Animaatio
Suzume, ohjaus Makoto Shinkai. 122 min. K12. ★★★★
Elokuvaa ehtii kulua vain hetken ajan, kun 17-vuotias Suzume on jo ehtinyt avata portin alamaailmaan. Japanilaisanimaation nimihahmo herää aamulla, syö tätinsä laittamaa aamiaista ja lähtee pyörällä kouluun. Alamäessä vastaan tulee komea muukalainen, joka kysyy tietä raunioille.
Nuori nainen seuraa nuorukaista raunioille ja löytää matalassa vedessä itsekseen seisovan oven. Hänen lähtiessään se jää auki.
Suzume sekoittaa maailmanlopun tieteiselokuvanäkyjä nuoren naisen tunne-elämään. Eikä tunteissa ole kyse vain ihastuksesta muukalaiseen. Koko tarinaa raamittaa lapsena koettu menetys.
Menetys asettaa kokonaisuudelle vielä isommatkin raamit. Japanilaiskaupunkeja uhkaavat maanjäristykset ja ihmishenkien menetykset. Rauniot kertovat, että niin on käynyt ennenkin.
Jos yhdysvaltalaisanimaatioissa päähahmo on usein asetettu ikään kuin keskelle poptaidetta, tunnistettavia ja väreissä pullistelevia kulttuuriviitteitä, Suzumessa maisema on lähempänä impressionismia. Elokuva maalaa häikäiseviä rantakaupunkinäkymiä, joissa valo tuntuu heijastuvan vedestä katsojan mielihyväkeskukseen.
Suzume-animaatio sekoittaa maailmanlopun tieteiselokuvanäkyjä nuoren naisen tunne-elämään.
Elokuva tarjoilee myös toisenlaisia kuvia. Kaupungin ylle porautuu ovesta pursuava punainen pyörre, joka tuo mukanaan luonnonmullistuksia.
Ihmisten väliset suhteetkaan eivät ole ainoastaan kauniita. Täti huolehtii ottotyttärestään ylitsevuotavalla rakkaudella, mutta kun Suzume lähtee torjumaan tuhoa, täti epäilee tyttöä hunsvottien perässä juoksemisesta ja lataa peloissaan kaikki pettymyksensä tämän niskaan.
Ja Suzumen kannalta tuhoa vastaan taistelussa onkin kyse myös äkillisistä tunteista aikuiseen mieheen.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Makoto Shinkailta on Suomen valkokankailla nähty myös kiitetyt teokset Your name (2016) ja Weathering With You (2019). Niissäkin luonnonilmiöt ja rauniot näyttelivät isoa osaa.
Shinkaita on verrattu Hayao Miyazakiin, ehkä kaikkien aikojen arvostetuimpaan animeohjaajaan. Vertaukset pätevät nytkin. Suzumen tarina osuu menetyksen tunteisiin mutta asettaa mielikuvituksellisuuden ja visuaalisen vetovoiman etualalle.
Tämä ei ole ristiriidassa taiteellisen uskottavuuden kanssa. Suzume sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa, vaikka yksi keskeisistä hahmoista on kolmejalkainen lapsen tuoli.
Suzume-elokuvassa nähdään mieleenpainuva kissahahmo.
Miyazakista muistuttaa sekin, että Shinkai tuo valkokankaalle maagisen ja mieleenpainuvan kissahahmon. Katastrofipaikoilla kujeileva kissajumala on elävä esimerkki suloisen ja tuhoisan yhteiselosta.
Käsikirjoitus Makoto Shinkai. Tuotanto Kôichirô Itô ja Genki Kawamura. Pääosissa Nanoka Hara, Hokuto Matsumura, Eri Fukatsu.