Rikosdraama
Boston Strangler ★★★
USA 2023
Disney+ (K16)
Sarjamurhaaja, joka tunnetaan nimellä Bostonin kuristaja, surmasi vähintään yksitoista naista vuosina 1962–1964. Teoille löydettiin syyllinen, mutta näihin päiviin asti on kiistelty siitä, oliko kaikkien murhien takana yksi mies.
Tapauksesta tehtiin jo vuonna 1968 rikoselokuva, jossa pääosia näyttelivät Tony Curtis ja Henry Fonda. Aikalaiskriitikko Roger Ebert (1942–2013) luonnehti toteutusta laadukkaaksi mutta totesi silti, että tekemättä elokuva olisi saanut jäädä.
Uudella Boston Stranglerilla, joka sai maailmanensi-iltansa Hulu- ja Disney+-suoratoistopalveluissa perjantaina, on suojanaan kuuden vuosikymmenen etäisyys tapahtumiin.
Perustelut tarinan kertomiseen uudelta kantilta ovat hyvät: käsikirjoittaja-ohjaaja Matt Ruskin pääsee nostamaan esiin toimittajat Loretta McLaughlinin (1928–2018) ja Jean Colen (1926–2015), jotka uutistyöllään sekä edistivät murhatutkimuksia että painostivat poliisia tarttumaan rivakammin – ja älykkäämmin – toimeen.
Aikana, jolloin amerikkalaisen perheenäidin odotettiin pysyvän kotona, Loretta McLaughlin (Keira Knightley) työskentelee Boston Record American -sanomalehden lifestyle-toimituksessa.
McLaughlinin veri vetää kohti rikostoimittajan työtä. Esimies (Chris Cooper) ei kuitenkaan suostu siirtoon edes silloin, kun McLaughlin huomaa kolmen naisen joutuneen kuristajan uhriksi kahden viikon aikana.
Rikollinen oli käyttänyt hyväksi naisten yksinäisyyttä ja ystävällisyyttä. Asuntoihin ei ollut murtauduttu, vaan murhaaja on onnistunut vakuuttamaan asukkaat vaarattomuudestaan.
Kun McLaughlin lopulta saa luvan selvitellä asiaa, hän törmää viranomaisten suljettuihin oviin. Niiden avaamisessa auttaa kokeneempi kollega Jean Cole (Carrie Coon).
Chris Cooperin esittämä nuhjuinen esihenkilö Jack MacLaine on myönteinen poikkeus elokuvan ylisilotellussa ajankuvassa.
Keira Knightley on pääosaan looginen valinta siksi, että hänet tunnetaan suorapuheisena feministinä. Tälläkin kertaa Knightleyn roolisuoritusta kuitenkin haittaavat muutamat turhan itsetietoiset ilmeet. Ensimmäiset niistä voi tulkita aloittelevan rikostoimittajan jännittämiseksi, mutta myöhemmin toivoisi luontevampaa otetta.
Coonin suoritus on tasaisempi, mutta sitäkin etäännyttää pakasta vedetyltä tuntuva 1960-luvun maailma. Siloteltu menneisyys on pettymys siksikin, että elokuvan päätuottaja Ridley Scott toi meille aikoinaan Alienin (1979) ja Blade Runnerin (1982) sottaisen tulevaisuuden.
Loppupuolella sliippaus onneksi rikotaan, juonen tasolla, kun murhasarjaan liittyviä syheröisiä spekulaatioita uitetaan mukaan kerrontaan.
