Draama
Kapellimestari, ohjaus Maria Peters. 137 min. K7. ★★
Onko kuuluisasta orkesterinjohtajasta kertova Kapellimestari lapsille ja nuorille suunnattu elokuva? Kysymys nousee mieleen elokuvan alussa.
Osasyynä saattaa olla se, että päähenkilö tavataan ensimmäisen kerran orkesterisalin paikannäyttäjänä, ja hänen univormunsa muistuttaa koulupukua. Mutta syitä on muitakin. Kun nuori nainen palaa kotiin, ilkeä äiti laittaa hänet kuorimaan sipuleita, ja naisen kyyneleet valuvat niin epäoikeudenmukaisuuden kuin sipulinkin takia.
Vaikka päähahmo muistuttaa välillä tyttökirjojen sankareiden kirkasotsaisesta tarmokkuudesta, hollantilais-belgialainen teos haluaa olla vakava elämäkertadraama. Se kertoo Antonia Bricosta (Christanne de Bruijn), ensimmäisestä laajaa tunnustusta saaneesta naiskapellimestarista.
Ensin hahmo kamppailee päästäkseen kapellimestariopintoihin, sitten päästäkseen eteenpäin ammatissaan.
Brico syntyi 1900-luvun alussa Alankomaissa, mutta muutti jo varhain vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin. Sieltä elokuva myös alkaa, New Yorkin työläiskortteleista. Roskakuskin tyttärellä on sukupuolikäsitysten lisäksi luokkaraja ylitettävänään.
”Eikö Amerikka olekaan mahdollisuuksien maa?” päähenkilö kyselee. Sivuhenkilöt tekevät usein töksähtelevän dialogin tasolla selväksi, ettei näin ole. ”Eivät naiset pysty siihen.”
Elokuva kietoo uratarinaan romanssin, joka toistaa osuvasti samoja teemoja. Frank Thomsen (Benjamin Wainwright) on varakkaan perheen vesa, joka pyörittää maineikasta konserttisalia ja suhtautuu vähättelevästi naisen mahdollisuuksiin.
Suomalaisten kannalta kiinnostavimmat Bricon vaiheet eivät elokuvaan mahdu: kapellimestari ystävystyi 1930-luvulla Sibeliusten kanssa ja vieraili Suomessa johtamassa orkestereita.
Hollantilaisen Maria Petersin elokuva sai ensi-iltansa jo vuonna 2018. Sisällön kannalta viivästys Suomeen saapumisessa ei haittaa mitään, elämäkerta ei ole muutamassa vuodessa vanhentunut.
Ajoitus on kuitenkin epäsuosiollinen muuten. Viime vuonna ympäri maailmaa ja tänä keväänä Suomessa ihasteltiin Tária, Cate Blanchettin tähdittämää draamaa kuvitteellisesta nykykapellimestarista. Elokuva on hieno kuvaus vallankäytöstä, ja se maalaa päähenkilöstään kompleksisen kuvan.
Antonia Brico jää fiktiivisen urakuvan rinnalla yksioikoiseksi hahmoksi, jonka tarina ei onnistu kertomaan maailmasta muuta kuin sen tutun seikan, että tasa-arvo ei ole toteutunut. Bricon ansiot eivät elokuvassa löydykään musiikin puolelta vaan alituisesta kamppailusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Käsikirjoitus Maria Peters. Tuotanto Dave Schram. Pääosissa Christanne de Bruijn, Scott Turner Schofield, Benjamin Wainwright.
Päähahmo Antonia Brico yrittää Kapellimestari-elokuvassa edetä urallaan sukupuolikäsityksestä ja luokkajaosta huolimatta.