Tobias Feldmann soitti vakuuttavasti Rautavaaran viulukonserton

Helsingin kaupunginorkesteri tarttui intohimoisesti Straussin Ein Heldenlebenin ylenpalttisiin aiheisiin Pablo Gonzálezin johdolla.

Tobias Feldmann ja HKO:n soolosellisti Tuomas Ylinen tarjoilivat konsertin encorena Sibeliuksen Vesipisaroita-varhaisteoksen pizzicatoaiheita.

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri, viulisti Tobias Feldmann ja kapellimestari Pablo González Musiikkitalossa 19.4. – Rautavaara, R. Strauss.

”Create a horizon…”, luo horisontti, lukee esitysohjeena Einojuhani Rautavaaran viulukonserton (1977) ensimmäisen osan loppupuolella. Siinä viulusolisti soittaa nopeata arabeskinauhaa, jolle orkesterin jousisto luo taustaksi mystisiä tremoloita ja puhaltimet hillittyjä, tummasävyisiä motiiveja.

Oikeastaan tuo esitysohje sopisi ihan hyvin koko teoksenkin tulkinnan ohjenuoraksi. Konserton säveltämisen aikaan 1970-luvun loppupuolella Rautavaaraa kiinnosti säveltää teoksia, joissa tehdään matkaa aina vain kohti uusia tilanteita. Tällöin suoranaisia kertauksia ei juurikaan ole, vaan niiden sijaan pikemminkin aiemmin koettujen eleiden ja aiheiden muistumia. On kuin joka hetkellä eteen piirtyisi uusi näkymä, jossa saattaa kuitenkin olla mukana myös tuttuja piirteitä.

Tämän myötä sävellyksestä syntyy runsauden ja yhtenäisyyden kokonaisvaikutelma, jota voisi ajatella sinfonisenakin, ja Rautavaaralla tällaista muotoajattelua voi kuulla esimerkiksi viidennessä (1985) ja seitsemännessä (1995) sinfoniassa.

Helsingin kaupunginorkesteri levytti Rautavaaran konserton 1990-luvun lopulla viulisti Elmar Oliveiran ja kapellimestari Leif Segerstamin kanssa, ja nyt konsertto teki comebackin HKO:n nuottitelineille viulusolisti Tobias Feldmannin ja kapellimestari Pablo Gonzálezin vierailun myötä.

Feldmann soitti soolo-osuuden jalolla soinnilla, joka korosti hienosti soolo-osuuden kaikenkattavan melankolista pohjavirettä. Murtosointuketjut, kaksoisotteet ja toisen osan nopealiikkeinen rytmiikka piirtyivät tulkinnassa vakuuttavasti.

Toisen osan kadenssissa, jonka loppuosan Rautavaara ohjeisti kulloisenkin solistin laatimaan itse, Feldmann punoi luontevasti yhteen konsertossa tavattavia aiheita. Hyvää soittoa kaikin puolin. Encorena Feldmann ja HKO:n soolosellisti Tuomas Ylinen tarjoilivat Sibeliuksen Vesipisaroita-varhaisteoksen pizzicatoaiheita.

Kapellimestari Pablo González tarjosi konsertossa hyvää tukea Feldmannille. Richard Straussin Ein Heldenlebenin González johti suurilla ja näyttävillä eleillä, mikä saikin HKO:n hehkuttelemaan aina vain uusia sointihuippuja.

Straussin sävelruno on romantiikan orkesterikirjallisuuden ylenpalttinen taiturikappale, ja HKO tarttui teoksen aiheisiin intohimoisesti. Hienoja hetkiä koettiin sekä yhteissoitossa että lukuisissa soolo-osuuksissa, jossa yksittäiset muusikot pääsivät loistamaan, etunenässä konserttimestari Pekka Kauppinen.

Pablo González johti HKO:n konsertin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat