Runot
W. S. Merwin: Siriuksen varjo ja muita runoja. Valikoinut ja suomentanut Kimmo Räntilä. Parkko. 191 s.
Viitisen vuotta sitten aloittaneen Parkko-kustantamon toimintaa on pakko ihailla. Aikana, jolloin isot kustantamo tuskin edes ottavat runoutta ohjelmaansa, Parkko julkaisee lähestulkoon pelkästään käännösrunoutta. Projektin taloudellista mielekkyyttä voi miettiä, mutta samalla suomalaisten runonlukijoiden näköalat avartuvat moneen suuntaan.
Tuorein avaus on William Stanley Merwinin tuotantoa esittelevä valikoima. Vuonna 2019 kuollut Merwin on pitkänlinjan runoilija, joka kotimaassaan Yhdysvalloissa on saanut lukuisia merkittäviä palkintoja.
Siriuksen varjo esittelee runoja koko Merwinin laajasta tuotannosta. Varhaisimmat valikoiman runoista ovat kokoelmasta The Dancing Bear (1954) ja tuoreimmat kokoelmasta Garden Time (2016).
Merwin määritellään useimmiten luontorunoilijaksi, ja ihmisen ja luonnon monimutkainen suhde onkin yksi hänen tuotantonsa keskeisistä teemoista. New Jerseyssä syntynyt ja välillä Euroopassakin asunut Merwin muutti vuonna 1976 Havaijille, jossa hän asui vanhalla ananasplantaasilla.
Trooppisen saaren maisemat korostuvat hänen loppupään tuotannossaan. Esimerkiksi runo Palmu on ylistys puulle, joka voi kasvaa kiireettä, koska se ”tietää miten olla palmu”.
Ironisessa runossa Kysymyksiä turisteille jotka ovat pysähtyneet ananaspellon viereen taas irvaillaan ihmisille, jotka ihastelevat luontoa turvallisen etäisyyden päästä. Makeat hedelmät kyllä maistuvat, vaikka syöjät eivät tiedä niitä tuottavasta kasvista mitään.
Merwinin syväekologinen eetos näkyy myös kitkerässä runossa Tulevalle sukupuutolle, jossa ihmislaji lähettää sukupuuttoon kuolevan harmaavalaan kautta terveisiä itselleen luojalle. Ihmisen itsekeskeisyyttä ruoskiva runo päättyy sarkastiseen kommenttiin: ”me nimenomaan olemme tärkeitä”.
W. S. Merwin oli vakaumuksellinen pasifisti, joka vastusti kiivaasti Vietnamin sotaa ja kirjoitti aiheesta yhden tunnetuimmista runoistaan, Kuolevat aasialaiset.
Myös sanojen ja kielen olemus askarruttaa Merwiniä läpi tuotantonsa. Hän palaa toistuvasti kirjoittamaan metalyyrisiä pohdintoja, joissa runo etsii omaa olemisen ja merkityksellistämisen tapaansa.
Tästä hyvä esimerkki on vastasyntyneelle kirjalle kirjoitettu runo, joka muistuttaa, ettei kirja koskaan tule valmiiksi: ”et tietenkään ole valmis / kuinka voisit olla valmis / kun aamu taas alkaa / tai kuu nousee / sanatkaan eivät ole valmiita / vaikka voivat niin väittää”.
Kirja ei ole lukkoon lyötä merkityskimppu vaan elävä prosessi, jossa kirjoittajan ja lukijan pyrkimykset solmiutuvat toisiinsa. Jokainen uusi lukukerta on tämän vuoksi aina myös uusi kirjoituskerta.
Vuonna 1945 Merwin värväytyi hetkellisesti Yhdysvaltojen merivoimiin. Hän tajusi kuitenkin nopeasti tehneensä virheen ja ilmoitti olevansa aseistakieltäytyjä. Tapaus johti seitsemän kuukauden jaksoon psykiatrisella osastolla, minkä jälkeen Merwinistä tuli vakaumuksellinen pasifisti.
Hän vastusti kiivaasti Vietnamin sotaa ja kirjoitti aiheesta yhden tunnetuimmista runoistaan, Kuolevat aasialaiset. Se tiivistää inhimillisen kärsimyksen leimuaviksi tuhonkuviksi ja kasvaa sielunmessuksi menehtyneille, joille tuli on ”heidän ainoa tulevaisuutensa”.
Kuten yllä olevasta ilmenee Merwinin tuotantoa läpileikkaava valikoima esittelee häkellyttävän moni-ilmeisen ja -keinoisen runoilijan. Teemat ja retoriset asennot vaihtuvat lennossa, ja samalla runon tekstuaalinen hahmo jatkuvasti elää.
Välillä hän kirjoittaa pitkää narratiivista runoa, jossa asioita pohditaan kiireettä ja polveilevasti. Tiiveimmillään hän taas lähestyy jo japanilaista haikumittaa: ”Kun sen kulku kiven läpi loppuu / pudotessaan / vesi muistaa nauraa”.
Suomentaja Kimmo Räntilä suoriutuu tehtävästään mallikkaasti, vaikka muutamassa kohdassa hän hieman oikaiseekin. Esimerkiksi sellaisille sanoille kuin ”arroganssi” ja ”fraasi” on olemassa kelvolliset suomenkiliset vastineet.
Tutkija Anna Helle on kirjoittanut teokseen mainion esipuheen, joka avaa Merwinin elämänvaiheita, ajattelua ja tuotantoa suomalaiselle yleisölle.