Animaatio
Hammaskeiju, ohjaus Caroline Origer. 85 min. S. ★
Ei ole helppoa olla nuori, ei varsinkaan nuori hammaskeiju. Koko perheen animaatioelokuvassa Hammaskeiju lasten irtohampaita nyysivien pikkuotusten maailma ei ole lainkaan niin hellyttävä kuin se antaa aluksi ymmärtää.
Tarkemmin katsottunahan se muistuttaa ikävästi yksilöt uupumuksen partaalle ajavaa suoritus- ja kilpailuyhteiskuntaa, vielä tosi-tv-vivahteella. Jotta hammaskeijukokelaat lunastavat paikkansa yhteisön täysvaltaisina jäseninä, heidän on osoittavat taitonsa tuomariston ja yleisön edessä diskojytän pumpatessa tahtia. Ja tietysti kokelaiden välillä on inha kisa-asetelma.
Tässä porukassa jonkinlainen poikkeus on Orvokki, laiskanpulskea herkkusuu. Häneltä ei luonnistu suurin osa hammaskeijulta vaadittavista taidoista, mutta mitä väliä. Kurinalaisen opettelun sijaan hän turvautuu kusettamiseen.
Ennen pitkää vedättäjä-Orvokki keplottelee itsensä ihmisten maailmaan suorittamaan hampaanhakutehtävää, mutta huonoksi onnekseen ei pääse sieltä enää pois.
Lastenelokuvissa ja -kirjallisuudessa normeja rikkovat ja omia sääntöjään noudattavat häslääjät eivät ole mitenkään vieraita hahmoja. Joskus ilkikurisuus tuottaa pidäkkeetöntä huumoria, ja toisinaan hahmot saattavat jopa kasvaa antisankarista todelliseksi sankariksi, kunhan vain pääsevät näyttämään omat kykynsä.
Myös Orvokista yritetään tehdä sympaattisempi tapaus tämä kohdatessa uusioperheessä kipuilevan Maisa-tytön. Yhdessä he päättävät pelastaa kaupungin viimeisen luontokeitaan luksushotellia kaavailevan grynderin armoilta. Samalla selviää, miksei kukkia taikova Orvokki oikein istu hammaskeijujen joukkoon.
Omien vahvuuksien löytäminen, perhesuhteet ja ympäristöhuoli ovat kaikki tärkeitä teemoja, mutta Caroline Origerin ohjaamassa ja useiden käsikirjoittajien sumplimassa elokuvassa niiden käsittely on huolimatonta, jopa hutaistua.
Edes vauhdikkaille animaatioille ominainen huumori ei nyt pelasta, sillä sitä ei ole. Ellei sellaiseksi lasketa Orvokin kömpelyydelle ja pulleudelle naureskelua. Sekin on sävyltään jokseenkin ankeaa. Jos nyt kerran sattuu jumittumaan takamuksestaan ikkunankarmeihin, voi se hieman huvittaa.
Mutta kolmannella kerralla persuksistaan kiinni jäävälle keijulle nauraminen on jo lähempänä kiusaamista.