Kevät on vielä hauras. Lumipyry hajottaa valoa ekspressionistisiksi roiskeiksi töölöläiseen ikkunaan. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja pian Suomi kellahtaa taas uuteen asentoon, uudelle hallituskaudelle.
Tuula Arkiolle hauraat muutoskaudet ovat tuttuja. Hän on työskennellyt suomalaisen taidemuseoalan huipulla neljällä vuosikymmenellä. Ateneumin taidemuseon apulaisintendenttinä, Nykytaiteen museon (myöhemmin Kiasma) ensimmäisenä johtajana sekä Valtion taidemuseon ylijohtajana Arkio toimi taidemaailman taitekohdissa. Tehtävissä kohtasivat uusi ja vanha, suomalainen ja kansainvälinen.
Luottamustehtävien lista on päätä huimaava. Vuonna 2006 Arkio promovoitiin Kuvataideakatemian kunniatohtoriksi ja hänelle myönnettiin kulttuurineuvoksen arvonimi.
Nyt Arkio täyttää 80 vuotta. Ympäröivän maailman levottomuus ei näytä laantuvan.
”Suhteessa maailmaan en ole kovin luottavaisella mielellä. Niin maailmanpolitiikan kuin koko maapallonkin tulevaisuus tuntuu olevan punaisella”, hän sanoo.
”Mutta taide – sen voima ja merkitys eivät ole kyllä muuttuneet mihinkään.”
Arkio sanoo olleensa onnekas saadessaan työskennellä rakastamansa alan parissa, välittäjänä taiteilijan ja yleisön välillä. Puheet taiteesta ”luksuksena” ovat hänestä ala-arvoisia maassa, joka pitää itseään sivistysvaltiona.
”Taide on ollut ihmiselle sisäinen pakko luolissa asumisesta asti. Ihminen on tanssinut, laulanut, piirtänyt... Toisaalta taidehistoria osoittaa, että oman ajan taidetta on vierastettu aina. Esimerkiksi impressionismi haukuttiin maan rakoon 1800-luvulla.”
Uusi taide on aina provosoinut, jopa hyökännyt edeltäjiään vastaan. Picasson kubismi järkytti aikalaisia, samoin perinteitä ivanneet dadaismi ja surrealismi, postmodernismista puhumattakaan.
Taannoin eurooppalaisissa museoissa kuohuttanut ympäristöaktivismi saa Arkion mietteliääksi. Hän sanoo ymmärtävänsä aktivistien huolta, mutta vastustavansa keiton heittämistä maalauksen suojalasiin. Provokaation kohde on liian arvokas pala historiaa tuhottavaksi, jos jokin menee pieleen.
Arkio korostaa, ettei vastusta taiteen sisällä tapahtuvaa perinteen kyseenalaistamista tai poliittisia kannanottoja. Esimerkiksi performanssitaiteessa järkyttävätkin teot ovat kuitenkin yleensä kohdistuneet taiteilijaan itseensä, eivät ulkopuolisiin tai muihin taideteoksiin.
Eniten Arkiota huolestuttaa Suomessa yleistynyt kova talouspuhe, markkinoiden korostaminen ja humanististen alojen vähättely.
”Talous ei ole kaikki ihmisen elämässä. Jos hylkäämme humanismin, niin mitä jää jäljelle? Olemme kuitenkin ihmisiä. Jopa taloustieteilijät myöntävät, ettei taiteen merkitystä voi mitata rahassa.”
Arkio syntyi vuonna 1943 jatkosodan yhä riehuessa. Omaelämäkertansa Jyviä nokkimassa (Siltala, 2015) alussa hän mainitsee, että oli vähällä tulla kastetuksi Äänis-Syväriksi tykistöluutnantti-isänsä hirtehisestä ehdotuksesta.
Sodan jälkeen Arkion isä alkoi tuoda maahan brittiläisen Rank Organisationin filmejä, ja Arkion lapsuus täyttyi kuvista. Ranskan kielen hän oppi jo varhain Ranskalaisessa koulussa.
”Siitä olen vanhemmilleni yhä kiitollinen. Opin, miten tärkeää kansainvälisyys on.”
