Nuori tyttö hakee sanoja pitkään. Hän on Julianne, yksi Kaunis änkytykseni -dokumentin (2021) päähenkilöistä. Hän harjoittelee lyhyttä puhettaan, joka on määrä pitää gaalatilaisuudessa. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta kukaan ei tirsku, hoputa tai huokaile. Kaikki odottavat kärsivällisesti.
Vähitellen oikeat sanat tulevat ulos: ”Kiitos, että kuuntelitte.”
Ryan Gielenin ohjaamassa dokumentissa seurataan yhdysvaltalaisen The Stuttering Association for the Young -yhdistyksen leiriä, jolle osallistuu änkyttäviä nuoria eri puolilta maata. Monet ovat kokeneet änkytyksensä vuoksi häpeää, pelkoa ja masennusta. Takeltelevan puheen vuoksi on myös kiusattu, toisia rankastikin. Osa nuorista on yrittänyt itsemurhaa.
Mutta leirillä asetelma yhtäkkiä muuttuukin. Jo se, että pääsee tapaamaan toisia änkyttäviä nuoria, on useimmille silmiä avaava kokemus: minä en olekaan ainoa.
Suojamuuria ei ole silti helppo läpäistä, edes kaikkein kannustavimmassa ilmapiirissä. Se on täysin ymmärrettävää, sanoo yhdistyksen perustanut Taro Alexander. Hän kertoo itse änkyttäneensä viisivuotiaasta lähtien.
”Tapasin toisen änkyttävän vasta 26-vuotiaana. Se on pitkä aika, kun tuntee olevansa ainoa, jolla on tämä vaikeus.”
Leirin tarkoituksena on tukea ja vahvistaa lasten itseluottamusta hyväksyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä. Rivien välistä voi silti lukea, että osa vanhemmista saattaa silti toivoa leirikokemuksen helpottavan änkytystä.
Eräs isä pohtii ristiriitaa, joka vallitsee suhteessa änkytykseen. Kun leirillä oppii suhtautumaan siihen ominaisuutena muiden joukossa, toisaalla siihen kiinnitetään erityishuomiota ja sitä yritetään hoitaa pois.
Elämänmyönteinen dokumentti keskittyy yhdistyksen tekemän työn merkitykseen leiriläisten tarinoiden kautta. Amerikkalaiseen tapaan hommaan kuuluu paljon kimppahaleja, hengenluontia ja koripallomatseja. Lähes kaikki tarinat ovat vaikeuksien kautta voittoon -osastoa, kuten inspiroivan dokumentin tyylilajiin kuuluu.
Huomionarvoista on, ettei änkytyksen mahdollisiin syihin mennä kovin tarkasti, eikä kameran eteen ole kaivettu puhumaan valkotakkiasiantuntijoita. Onhan koko leirin ajatuksena oppia elämään oman änkytyksen kanssa.
Tunteisiin vetoaminen ei kuitenkaan pienennä aiheen ja dokumentin tärkeyttä. Se on sydämenmuljauttava puheenvuoro erilaisuuden hyväksymisestä, eikä niitä koskaan ole liikaa. Alexanderin, leiriläisten ja heidän vanhempiensa kautta hahmottuu yhdenlainen todellisuus, jollaisessa elää yli 70 miljoonaa ihmistä maailmassa. Yksi kahdestakymmenestä lapsesta änkyttää.
Yhdistyksen toimintaa tukeva näyttelijä Helen Mirren sen pukee sanoiksi: kuinka moni lapsi jääkään yksin, koska puhuminen muiden edessä pelottaa.
Kaunis änkytykseni, Teema klo 21.00 ja Yle Areena. Dokkarifestivaalin ohjelmistoa.
