Pikselikimpaleet putoilevat tyhjyydessä ja kinostuvat seinämäksi. Taustalla kujertaa 8-bittiseksi puristettu venäläinen kansansävelmä 1860-luvulta, Korobeiniki. Täydet rivit katoavat tyydyttävästi pilpahtaen, seinämä madaltuu.
Tetris tunnetaan ympäri maailman videopelien varhaisena klassikkona, jonka rinnalla Candy Crush, Angry Birds ja muut nykyiset hittipelit tuntuvat valjulta sohimiselta. 1980-luvun videopelien estetiikkaa kopioidaan uusissa peleissä toistuvasti, mutta Tetriksen imuun ne eivät yllä.
Tykyttävä pikselimaailma ujeltavine taustamusiikkeineen tuntuu kuuluvan lyhyeen, erityiseen aikaan historiassa. Se kytkeytyy globaalin kapitalismin nousukauden hurmokseen, Neuvostoliiton hajoamista ympäröivään aikaan ja ajatukseen liberaalin demokratian lopullisesta voitosta, Francis Fukuyaman ”historian lopusta”.
Länsimaailman liberaali edistyskertomus on viimeistään 2020-luvulla sulanut niin hataraksi mielikuvaksi, että myös valtavirtaviihteen täytyy muodostaa siihen uusi suhde. Näkökulmasta riippuen suhteesta on tullut joko viileän ironinen tai hekumallisen nostalginen.
Nikita Efremov näyttelee Tetris-elokuvassa vaatimatonta perheenisää Aleksei Pajitnovia, joka koodaa Tetriksen kotikoneellaan.
Tetriksen syntytarinan kertova elokuva Tetris (2023) kallistuu nostalgiaan.
Elokuva ilmestyi AppleTv+-suoratoistopalveluun maaliskuun lopussa. Levityksen niukkuus ihmetyttää – niin täydellisesti tarina sujahtaa The Social Networkin (2010) ja The Big Shortin (2015) kaltaisten menestyselokuvien jatkoksi lähihistorian bisnesnerojen teknologisista pyhiinvaelluksista.
Elokuva käynnistyy vuonna 1988, kun keikarimainen mutta hyväsydäminen pelimyyjä Henk Rogers (Taron Egerton) törmää Tetrikseen. Oitis pelistä hurmaantuva Rogers anelee pankiltaan pääomaa Tetriksen lisensointiin. Nähdään genrelle tyypillinen monologi, jossa Tetriksen tilalle voisi vaihtaa minkä tahansa keksinnön lentokoneesta jalkapalloon:
”Se on runoutta. Taidetta ja matematiikkaa täydellisessä synkroniassa.”
Nintendon arvovaltaisen johtajan Hiroshi Yamauchin (Togo Igawa) Rogers voittaa puolelleen yhdellä uhkarohkealla vitsillä. Roolissa Egertonin kuumeiset katseet, intohimoiset hihkaisut ja hypähtelevä kävelytyyli ovat kuin tekoälyn luoma yhdistelmä Leonardo Dicaprion rooleista elämäkertaelokuvissa Ota kiinni, jos saat (2002), Lentäjä (2004) ja Wolf of the Wall Street (2013).
Todellinen Rogers on osin indonesialaistaustainen, häntä näyttelevä Egerton taas Walesista. Roolitusta on kritisoitu, sillä se vääristävästi esittää Rogersin valkoisen amerikkalaisuuden supersankarimaisena ruumiillistumana. Elokuvan Rogers pyyhältää Tokioon, ja toimistollinen japanilaistyöntekijöitä hurraa hänelle.
Tetris-elokuva vie 80-luvulle.
Takuuvarma Hollywood-elokuva, siis. Syy elokuvan vähäiseen huomioon saattaa kuitenkin olla yksinkertainen.
Toisin kuin Steve Jobsista tai Mark Zuckerbergista kertovissa elokuvissa, Tetriksen teknologianero on venäläinen. Aleksei Pajitnov (Nikita Efremov) on leppoisa lapsiperheen isä, joka koodaa Tetriksen kotikoneellaan eikä edes kaipaa tuotoksestaan rahaa. Pajitnovin tietokone on niin vanhanaikainen, että hän joutuu käyttämään neliosaisten tetris-palikoiden luomiseen tavallisia hakasulkuja.
Nimi ”Tetris” on yhdistelmä kreikan neljää tarkoittavaa sanaa ”tetra” ja Pajitnovin lempiurheilulajia, tennistä.
Henk Rogers lähtee ostamaan Tetriksen oikeuksia henkilökohtaisesti Moskovasta. Hän saapuu valtion teknologiavirastoon kutsumatta ja joutuu aluksi vaikeuksiin, mutta myös ystävystyy eliniäksi Aleksei Pajitnovin kanssa.
Epätodennäköinen ystävyys nousee tarinan kantavaksi voimaksi, eikä lopulta ole lainkaan selvää, kumman sankaruus on keskeisempää, Rogersin vai Pajitnovin.
Kenties 80-luvun kaksinapaista maailmaa nostalgisoivalle yleisölle kelpaavat paremmin Stranger Thingsissäkin nähdyt venäläispahikset, jotka lähinnä kiristelevät leukaperiään ja puhuvat jäykkää englantia.
Toki myös heitä löytyy Tetris-elokuvasta. Juoneen on kehitelty kokonainen korruptoituneesta KGB-pomosta kertova lisäkierre, jonka varjolla hyväsydämisen Pajitnovin uhriasemaa korostetaan.
Tetris-rahoja tavoitteleva Valentin Trifonov (Igor Grabuzov) kulkee pitkässä mustassa takissa, puhuu pehmeällä äänellä, salakuuntelee kaikkia puheluita ja uhkaa heittää Pajtinovin lapset alas parvekkeelta. KGB tunkeutuu jopa Rogersin kotiin Tokiossa.
Lopussa nähdään niin kulunut takaa-ajokohtaus, että se tuntuu parodialta.
On kuin elokuva säikkyisi Pajitnovin ja Rogersin ystävyyttä niin paljon, että se vastapainoksi alleviivaa Bond-elokuvista tuttua konnakuvastoa naurettavuuksiin asti. Amerikkalaisen pelastajan utopiasta on pidettävä kiinni, jotta nostalgia ei rakoile.
Kun Rogers kauhistuu kuullessaan, ettei Pajitnov saa vastaanottaa Tetriksestä rahaa, Pajitnov luo häneen synkän katseen ja toteaa: ”Se on kommunismia.”
Todellisuudessa Rogersin Tetris-suunnitelmia ei vaikeuttanut KGB, vaan elokuvankin esittelemä petosten ketju, jossa läntiset pelifirmat myivät toisilleen pelin oikeuksia ilman, että sopimuspapereita Neuvostoliiton kanssa oli koskaan allekirjoitettu.
Kun Rogers tästä tietämättömänä lähti Neuvostoliittoon käymään kauppaa Tetriksen käsikonsolioikeuksista, hän paljasti koko kuvion. Ainut tosite ”kaupoista” Neuvostoliiton kanssa oli pelin tietokoneoikeuksien hintaa käsitellyt faksi, jonka varjolla liikemies Robert Stein (Toby Jones) aloitti oikeuksien myynnin lännessä.
Kun tilanne selvisi, Rogers ja Nintendo tarjosivat Tetriksestä muita firmoja parempaa diiliä. Laittomasti levitetty peli oli saavuttanut lännessä jo niin massiivisen suosion, että Nintendo halusi paketoida sen mukaan uuteen kannettavaan käsikonsoliinsa, Game Boyhin.
Nintendon Game Boy -konsolista tuli suosittu laite Tetriksen pelaamiseen.
Neuvostoliiton virkamiehet tekivät Steinin kanssa uuden sopimuksen, jossa tietokoneeksi määriteltiin vain ”kone, jossa on näppäimistö”. Näin konsolioikeudet saatiin myytyä Nintendolle.
Pahasti velkaantunut brittiläinen Mirrorsoft-pelifirma yritti pitää kiinni Tetriksestä ja kiristää jopa presidentti Mihail Gorbatšovia myymästä peliä Rogersille, mutta Gorbatšov kieltäytyi. Läntistä valuuttaa, farkkuja ja rock-musiikkia virtasi maahan jo sen kaikista huokosista.
Alle kolmen vuoden kuluttua Tetris-kaupoista Neuvostoliitto romahti.
Jon S. Bairdin ohjaama Tetris keskittyy maalaamaan kuvaa sortuvasta Neuvostoliitosta, jonka puristuksessa syntyneitä helmiä Rogersin kaltaiset kapitalismin lähettiläät syöksyvät pelastamaan. Itse peli on elokuvassa lopulta sivuseikka.
Tetriksen tarinassa kiinnostavinta on kuitenkin Tetris.
Pajitnovin harrastusmielessä koodaama peli herätti ihmisissä niin paljon nautintoa ja halua, että se lähti leviämään Neuvostoliiton sisällä kädestä käteen, levykkeille kopioituna. Lopulta Neuvostoliiton virastojen tietokoneille piti asentaa Tetriksen estävä ohjelma, koska ihmisten työteho laski. He välttelivät työtä pelaamalla Tetristä.
Elokuva esittää, että läntinen markkinatalous pelasti Tetriksen. Todellinen Pajitnov ei kuitenkaan ollut kiinnostunut rahasta. Haastatteluissa hän on kertonut, että halusi Tetriksellä vain ilahduttaa ihmisiä.
Tetristä pelataan yhä aktiivisesti. Vuotuisissa Tetriksen maailmanmestaruuskisoissa pelin huiput kokoontuvat mittelemään keskenään. Kisatapahtumaa järjestävä Vince Clemente kertoo BBC:lle, että Tetristä pelaava yhteisö on muuhun e-urheiluun verrattuna korostuneen positiivinen ja kannustava. Hän uskoo syyn löytyvän pelin universaalista kielestä, jossa pelaajan tärkein vastustaja on tämä itse.
Tetris Effect on klassikkopelin uusi, kehuttu versio vuodelta 2018.
Tetriksen murtautuminen rautaesiripun läpi tuntuu kertovan paljon enemmästä kuin kapitalismin lopullisesta voittokulusta.
Pitkään salassa levinnyt peli onnistui raapaisemaan ihmisissä jotakin perustavaa vaivattomuutta, kulttuuritaustasta ja suurvaltasuhteista riippumatta. Siis jotain sellaista, joka puhuttelee halujamme ja herättää meissä vallankumouksellista hilpeyttä.
Tetriksen syntyajoista nykypäivään tultaessa globaalit kriisit ovat muuttuneet ennennäkemättömän moninapaisiksi, systeemisiksi ja eksistentiaalisiksi. Jos kriiseihin ei suhtaudu nostalgisesti tai ironisesti, voisiko uusi näkökulma löytyä Tetriksen käynnistämiä haluja seuraamalla?
Tetriksen äärellä olemme leikkivä ihminen, Homo Ludens.
Tetris katsottavissa AppleTV+ -suoratoistopalvelussa.