Draama
Tyttäreni laulu (Cinco lobitas), ohjaus Alauda Ruiz de Azua. 104 min. K7. ★★★★
Aiemmin lyhytelokuvia ohjanneen espanjalaisohjaajan Alauda Ruiz de Azuan esikoispitkä Tyttäreni laulu tulee meille peräti Pedro Almodóvarin kehujen saattelemana. Mestariohjaaja kutsui sitä “epäilemättä parhaaksi espanjalaiseksi esikoiselokuvaksi vuosiin”.
Eikä ole ihme, että Almodóvar on pitänyt Tyttäreni laulusta, sillä ovathan hänen omatkin ohjaustyönsä viime vuosina lähentyneet vahvasti arkirealismia. Sillä arkirealismia Tyttäreni laulu todella on, rehellisesti ja tinkimättömästi.
Elokuva on tarina kolmikymppisestä Amaiasta (Laia Costa), joka saa esikoistyttären avomiehensä Javierin (Mikel Bustamante) kanssa. Aluksi Amaia aikoo jatkaa töitä kotoa käsin, mutta siitä ei vauvanhoidon lomassa tule mitään. Javier puolestaan jatkaa työtään teatterien valosuunnittelijana kierrellen keikkojen mukana ympäri Espanjaa. Se ei miellytä Amaiaa, mutta jostainhan elantoa on saatava.
Lopulta valvottujen öiden ja siipan jatkuvan poissaolon rasittama Amaia muuttaa Jona-tyttärensä kanssa takaisin vanhempiensa luokse. Vanhemmat Koldo (Ramón Barea) ja Begoña (Susi Sánchez) ovat vielä vanhoinakin riitaisa pariskunta, joten Amaia joutuu luovimaan heidän välissään ylläpitämässä edes jonkinlaista rauhaa.
Ruiz de Azua kuvaa nuoria aikuisia sellaisessa elämän taitekohdassa, jossa ensimmäinen lapsi syntyy ja omat vanhemmat alkavat vanheta ja sairastella, jopa kuolla. Tai siis kuvaa yhtä aikuista, sillä Javier jää aika varjomaiseksi hahmoksi. Hänen taustastaan ja perheestään ei kerrota mitään. Javierin hahmon jättäminen puolitiehen onkin elokuvan ainoa heikkous, mutta ei onneksi ratkaiseva.
Hienoimmillaan Tyttäreni laulu on Amaian ja Begoñan suhteen kuvauksessa. Amaian suhde äitiinsä on kaksijakoinen, sillä äiti ei ole ollut kovin rakastava, mutta kylläkin määrätietoinen ja määräilevä. Suhde muuttuu pehmeämmäksi Begoñan sairastuttua. Samalla katsoja saa seurata miten Amaian käytös alkaa muistuttaa hänen äitinsä tapoja.
Lapselleen Amaia laulaa samaa viidestä pienestä sudenpennusta kertovaa kehtolaulua, jota Begoña aikoinaan lauloi hänelle, mistä tulee elokuvan alkuperäinen nimikin, Cinco lobitas, viisi pientä sutta. Ja ennen pitkää Amaia äitinsä tapaan karjuu naapurin pojalle, että laittaisi räksyttävälle koiralleen kuonokopan.
Baskimaan luoteisosan maakunnan Biskajan kaupunki- ja rantamaisemat tuovat tälle perhetarinalle vielä omat sävynsä.
Elämän kaksi ääripäätä, syntymä ja kuolema, sekä se huolenpito, jota toisaalta pieni lapsi ja toisaalta kuoleva vanhus tarvitsevat muodostavat akselin, jonka varassa Tyttäreni laulu pyörii. Ja kauniisti pyöriikin. Amaian ja hänen vanhempiensa ihmiskuvat muodostuvat täyteläisiksi, realistisiksi ja samaistuttaviksi, ja Ruiz de Azuan kiinnittyminen arkielämän pieniin yksityiskohtiin tuo elokuvaan oikeaa arjen tuntua.
Myös näyttelijät tekevät erinomaista työtä, etenkin Costa ja Sanchez, jotka luovat pienin vivahtein tyttären ja äidin välille niin jännitteitä kuin lämpöäkin.
Yhdessä kohtauksessa Begoña toteaa Amaialle, että kaikki ne elämät, joita itse ei elä ovat aina ihania ja omaa parempia, mutta että itse kunkin on elettävä se elämä, mikä hänelle on langennut.
Eikä se ole useinkaan helppoa.
Almodóvar oli oikeassa. Tyttäreni laulu on hieno elokuva.
Käsikirjoitus Alauda Ruiz de Azua, tuottajat Marisa Fernandez Armenteros, Narikari Ipiña.Pääosissa Laia Costa, Susi Sánchez, Ramón Barea, Mikel Bustamante.
