Tietokirja
Yari: Taikurin apulainen. Like. 639 s.
Kun Jari ”Yari” Knuutisen johtama Se-yhtye julkaisi debyyttilevynsä ...ja me tehtiin rakkautta vuonna 1979, suomalainen punkmusiikki eli kultakauttaan.
Se oli osa ilmiötä: yhtye soitti punk-keikoilla, oli mukana punk-kokoelmilla ja toimi punkin tee se itse -periaatteiden mukaisesti. Musiikillisesti yhtyeellä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä punkin kiivaan kolmisointurämistelyn kanssa.
Kemissä vuonna 1975 perustettu Se oli outolintu, jonka nimenkin taivuttaminen oli hankalaa. Punkin sijasta yhtyeen ensilevyllä kuuluu kaikuja jazz-soinnuista, Roy Harperin polveilevista kappaleista, klassisesta musiikista sekä Lou Reedin ja Dave Lindholmin vaihtoehtoestetiikasta.
Se erosi muista punkbändeistä myös tyylinsä vuoksi. Yhtyeen jäsenet eivät olleet urbaaneja nahkatakkikoviksia vaan flanellipaitoihin pukeutuvia silmälasipäisiä pitkätukkahippejä, joiden klubikeikoilla yleisö ei pogonnut vaan istui keskittyneesti lattialla.
Mediallakin oli vaikeuksia yhtyeen määrittelyssä. Se luokiteltiin usein opiskelijabändiksi (koska silmälasit), vaikka enemmistö sen jäsenistä ei ollut edes ylioppilaita. Yhtyettä tituleerattiin myös vasemmistobändiksi, vaikka sen lauluissa ei ollut mitään poliittista.
Se-yhtye vuonna 1978. Yari toinen vasemmalta. –Kirjan kuvitusta.
Kaikista näistä kontrasteista syntyi kiinnostava luku suomalaisen uuden aallon historiaan. Onkin tervetullutta, että yhtyeen biisintekijä-solisti-muusikko ja sittemmin uraa sooloartistina ja elokuvamusiikin säveltäjänä tehnyt Yari on nyt julkaissut muistelmansa.
65-vuotias Yari ei tosin itse puhu muistelmista vaan ”kahdeksan vuosikymmenen harhailevasta matkakertomuksesta”. Se on totta sekä hyvässä että pahassa.
Hyvässä siksi, että Taikurin apulainen on ilahduttavan eläväinen ja huolella taustatoimitettu teos. Yari ei tyydy ainoastaan muistelemaan bändielämän lainalaisuuksia levytyksineen ja keikkailuineen vaan tuo niiden rinnalle värikästä ajankuvaa, joka musiikkikirjoista valitettavan usein puuttuu.
Oman tarinansa rinnalla Yari kertoilee esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kulttuurivaihdosta, Se-yhtyeen levyt julkaisseen Love Recordsin vaikeuksista, ilmaisutaito- ja medialinjojen tulosta kouluihin sekä Teostossa 1990-luvulle asti käytössä olleesta erikoisesta genreluokituksesta, jonka perusteella klassisen musiikin tekijöille maksettiin jopa kolme kertaa isommat korvaukset kuin populaarimusiikin tekijöille.
Yari Se-yhtyeen konsertissa Jyväskylän yliopiston juhlasalissa 1970–80-lukujen vaihteessa.
Yarin asema suomirockin sivustakatsojana takaa sen, ettei hän latele vain tuhanteen kertaan kuultuja kestoanekdootteja.
Mukana on paljon hauskoja pieniä paljastuksia, kuten se, että kaikista maailman ihmisistä juuri Briard-yhtyeen Pete ”Räkä” Malmi tutustutti Yarin Abban musiikkiin. Tai miten Maukka Perusjätkä kuuli CCR:n kappaleessa laulettavan ”have you ever seen the train” (oikeasti rain), ja levytti siksi singlen nimeltä Oletko koskaan nähnyt traktoria.
Kirjassa on myös runsaasti knoppitietoa Yarin sävellysten ja sanoitusten taustoista kiinnostuneille. Esimerkiksi hienon Varjot-biisin kryptinen sanoitusrivi ”sillä kaikki järjestyy kun ei oo tarkka vitustaan” saa vihdoin selityksensä.
Taikurin apulaisen huonona puolena on teoksen ajoittainen sillisalaattimaisuus. Yari eksyy välillä turinoimaan pitkiäkin pätkiä lukijan kannalta melko epärelevanteista asioista, kuten tikkakisaperinteistään, postinjakelureitistään Jyväskylässä, toiminnastaan kotikylänsä Sotkuman kyläyhdistyksessä tai tutustumisestaan valkosipuliin.
Käsiteltäviä teemoja olisi voinut terävöittää sekä poukkoilevaa kronologiaa selkeyttää. Nyt tuntuu, että Yari on kirjannut ylös vähän sitä sun tätä, mutta ilman esimerkiksi Tommi Liimatalle tyypillistä äärimmäistä yksityiskohtaisuutta, joka antaisi kerrontatavalle oikeutuksen.
Yari (keskellä) ja Litku Klemetti & Se Tuntematon Numero esittivät Se-yhtyeen vanhoja kappaleita konserteissa 2017 ja 2018. –Kirjan kuvitusta.
Muistelmista puuttuu myös syvempi taso. Yari kyllä esittelee kaikki saavutuksensa, mutta ihmisenä hänestä paljastuu kirjan sivuilla yllättävän vähän. Myös suhde bändikavereihin jää etäiseksi, vaikka Se-yhtyeen jäsenet asuivat pitkään yhdessä maalaistalossa Tikkakoskella.
Rocklyyrikkona Yari on hyvinkin omaleimainen. Siksi on vähän sääli, ettei Taikurin apulainen ole kirjallisilta ansioiltaan erityisen huomiota herättävä teos. Teksti kyllä rullaa hyvin, mutta erotuksena vaikkapa Yarin aikalaisen Pelle Miljoonan muistelmiin, siitä puuttuu kertojan oma ääni ja kieli. Lukijasta riippuen tämä voi toki olla myös hyvä asia.
Kaiken kaikkiaan Taikurin apulainen on virkistävä ja ansiokas lisä marginaalisemman suomirockin historiankirjoitukseen, joskin vähän ylipitkä sellainen. Vanhojen muisteleminen lienee innostanut Yaria itseäänkin, sillä työn alla on nyt ensimmäinen soololevy sitten vuoden 1999.