjakuva on oma lajityyppinsä, jossa ollaan usein avomielisempiä kuin omaelämäkerrallisessa kirjallisuudessa. Valta sopii siihen perinteeseen hyvin, mutta hän kiinnostui sarjakuvasta enimmäkseen muuta kautta. Hän luki varsinkin japanilaista sarjakuvaa, mangaa.

”Manga-buumi osui lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Minun nuoruudessani ei queer-ihmisille juuri ollut esikuvia. Mutta mangassa sukupuoliroolit eivät olleet kovin tiukkoja. Ja Elfquest-sarjakuvassa haltioiden yhteisö oli tasa-arvoinen. Siellä oli jopa samansukupuolisia suhteita.”

Sateenvarjotermi queer kattaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja jopa ajatusmallit, jotka kyseenalaistavat niihin liittyvät ajatusmallit. Queer-ihmiset suosivat sitä usein joustavana.

Vallan ikäpolven identiteettiään rakentaville queer-nuorille eri kerrontavälineiden fantasiatarinat tarjosivat esikuviksi sekä mies- että naishahmoja, joita heteronormatiivinen todellisuus ei rajoittanut liikaa.

Jotkut ryhtyivät tekemään suosikeistaan faniversioita. Taru sormusten herrasta on ollut suosittu versioitava. Siitä ilmiöstä kumpuaa tavallaan suurin osa Vallan sarjakuvista. Hän yhdistää niissä fantasiahahmot ja seksin. Valta tosin luo omat hahmonsa.

”Naisille suunnattua ja queer-erotiikkaa pidetään usein roskakulttuurina. Tavallaan se vapauttaa tekemään, mitä haluan. Toisaalta seksuaalisuuteen liittyy tabuja ja stigmoja. Fantasia auttaa käsittelemään sitä henkilökohtaista haavoittuvuutta.”

”Seksuaalisuuteen liittyy tabuja ja stigmoja. Fantasia auttaa käsittelemään sitä henkilökohtaista haavoittuvuutta”, Sara Valta sanoo.

Parhaillaan Valta tekee Return of the Demon Girlfriend -sarjakuvaa, josta tulee 300–400-sivuinen. Valmiina on noin 170 sivua. Koska verkko on maailmanlaajuinen, Valta julkaisee sarjakuvansa englanniksi.

Demon Girlfriend kertoo demonien, haltioiden, örkkien ja ihmisten suhdekiemuroista, kommunikaatiovaikeuksista ja siitä, miten vanhojen ihmissuhteiden demonit myrkyttävät nykyiset suhteet. Käytän sarjakuvissani kaikenlaisia fantasiahahmoja, joilla voi harrastaa roolileikkejä.”

Valta on saanut medianomin koulutuksen printtimaailmaan, joten hän toivoo, että Demon Girlfriend julkaistaan aikanaan kirjana. Monisuhdetta-sarjaa hän jatkaa verkossa mutta ei ole varma, tuleeko siitä enää uutta kirjaa.

Return of the Demon Girlfriend kertoo demonien, haltioiden, örkkien ja ihmisten suhdekiemuroista.

Valta innostui nuorena myös Tiitu Takalon sarjakuvista. Takalon päätyöt, kirjat Minä, Mikko ja Annikki (2014) ja Memento mori (2020), ovat omaelämäkerrallisia. Muihinkin hän on ammentanut usein omista kokemuksistaan.

Takalo sopii siis innoittajaksi Monisuhdetta-sarjakuvalle, vaikka Valta kertookin paljon intiimimpiä tarinoita.

”Mietin kyllä tarkkaan, mitä kerron sarjakuvassa. Selitän termit ja annan niille asiayhteyden. Minulla on vastuu yleisöstäni, mutta ei taiteilijoilla ole vain valistuksellista tai moralistista velvoitetta.”

”Kun Takalo sai valtionpalkinnon, häneltä kysyttiin, halusiko hän edistää nuorten mielenterveyttä sarjakuvillaan. Takalo vastasi, että se kuuluu terveydenhuollolle eikä taiteelle. Olen samaa mieltä. Taiteella ei tarvitse olla välinearvoa.”

Kuka?

Sara Valta

  • Syntyi 1993 Turussa.

  • Valmistui medianomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta 2016.

  • Julkaisi sarjakuvakirjan Monisuhdetta – Päiväkirjamerkintöjä polyamoriasta (2021), joka on ilmestynyt myös Britanniassa.

  • Julkaisee verkossa eroottisia fantasiasarjakuvia, joista tekeillä laaja teos Return of the Demon Girlfriend.

  • Sarjakuvia julkaistu lehdissä ja kokoelmissa Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ranskassa.

  • Täyttää 30 vuotta lauantaina 18. maaliskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat