Talvisota. Teatteri Avoimien Ovien ensi-ilta 8.3. ★★★
Suomalais-venäläis-ukrainalainen yhteishanke Talvisota on ollut varmasti vaikea paikka tekijöille, eikä se ole helppo kyllä yleisöllekään.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että Teatteri Avoimien Ovien ensi-iltaan mennessäni olin varautunut kaksinkertaiseen suruun ja järkytykseen.
Olin valmis ahdistumaan kaikesta talvisotaan liittyvästä kauheudesta, mutta myös tuntemaan syvää pettymystä viime vuosikymmenten hukkaan menneistä uurastuksista.
Esityksen katsominen muodostui toden totta vaikeaksi, mutta täysin odottamattomalla tavalla.
Näytelmän aihe ei nostanut pintaan oikeastaan mitään tunteita, yritin vain parhaani mukaan hahmottaa esityksen pirstaleista dramaturgiaa suuren neuvottomuuden vallassa.
Ehkä sodissa on pohjimmiltaan kysymys juuri tästä.
Kati Outinen (vas.) ja Anna-Leena Sipilä.
Esityksen alkupuolisko tarjoaa sikermän kohtauksia talvisodan ajalta, mutta katsojaa hämmennetään kronologian rikkomisen lisäksi sellaisella määrällä epätarkkoja ja virheellisiä yksityiskohtia, että ratkaisun täytyy olla täysin tietoinen.
Katsoja asetetaan samalle tasolle henkilöhahmojen kanssa, kuulopuheiden ja propagandan varaan ilman, että yhteenkään henkilöön kykenee varsinaisesti samastumaan.
Sodan osapuolten tarinoissa on selviä eroja.
Suomalaiset puolustavat omaa maataan, ovat läheisessä kontaktissa kotirintamaan ja kuljettavat vainajat kotipitäjän multiin.
Venäläiset eivät kohtaa juuri muuta kuin loputtomia korpia, sekopäisiä politrukkeja ja suosaatanoita, eli metsiin eksyneitä ja henkiolennoiksi muuttuneita rintamatovereitaan.
Ankarin kohtalo on Raatteen tielle tuhoutuneella ukrainalaisella jalkaväkidivisioonalla.
Iida Koron dramatisoiman ja Hanna Kirjavaisen ohjaaman Talvisodan juuret ulottuvat vuonna 2009 järjestettyyn työpajaan, jossa kolmen valtion näytelmäkirjailijoille annettiin tehtäväksi luoda talvisotaa käsittelevä lukudraama.
Teatteri Avoimien Ovien Talvisodan alkupuolisko rakentuu tuossa työpajassa tuotetusta aineistosta, mutta esityksen painopiste asettuu varsinaisesti sen jälkiosaan, jossa ammutaan alas kaikki kuvitelmat työpajan kansoja yhdistäneestä vaikutuksesta.
Näyttämölle astuvat työpajaan osallistuneet suomalaiset dramaatikot Ari-Pekka Lahti (Ella Pyhältö) ja Hanna Kirjavainen (Anna-Leena Sipilä), jotka kokevat lähinnä valtavaa raivoa venäläisten ja ukrainalaisten kollegoidensa keskellä. Eikä yhteyksiä ole helppo saada syntymään myöskään Venäjän hyökkäyssodan käynnistyttyä helmikuussa 2022, jolloin suomalaiset yrittävät herättää hankkeen uudelleen henkiin.
Näytelmää varten Ukrainasta saatu uudempi aineisto kertoo rintamalla kohtaavista entisistä rakastavaisista sekä toisen näistä miehistä Suomeen turvaan siirretystä pikkusiskosta.
Venäläinen anti jää Suomeen paenneen dramaatikon ja tämän vaimon hullunkurisen matkakertomuksen varaan.
Toteutus on rakennettu Kati Outisen, Ella Pyhältön ja Anna-Leena Sipilän varaan.
Vaikka kolmessa aikatasossa liikkuvan näytelmän tapahtumat jättävät kaikin tavoin kylmäksi, tarjoaa itse esitys yhden suuren ilon aiheen.
Toteutus kaikkine suurine taistelukohtauksineen on rakennettu kolmen näyttelijän varaan. Jokainen heistä on yksinään aivan loistava, mutta enpä muista nähneeni heitä koskaan yhdessä ja samassa produktiossa.
Pyhältö, Sipilä ja suorastaan taianomainen Kati Outinen kiihdyttävät toisensa hurjaan iskuun.
Hanna Kirjavaisen, Ari-Pekka Lahden, Oleg Mihailovin, Mikhail Durnenkovin ja Evgenii Kazachkovin tekstien dramatisointi Iida Koro. Ohjaus Hanna Kirjavainen, skenografia Tinde Lappalainen, videoassistentti Ilari Kallinen,valosuunnittelu Jere Kolehmainen, äänisuunnittelu Juha Tuisku. Rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä.