The Bodyguard -musikaalin loppuhuipennus jäi katsojilta näkemättä järjestyshäiriöiden vuoksi Britannian Manchesterissa, kertovat The Guardian ja Manchester Evening News.
Perjantai-iltana Palace-teatterissa pidetty esitys lopetettiin kymmenen minuuttia etuajassa, sillä katsomossa alettiin riidellä useamman katsojan seisoskeltua ja laulettua äänekkäästi esityksen aikana.
Esitys oli keskeytetty jo kertaalleen ensimmäisen näytöksen aikana, kun muutama esiintyjien päälle laulanut ihminen jouduttiin poistamaan katsomosta. Loppua kohden katsomossa syntyi pienimuotoisia tappeluita katsojien välillä, ja koko esitys lopetettiin ennenaikaisesti.
Manchester Evening News julkaisi erään katsojan kuvaaman videon, jossa yleisöstä kuuluu äänekästä laulua Whitney Houstonin tunnetuksi tekemän I Will Always Love You -kappaleen aikana.
Teatterissa oli jopa näkyvillä kylttejä, joissa yleisöä pyydetään olla laulamatta esityksen mukana.
Videolla näkyy, kuinka yleisö antaa aplodit, kun yksi häiriköistä poistetaan katsomosta. Suur-Manchesterin poliisi kertoi saapuneensa paikalle teatterin henkilökunnan ilmoitettua häiriöistä yleisössä. Poliisi jututti kahta häirikköä ja tapausta selvitellään.
Palace-teatteri pahoitteli tapahtunutta julkaisemassaan lausunnossa.
”Olemme pettyneitä, että esityksen viimeiset kymmenen minuuttia jouduttiin perumaan johtuen häiritsevistä asiakkaista, jotka eivät suostuneet istumaan paikoillaan ja pilasivat esityksen muille. Olemme kiitollisia työntekijöillemme vaikean tilanteen hoitamisesta ammattimaisesti ja rauhallisesti sekä poliisille heidän avustaan.”
Musikaalin esityksen jatkuvat sovitusti 15. huhtikuuta saakka.
”Pyydämme, että asiakkaat ottavat huomioon esiintyjät, muut katsojat ja teatterin henkilökunnan, jotta kaikki voivat nauttia upeasta esityksestä”, lausunnossa jatketaan.
The Bodyguard perustuu saman nimiseen vuonna 1992 julkaistuun elokuvaan, jota tähdittivät Whitney Houston ja Kevin Costner. Manchesterissa päärooleja esittävät The Pussycat Dolls -yhtyeestä tuttu Melody Thornton ja Hollyoaks-sarjassa esiintynyt Ayden Callaghan.
Myös Thornton ja Callaghan pahoittelivat tapausta sosiaalisessa mediassa.