Romaani
John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys (Vänligheten). Suom. Katriina Huttunen. Gummerus. 733 s.
Ihmiset tekevät arjessa ystävällisiä tekoja lähes huomaamattaan: avaavat oven seuraavalle, lahjoittavat kärrypoletin. Ja joskus jopa syöksyvät kuolemaan pelastaakseen ventovieraan.
Ystävällisyys on liima, joka pitää ihmisyhteisöjä koossa. Kun tämä liima pettää, seuraukset ovat järisyttäviä. Juuri näin tapahtuu Norrtäljen pikkukaupungissa John Ajvide Lindqvistin uusimmassa suomennetussa romaanissa.
Norrtälje on kaupunki, joka on nähnyt parempiakin aikoja. Anna, Siw Max ja Johan ovat kolmekymppisiä nuoria aikuisia, jotka ovat jämähtäneet Norrtäljeen. Samaan ikäluokkaan kuuluvat sisarukset Marko ja Maria – alun perin bosnialaisen pakolaisperheen lapsia – taas ovat menestyneet maailmalla.
Anna ja Siw ovat tunteneet toisensa kouluajoilta. Romaanin alussa he tutustuvat Markon, Marian, Maxin ja Johanin muodostamaan toiseen koulukaverien porukkaan.
Kaikki romaanin henkilöt ovat elämässään taitekohdassa, etsimässä uutta suuntaa ja tarkoitusta. Ystäväporukoiden sekoittuminen tuntuukin avaavan jotain uutta.
Max ja Siw tuntevat outoa vetoa toisiinsa välittömästi, ja molemmilla onkin salaisuus: He pystyvät kuulemaan ja näkemään kammottavia onnettomuuksia, jotka tulevat tapahtumaan lähipäivinä heidän kotikaupungissaan.
Yliluonnollisille kyvyille tuntuu olevan tarvetta, sillä Norrtäljen asiat menevät äkkiä pieleen. Kaupungin satamaan ilmaantuu eräänä yönä keltainen kontti. Kun kontti avataan, sisältä paljastuu kuolleita pakolaisia. Samalla kaupunkiin leviää jotain synkkää.
Norrtäljeläisten käytös muuttuu. Kun rollaattorilla liikkuvalle vanhukselle ei anneta tilaa, hän työntyy eteenpäin väkisin ja on saada turpiinsa. Mölyjä ei enää pidetä mahassa, vaan pienistäkin epäkohdista valitetaan jatkuvasti. Pienillä ilkeyksillä on suurempia seurauksia ja pian ihmisiä alkaa kuolla.
Max ja Siw saavat aistimuksia pian koittavista väkivallanteoista. Voisivatko he pelastaa uhrit? He ovat nimittäin joskus onnistuneet estämään aistimansa onnettomuudet.
Lindqvistin arkipäiväiseen ympäristöön sijoittuvia kauhutarinoita on verrattu Stephen Kingiin. Ystävällisyys-romaani onkin parhaimmillaan arkisessa kuvauksessa. Lindqvist tuo hyvin esiin tasa-arvoisen Ruotsin luokkajakoa.
Luokkarajat kärjistyvät Markon järjestämissä bileissä, joissa kohtaavat hänen rikkaat tukholmalaiset eliittikaverinsa ja pikkukaupunkiin jääneet, kaupankassoiksi ja lähihoitajiksi päätyneet koulutoverit.
”Lindqvist tuo hyvin esiin tasa-arvoisen Ruotsin luokkajakoa.
Keltainen kontti taas kuvastaa silmiemme edessä loistavaa globaalia epätasa-arvoa, jota emme suostu näkemään. Myrkyttääkö tämä piittaamattomuus lopulta meidät, kuten Norrtäljen asukkaille käy?
Kiinnostavat henkilöt kannattelevat Ystävällisyyttä. Lukija jaksaa kääntää sivuja, koska haluaa tietää miten he ratkaisevat elämänsä solmuja. Sen sijaan teoksen muut juonteet eivät nivoudu yhtä saumatta kokonaisuuteen. Romaani on nautittavaa luettavaa, mutta ei aivan tasapainossa.
Vaikuttaa siltä, että Lindqvist ei ole täysin osannut päättää sitä, kuinka paljon ja millaista yliluonnollista kauhua teoksessa esiintyy. Ja tarvitaanko yliluonnollista kauhua teoksessa lopulta mihinkään? Ihmiset ovat todistettavasti kykeneviä hirmutekoihin ihan ilman tuonpuoleisten olentojen apuakin.
Ilman yliluonnollista selitystä olisi toisaalta ollut vaikea selittää sitä, miksi ihmisten ystävällisyys äkkiä kytkeytyy pois päältä. Lukija tosin ihmettelee, miten vähän tämä koskee päähenkilöitä. Norrtäljestä ystävällisyyden hävittävä ”pelko” sijoittuu metaforan ja konkreettisen hirviön välimaastoon.
Sinänsä ajatus Norrtäljen kaduilla ja puistoissa piilottelevasta hirviöstä muistuttaa päähenkilöiden intohimoisesti pelaamaa Pokémon Go -peliä. Pelien tavoin romaani rakentaa odotuksia eeppisestä lopputaistosta, mutta tarinan pääpahis ei olekaan tätä mittakaavaa.
Mutta hyvä niin. Lopulta pienikin pelko voi estää elintärkeän arjen ystävällisyyden.