Arkion piti mennä opiskelemaan valtiotieteitä, kunnes täysin yllättäen Esplanadilla häneen iski oivallus. Taidehistoria.
Sattuman sijaan Arkio kiittelee lukioaikaista kuvataideopettajaansa, joka tutustutti oppilaansa taiteen laajuuteen.
”Koulujen taidekasvatuksen alasajo on järkyttävää nuorten tulevaisuuden kannalta, koko taiteen merkityksen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.”
Arkio korostaa, ettei nykytaidetta tarvitse ”ymmärtää”. Jokainen katsoo teoksia omasta näkökulmastaan.
”Pienet lapset eivät museossa mieti, onko jokin taidetta vai ei. He hyväksyvät näkemänsä ja tulkitsevat sitä. Mitä enemmän katsot, sitä enemmän alat nähdä. Se vaatii vähän paneutumista.”
Taide on näyttänyt Suomessa uhatulta ennenkin. Yhdeksänkymmentäluvun lamassa taiteen arvo romahti keräilijöiden silmissä. Ateneumin toiminnasta vastaava Suomen taideakatemian säätiökin valtiollistettiin talousvaikeuksien takia. Epäonnesta versoi kuitenkin lopulta Nykytaiteen museo, myöhemmin Kiasma.
Arkio kollegoineen argumentoi Opetusministeriön pöydissä, kunnes Nykytaiteen museo sai alkunsa vuonna 1990 perustetun Valtion taidemuseon yhteydessä. Museo aloitti toimintansa keväällä 1991 peruskorjatun Ateneumin ylimmässä kerroksessa.
”Lama oli hirvittävä, mutta taiteen kenttä oli elossa. Uudelle sukupolvelle kaikki oli mahdollista.”
Moni kritisoi museota ennen ensimmäistäkään näyttelyä. Arkiota ja muita alan naisvaikuttajia ivattiin ”helmikanoiksi” ja syyteltiin oman edun tavoittelusta.
Nykytaiteen museo sai oman rakennuksensa Kiasman, joka avattiin yleisölle keväällä 1998. Ensimmäisenä vuonna museossa vieraili Arkion mukaan yli 9 000 kansainvälistä taiteilijaa, kuraattoria, museonjohtajaa ja median edustajaa.
”Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että Kiasma on nyt tuolla, keskellä ihmisten arkea.”
Arkio vaikuttuu taiteesta yhä samoin kuin vuosikymmeniä sitten. Yhdeksi tärkeimmistä taide-elämyksistään hän nimeää Francisco de Goyan maalauksen Koira (n. 1819–1823) Madridin Prado-museossa. Suhteellisen pienikokoista maalausta hallitsee loputon, ruskeanharmaa taivas. Alareunassa pieni koira nostaa päätään jyrkänteen takaa, taivasta kohti.
”Sitä ei voi täysin selittää. Mutta jotenkin siinä on kaikki.”
Kuka?
Tuula Arkio
Syntyi Helsingissä 1943.
Ylioppilas, Herttoniemen lukio 1962. Filosofian maisteri taidehistoriasta, Helsingin yliopisto 1968.
Gallen-Kallelan museon amanuenssi 1964–65.
Ateneumin taidemuseon 2. amanuenssi 1968–1970, 1. amanuenssi 1970–1984 ja apulaisintendentti 1984–1990.
Nykytaiteen museon (myöh. Kiasma) johtaja 1990–2000.
Valtion taidemuseon ylijohtaja v. 2000–2006.
Kuvataiteen kunniatohtori ja kulttuurineuvos vuodesta 2006.
Cimamin (International Committee for Museums and Collections of Modern Art) kunniajäsen ja Taideteollisen korkeakoulun kunniajäsen.
Taidesäätiö Pro Arten hallituksen puheenjohtaja sekä Ihme-nykytaidefestivaalin asiantuntijaryhmän puheenjohtaja 2007–2019.
Lukuisia taiteen alan kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä vuodesta 1974 alkaen.
Leski, kolme lasta ja viisi lastenlasta.
Täyttää 80 vuotta sunnuntaina 2. huhtikuuta. Juhlii perhepiirissä.