Uusi Super Mario teki kaikkien aikojen animaatio­ennätyksen

Elokuva on tuottanut alle viikossa yli 377 miljoonaa dollaria.

Super Marion ääntä näyttelee englanniksi Chris Pratt, suomeksi Riku Nieminen.

Animaatioelokuva The Super Mario Bros. Movie on saavuttanut ennätykselliset luvut ensi-iltaviikollaan Yhdysvalloissa ja maailmalla, kertoo muun muassa elokuvalehti Deadline.

Nintendon rakastettuun videopeliin perustuva elokuva on lyönyt ennätyksen kaikkien aikojen tuottoisimmasta animaation ensi-iltaviikosta. Se on sunnuntaihin mennessä takonut kansainvälisesti 377,2 miljoonan dollarin (noin 343 miljoonan euron) tuotot.

Edellistä ennätystä piti Disneyn Frozen 2 (2019), jonka vastaavat tuotot olivat 358 miljoonaa dollaria (noin 326 miljoonaa euroa).

The Super Mario Bros. Movie tuli maailmalla teattereihin keskiviikkona, Suomessa torstaina. Elokuva on tehty yhteistyössä Nintendon, Illuminationin ja Universalin kanssa.

Putkimies Marion ja kumppaneiden seikkailusta kertova animaatio on myös toistaiseksi tämän vuoden tuottoisin elokuva ja Illumination-yhtiön kaikkien aikojen debyytti, päihittäen animaatiot Minions (Kätyrit, 2015) ja Despicable Me 3 (Itse ilkimys 3, 2017).

Lisäksi Super Mario -elokuva tuotti kaikkien aikojen parhaan videopeliin perustuvan elokuvan ensi-iltaviikon. Aiemmin kyseistä titteliä piti World of Warcraft -peliin perustuva Warcraft: The Beginning (2016).

Matthew Fogelin käsikirjoittaman elokuvan äänirooleissa kuullaan muun muassa Chris Pratt, Anya Taylor-Joy ja Jack Black. Suomeksi Super Marion ääniroolissa on Riku Nieminen.

Helsingin Sanomien arvostelussa elokuva sai kaksi tähteä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat